
Puolustusvoimat torjuu sikaruttoa kaluston puhdistamisella
Puolustusvoimien vapaaehtoinen ulkomailla käyneen kaluston puhdistaminen on herättänyt mielenkiintoa maailmalla.
15.8.2019 | 13.33

Läheisten tuella vapaaehtoiseen palvelukseen
Alokas Noora Mela haluaa hyödyntää ennen inttiä hankkimaansa osaamista ja jatkaa alalla myös kotiutumisen jälkeen.
14.8.2019 | 12.12

Pohjoismaiden merikadetit samoilla vesillä
Suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset sekä tanskalaiset merikadetit vetivät köyttä, kävivät seminaareissa ja tutustuivat toisiinsa Ruotsin Kalmarissa.
13.8.2019 | 16.01

Kahden vuoden opiskelu ohitse
Maanpuolustuskorkeakoulun sotatieteiden maisterikurssi kahdeksan valmistui 9. elokuuta.
12.8.2019 | 9.44

Valmiusyksikkökoulutuksesta entistä parempi pohja kriisinhallintatehtäviin
Valmiusyksikön varusmiehet harjoittelevat kansainvälistä yhteistoimintaa ja kriisinhallintaa uudessa koulutuskokeilussa.
9.8.2019 | 11.46

Ulkomaalaiset opiskelijat harjoittelevat suluttamista Pioneerikoululla
Suomalainen suluttamisen osaaminen herättää mielenkiintoa ulkomailla, ja kurssi on saanut hyvää palautetta aikaisempina vuosina.
8.8.2019 | 16.45

Erityistehtävien valintatilaisuus toi tarkasti seulotun joukon osaajia Tuusulaan
2/19-saapumiserän erityistehtävien valintatilaisuus järjestettiin tänään Puolustusvoimien palvelukeskuksessa Tuusulassa. Paikalle saapui sankoin joukoin varusmiehiä ympäri Suomea.
7.8.2019 | 13.41

Pitkätukka kitaristista laivastolinjan oppilaaksi
Upseerioppilas Eemeli Mäkelällä ei ennen inttiä ollut suunnitelmia tulevaisuudelle. Nyt tuleva reservin aliluutnantti pyrkii sopimussotilaaksi.
6.8.2019 | 13.03

Suomesta osallistuu kaksi joukkuetta kansainväliseen sotilasmoniotteluun Virossa
Suomen joukkue on saavuttanut useana vuonna toisen sijan Naton reserviupseerijärjestön järjestämässä Milcomp-sotilasmoniottelussa.
5.8.2019 | 15.53

Uudelle komentajalle on tärkeää kokonaisvaltainen kehittäminen
Uusi puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen haluaa kehittää kaikkia puolustushaaroja tasapainoisesti. Valmiuden kehittämisessä painopiste siirtyy joukkojen ja logististen järjestelyjen rakentamisesta toimintatapojen parantamiseen.
1.8.2019 | 13.04

Puolustusvoimain komentaja vaihtui
Vaihtopäivän 31. heinäkuuta ohjelmaan kuului seppeleenlasku Hietaniemen hautausmaalla, väistyvän komentajan muotokuvan paljastustilaisuus Pääesikunnassa ja vaihtokatselmus Santahaminassa.
31.7.2019 | 10.58

Kivinen luovutti Pääesikunnan
Pääesikunnan päällikön vaihtotilaisuus järjestettiin tänään 30. heinäkuuta. Uusi päällikkö on kenraaliluutnantti Eero Pyötsiä.
30.7.2019 | 10.17

Hyvällä asenteella ja pilke silmäkulmassa
Huoltopalvelualiupseeri Johanna Jäppinen tekee toimistotöitä ja kouluttaa alokkaita. Hän suosittelee naisten vapaaehtoista asepalvelusta lämpimästi kaikille kiinnostuneille.
29.7.2019 | 16.02

Tutkija ei jää tuleen makaamaan
Fysiikan väitöskirjaopiskelija Axi Holmström on aktiivireserviläinen muun muassa ampumatoiminnassa, nuorten turvakursseilla ja Helsingin reserviupseeripiirin ja Helsingfors SvenskaReservofficersklubbin hallituksessa. Hän näkee nuorten kurssit ja upseerien esimerkin tärkeinä nuorten maanpuolustusinnon kasvattajina.
28.7.2019 | 8.00

Kolmiulotteista tulostamista
Teknologian kehittymisen myötä puolustusvoimissa tutkitaan 3D-tulostamisen hyödyntämistä huoltovarmuuden osana.
27.7.2019 | 8.00

Toveri tietoverkoissa
Puolustusvoimat kouluttaa, harjoittelee ja valmistautuu, mutta sotilastiedustelu pelaa aina kovilla. Tiedustelulakien myötä tiedustelupäällikkö Pekka Toverin alaisuudessa toimiva sotilastiedustelu on saanut käyttöönsä joukon uusia toimivaltuuksia.
26.7.2019 | 8.00

Viestintävarusmiehen tehtävät tuovat vastuuta ja vapauksia
Kaartinjääkäri Leevi Aroviita palvelee viestintävarusmiehenä Rajavartiolaitoksen esikunnassa Helsingissä. Tehtävässään Aroviita tekee valo- ja videokuvaamiseen liittyviä projekteja yhdessä kaartinjääkäri Elias Laukkasen kanssa.
25.7.2019 | 16.07

Merivoimien miinoitusosaaminen kiinnostaa maailmalla
Lukuisat kansainväliset vierailut Suomessa kertovat merivoimien komentajan mukaan siitä, että maailmalla halutaan tehdä yhteistyötä merivoimien kanssa. Etenkin suomalainen miinaosaaminen on arvostettua maailmalla.
25.7.2019 | 10.00

Uusien smurffipukujen käyttöönotto jatkuu 2/19 saapumiserässä
Verryttelyasuja on hankittu tähän mennessä noin 31 000 kpl. Verryttelyasut M17 on jaettu kaikkiin muihin joukko-osastoihin, paitsi Jääkäriprikaatiin ja Rajavartiolaitoksen varusmieskoulutusta antaviin joukko-osastoihin.
24.7.2019 | 14.49

Kapteeni pokkasi palkinnot korkeuksista
Isossa Britanniassa järjestettiin 19.-21. heinäkuuta vuosittainen, maailman suurimpiin kuuluva kansainvälinen lentonäytös. Ilmavoimien Hornet-sooloesitys toi palkinnot kotiin Lapin lennoston Arto Ukskosken ohjaamana.
23.7.2019 | 13.05