Kevyempi varustus, tehokkaampi taistelija

Kevyempi varustus, tehokkaampi taistelija

Uusilla materiaaleilla ja tekniikoilla pyritään vähentämään taistelijan suojavarusteiden painoa. Suojaavuudesta ei kuitenkaan tingitä.
Kärsimätön ei menesty puolustusteollisuudessa

Kärsimätön ei menesty puolustusteollisuudessa

Puolustus ja Ilmailuteollisuus PIA ry:n puheenjohtaja Martti Wallin tietää, mitä suomalainen puolustusteollisuus tarvitsee ja millainen ihminen alalle sopii.
Kansalaispalvelus ja kalustohankinnat ovat uusien kansanedustajien prioriteettejä

Kansalaispalvelus ja kalustohankinnat ovat uusien kansanedustajien prioriteettejä

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö puhui valtiopäivien avajaispuheessaan torstaina 25. huhtikuuta laskelmoivan valtapolitiikan paluusta. Uusia kansanedustajia puhuttivat puolustuspolitiikan kentällä lähinnä kalustohankinnat ja asevelvollisuusjärjestelmän uudistaminen.
Suomen puolustusyhteistyö pysyy tiiviinä jatkossakin

Suomen puolustusyhteistyö pysyy tiiviinä jatkossakin

Krimin miehityksen ja Ukrainan sodan alun jälkeen Suomella ja monilla Euroopan mailla on ollut tarve tiivistää puolustusyhteistyötään. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Matti Pesu arvioi, että yhteistyö tulee säilymään tiiviinä tulevaisuudessakin.
Asiantuntijat huolissaan nuorten aurinkokäyttäytymisestä

Asiantuntijat huolissaan nuorten aurinkokäyttäytymisestä

Säteilyturvakeskus (STUK) ja Syöpäjärjestöt järjestävät perinteisen UV-infon, jossa esille tuli etenkin nuorten riskitietoisuus ja aurinkokäyttäytyminen. Pääkohderyhmänä tänä vuonna ovat nuoret miehet.
Pääesikunnan viestintäosasto juhli perinnepäivää arvovaltaisessa seurassa

Pääesikunnan viestintäosasto juhli perinnepäivää arvovaltaisessa seurassa

Puolustusvoimien Pääesikunnan viestintäosasto vietti perinnepäivää viestintäosaston uusissa tiloissa kutsumalla entisiä viestintäjohtajia kunnioittamaan osaston pitkää historiaa. Paikalla oli myös entinen puolustusvoimain komentaja, kenraali evp. Jaakko Valtanen.
Kenraalikunnan uusi blogisarja

Kenraalikunnan uusi blogisarja

Kenraalikunnan ja asiantuntijoiden yhdessä kirjoittama blogi käsittelee puolustusvoimiin ja puolustukseen liittyviä asioita kerran kuussa julkaistavissa kirjoituksissa.
Maanpuolustuksen tuki nostaa toimintaansa esille

Maanpuolustuksen tuki nostaa toimintaansa esille

Maanpuolustuksen Tuki ry:n vuosikokouksessa käsiteltiin toiminnan parantamista ja korostettiin järjestöä maanpuolustusta tukevana yhdistyksenä.
Ilmataktiikka 19 -harjoitus painottuu tulenkäytön harjoitteluun

Ilmataktiikka 19 -harjoitus painottuu tulenkäytön harjoitteluun

Ilmataktiikka 19 -lentotoimintaharjoitukseen osallistuu yli kolmannes Suomen Horneteista.
Puolustusministeri Niinistö putosi eduskunnasta

Puolustusministeri Niinistö putosi eduskunnasta

Sinisten heikko vaalitulos pudotti puolustusministeri Jussi Niinistön eduskunnasta. Sen sijaan puolustusvaliokunnassa vaikuttaneita edustajia valittiin runsaasti jatkokaudelle.
Rauhaa rakentamassa Lähi-idästä Kaakkois-Aasiaan

Rauhaa rakentamassa Lähi-idästä Kaakkois-Aasiaan

Egypti, Libanon, Syyria, Jerusalem, Irak, Aceh. Rauhanneuvottelija Jaakko Oksanen ei kadu viettämäänsä kuutta vuotta sotilasurastaan ulkomailla.
Kielikylvyssä Dragsvikissa

Kielikylvyssä Dragsvikissa

Tuukka Kainulaiselle jää varusmiespalveluksesta käteen muutakin kuin lämpimiä muistoja. Hän ottaa nimittäin parhaillaan haltuun ruotsin kieltä varusmiestoimikunnan toimittajana Uudenmaan prikaatissa.
Ekologinen käymälä tiivistää ravinteet hyötykäyttöön

Ekologinen käymälä tiivistää ravinteet hyötykäyttöön

Säkylässä on testikäytössä uusi käymälä, jonka avulla saadaan virtsasta talteen eri ravinteita ympäristön hyödyksi.
Yhdysvaltain armeija tarjosi antoisan johtajakurssin

Yhdysvaltain armeija tarjosi antoisan johtajakurssin

Yhdysvaltain armeija tarjoaa myös kansainvälisille opiskelijoille mahdollisuuden osallistua johtajien peruskurssille BLC:lle (Basic Leader Course). Kurssilla menestyneet ja palkitut ylikersantit Timi Wuorinen ja Tiina Laaksonen kertovat kurssikokemuksistaan Yhdysvaltain armeijan eurooppalaisessa aliupseeriakatemiassa Grafenwöhrissä Saksassa.
Poutasään jälkeen Suomen on pysyttävä kärryillä turvallisuusympäristön muutoksista

Poutasään jälkeen Suomen on pysyttävä kärryillä turvallisuusympäristön muutoksista

Mika Aaltola kirjoittaa uutuuskirjassaan Poutasään jälkeen, että vanhat kylmän sodan opit eivät enää toimi maailmanjärjestyksen myllerryksessä.
”Suomi on yksi läheisimmistä kumppaneista”

”Suomi on yksi läheisimmistä kumppaneista”

Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin mielestä Suomella on tärkeä rooli EU:n ja Naton suhteiden kehittämisessä, kun EU-puheenjohtajuuskausi alkaa kesällä. Ruotuväen haastattelussa hän muistelee myös varusmiesaikojaan.
Locked Shields 2019 - harjoituksessa keskitytään kyberuhkien torjuntaan

Locked Shields 2019 - harjoituksessa keskitytään kyberuhkien torjuntaan

Parhaillaan käynnissä olevalla Locked Shields 2019 -harjoituksella tähdätään tehokkaampaan yhteistyöhön kyberuhkien torjunnassa. Naton kyberosaamiskeskuksen järjestämässä kansainvälisessä harjoituksessa tositoimiin pääsevät niin puolustusvoimien henkilöstö, kadetit, varusmiehet kuin reserviläisetkin.
”Sodan ja rauhan rajat hämärtyvät entisestään”

”Sodan ja rauhan rajat hämärtyvät entisestään”

2020-luvun sodankäyntiin sekoittuu uusia elementtejä ja sodan ja rauhan rajat hämärtyvät entisestään, arvioi kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll Paasikivi-seuran kokouksessa.
70-vuotias Nato korosti turvallisuuden takaamisen ja yhteistyön merkitystä

70-vuotias Nato korosti turvallisuuden takaamisen ja yhteistyön merkitystä

Naton ulkoministerikokouksessa tuotiin esiin tärkeitä asioita kuten liittolaisten taakan jakaminen, oikeudenmukaisen sotilasliiton tärkeys sekä puolustuksen ylläpitäminen.
Suomi osallistuu Ruotsissa pidettävään sukellusveneharjoitukseen

Suomi osallistuu Ruotsissa pidettävään sukellusveneharjoitukseen

Tiistaina alkaneen harjoituksen tavoitteena on vahvistaa Suomen ja Ruotsin yhteistoimintakykyä ja parantaa henkilöstön osaamista sukellusveneentorjunnassa.