
40 vuotta Ilmavoimien harjoituskoneena
Britannialainen Hawk-suihkuharjoituskone on jo 40 vuoden ajan ollut Ilmavoimien käytössä.
19.12.2020 | 14.33

Vahva yhteishenki ruotsiksi
Uudenmaan prikaati on ainoa joukko-osasto, joka kouluttaa varusmiehiä ruotsin kielellä. Kersantti Sami Oujlouqin mukaan prikaatin varusmiehillä on ainutlaatuinen yhteishenki.
19.12.2020 | 13.15

Kehuttavan kepeä kivääri
Maanpuolustuskoulutus on viimein saanut käyttöönsä tilaamansa kiväärit, joiden odotetaan parantavan reserviläisten ampumataitoa ja saavan uusia kasvoja tähtäimien taakse. Puolustusvoimien perinteistä rynnäkkökivääriä muistuttava ase soveltuu erinomaisesti tarkoitukseensa rata-aseena.
19.12.2020 | 8.00

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen lakimuutokset lähtivät laimeasti käyntiin
Vapaaehtoista maanpuolustusta koskevien uudistusten kanssa on eletty koronan sotkema vuosi. Suomen Reserviupseeriliitto, Reserviläisliitto ja Maanpuolustuskiltojen liitto toteavat yhteen ääneen, että uudistuksessa on sekä hyviä että huonoja puolia, eikä sen onnistumista voida täysin arvioida vielä yhden, supistuneen toimintavuoden jälkeen.
18.12.2020 | 11.00

Koulutus 2020 -ohjelman pilottivuosi jäi koronan kynsiin
Vuoden 2020 oli tarkoitus olla mullistava vuosi varusmieskoulutukselle. Sen aikana oli tarkoitus pilotoida valtakunnallisesti pitkään suunnittelussa ollut Koulutus 2020 -ohjelma. Kenraalimajuri Jukka Sonninen kuitenkin kertoo koronaviruksen lamauttaneen pilotoinnin.
18.12.2020 | 7.30

Reservin rivit vahvistuvat yli 8000 kotiutuvalla
Tuhansien suomalaisten elämässä yksi vaihe tulee tänään päätökseen, kun noin 8300 varusmiestä säntää varuskuntiensa porteista kohti reservin aurinkoa.
17.12.2020 | 14.54

“Poks poks” – TikTok-tähti haluaa inspiroida ja elää täysillä
Vantaalainen Mikael Rissanen on varusmiesjohtaja, sosiaalisen median vaikuttaja ja kaikin puolin aktiivinen ihminen. Asepalveluksesta on jäänyt käteen paljon.
17.12.2020 | 11.47

Millog Oy:n ja Puolustusvoimien strateginen kumppanuus syvenee
Puolustusvoimat allekirjoitti tänä aamuna päivitetyn strategisen kumppanuussopimuksen Millog Oy:n kanssa. Päivitetty sopimus käsittelee entistä tarkemmin Millogin roolia poikkeusolojen aikana ja niihin valmistautumisessa.
16.12.2020 | 16.18

Lounaspussi jouhevoittaa intin arkea
Ruotuväki pääsi maistelemaan vuoden alusta käyttöön otettavia lounaspusseja, jotka monipuolistavat ruokailuvaihtoehtoja palveluksessa ja yllättävät maukkaudellaan.
16.12.2020 | 12.28

Rohkeana mukana tutkimustyössä
Palvelustehtävässään korpraali Ruslan Lagashkin auttaa Puolustusvoimia kehittämään omia tietoverkkojaan.
16.12.2020 | 12.00

Puolustusministeri Kaikkonen: Suomen puolustuksen perusteet selkeät
Puolustusministeri Antti Kaikkonen alusti eilen maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) perinteistä journalistiseminaaria. Puheenvuorossaan hän käsitteli muuttuvaa turvallisuusympäristöä, ja sitä, kuinka Suomen puolustuskyky vastaa sen tuomiin haasteisiin nyt sekä tulevaisuudessa.
16.12.2020 | 10.02
.jpg/ce555e7a-3474-55e4-e953-976290525f7c?version=1.0&t=1608013903536)
Vahtiupseeri pitää aluksen kurssillaan
Alikersantti Janne Jauhiainen pääsee poikkeuksellisesti hyppäämään palveluksessaan Merivoimien suurimman aluksen puikkoihin, kiitos siviilikokemuksensa.
15.12.2020 | 8.27
.jpg/3d7ec625-3091-6bdc-b8a4-09f7acb9b63e?version=1.0&t=1607704078383)
Viron presidentti nostaa esille yhtenäistä käsitystä turvallisuusympäristöstämme
Kahdeksannessa Maanpuolustuskurssiyhdistyksen järjestämässä Max Jakobson Memorial Lecture -esitelmätilaisuudessa käsiteltiin Viron ja Suomen turvallisuuspolitiikkaa.
11.12.2020 | 18.30

Ohjusvene Hamina palaa telakalta aaltoihin
Hamina-luokan samanniminen alus on toinen neljästä ohjusveneestä, joka on päivitetty peruskorjauksessa.
11.12.2020 | 14.50

MTS:n tutkimus: suomalaiset tasa-arvoisemman maanpuolustuksen kannalla
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) kysely näyttää maanpuolustuksen tasa-arvoistumisen kannatuksen olevan nousussa. Kysymyksistä kaksi oli tänä vuonna uusia, koskien naisiin ulottuvia kutsuntoja ja Suomen toimintaa koronapandemian keskellä.
10.12.2020 | 13.29

Puolustusvoimat strategiseen kumppanuuteen kotimaisten ampumatarvikevalmistajien kanssa
Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö allekirjoitti sopimuksen strategisesta kumppanuudesta Nammo Lapuan ja Nammo Vihtavuoren kanssa. Sopimus turvaa ampumatarvikkeiden kotimaisen tuotantokyvyn myös poikkeusoloissa.
10.12.2020 | 13.12

Hovioikeus vapautti Raaseporin tasoristeysturman kuljettajan syytteistä
Helsingin hovioikeus on tänään antamassaan ratkaisussa pysyttänyt käräjäoikeuden antaman tuomion, joka hylkäsi turmakuorma-autoa kuljettanutta varusmiestä vastaan nostetut syytteet.
10.12.2020 | 12.25

Vaununjohtaja määrää panssarivaunun tulen ja liikkeen
Aliupseerioppilas Elmo Eskelinen vastaa vaununjohtajana Leopard 2A6 -taistelupanssarivaunun liikkeestä ja tulitoiminnasta.
7.12.2020 | 13.29

Korona varjostaa itsenäisyyspäivää – lippu nousee Hämeenlinnassa, Linnassa ei kätellä
Koronavirus on asettanut erityisvaatimuksia itsenäisyyspäivän juhlallisuuksille. Perinteinen lipunnosto siirtyi Helsingistä Hämeenlinnaan, ja Linnan juhlat sekä itsenäisyyspäivän paraati ovat joutuneet taipumaan viruksen edessä.
6.12.2020 | 14.51

Muutoksia kenraalikuntaan – itsenäisyyspäivän ylennykset julki
Tasavallan presidentti on ylentänyt itsenäisyyspäivänä puolustusvoimien sotatalouspäällikkö Timo Kakkolan kenraaliluutnantiksi. Puolustusvoimien henkilöstöpäälliköksi ensi vuoden alusta määrätyn Vesa Virtasen sekä sotilasedustajaksi Natoon ja EU:hun ensi maaliskuun alusta määrätyn Mikko Heiskasen presidentti Sauli Niinistö ylensi kenraalimajureiksi.
6.12.2020 | 0.00
10.4.2025
Maavoimien kevään harjoitukset julkaistu – Iso-Britanniasta tulossa kolme helikopterilentuetta
9.4.2025
"Jos ette osta meiltä koneita, niin ette saa miinoja" – Idänkauppa ohjasi asehankintoja 60-luvulla
1.4.2025
Ammattisotilaat oppivat varusmiehiltä – USA:n merijalkaväkeä on ollut Upinniemessä yli kuukauden