
Johtamaan pilke silmäkulmassa
Upseerioppilas Juho Haanperän mukaan reserviupseerikurssin vaatimustaso on paljon korkeampi kuin aliupseerikoulussa. Rukissa hän on päässyt tekemään myös enemmän pioneerin hommia. Pioneerin tehtävät ovat Haanperän mukaan mielenkiintoisia, vaikka ne ovatkin fyysisesti rankkoja.
29.6.2021 | 10.53

Maavoimien CV9030-vaunujen päivitys turvaa suorituskyvyn
Puolustusministeri Antti Kaikkonen valtuutti 22. kesäkuuta Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen hankkimaan Maavoimien CV9030-rynnäkköpanssarivaunukalustolle elinjaksopäivityksen.
28.6.2021 | 15.37
.jpg/272be8e7-2e99-7c48-d3dc-11e68416682f?version=1.0&t=1624627429772)
"Oletko sä nähnyt noita paseja? Ne ovat isoja ja siistejä!"
Viestimies Marttila oli jo alokasjaksolla päättänyt haluavansa panssariajoneuvon kuljettajaksi, ja jopa taistelupari löytyi samasta tuvasta. Tällä hetkellä ammattipätevyyksiä suorittavan Marttilan odotukset intistä ovat jo täyttyneet, mutta paljon on vielä edessä.
25.6.2021 | 16.29

Jatkosodan alkamisesta tasan 80 vuotta
Jatkosodan syttymisestä tulee tällä viikolla kuluneeksi 80 vuotta. Yli kolme vuotta kestänyt sota vaati kymmenien tuhansien suomalaisten hengen, joten sen muisteleminen on tärkeää.
24.6.2021 | 13.13

Tuleville varusmiehille tarjolla äkkilähtöjä
Jäitkö ilman kesätöitä tai muuttuivatko suunnitelmasi? Heinäkuun saapumiserään avautui paikkoja erityisesti isoihin joukko-osastoihin. Paikat täytetään hakujärjestyksessä.
22.6.2021 | 10.19

Yhtenä rintamana sotiemme veteraanien hyväksi
Golfkentän reunalta kaikuu iloinen puheensorina. Hyväntekeväisyyden ja urheilun yhdistävällä tapahtumalla halutaan vaalia kunniakansalaisten perintöä.
19.6.2021 | 10.42

Taistelijapari ja paras kaveri
Sotakoiranohjaaja, alikersantti Veera Järvinen kehuu Niinisalon sotakoiria, joihin on mahdotonta olla kiintymättä palveluksen aikana. Kun palveluspäivät hupenevat, on viimeisistä hetkistä oman nimikkokoiran kanssa otettava kaikki irti.
19.6.2021 | 10.03
.jpg/6cd976c3-3719-04b9-da22-2eaa9cbc01e9?version=1.0&t=1624018950949)
Tuliterät maastokuorma-autot kuljettavat räjähteitä mutta myös ihmisiä
Puolustusvoimien uudet Mercedes-Benz Zetros -maastokuorma-autot tuovat lisää suorituskykyä, ja niiden sodan ajan ominaisuudet ovat edeltäjiään paremmat. Zetroksia esiteltiin Rovaniemellä toukokuussa Taitaja2021-tapahtuman finaalissa.
18.6.2021 | 15.24

Mitä mukaan palvelukseen?
Varuskunnan porteista sisään astuminen ei ole pieni askel ihmiselle; intin aloittaminen on iso muutos alokkaan elämässä. Vuoden 2021 toisen saapumiserän alokkaiden palveluksen alku häämöttää jo nurkan takana, joten nyt on hyvä hetki varmistaa, että kaikki tarpeellinen tulee mukaan palvelukseen lähtiessä.
17.6.2021 | 14.13

Kova sotilaskoulutus ruotsiksi – Uudenmaan prikaati on ylpeä erityisasemastaan
Uudenmaan prikaatin varuskunta sijaitsee Dragsvikissa, keskellä vahvan suomenruotsalaista rannikkoseutua. Kyseessä on maan ainut joukko-osasto, jossa koulutus annetaan ruotsin kielellä.
17.6.2021 | 13.23

Intistä kiinnostunut Joalin Loukamaa oppi Selviytyjissä, että poikkeukselliset olosuhteet tuovat ihmisiä yhteen
Supersuosittu sometähti haluaa maailmalle mutta on Suomessa kuin kotonaan. Selviytyjät-finalisti pääsi harvinaislaatuiselle vierailulle Santahaminan varuskuntaan.
17.6.2021 | 8.00

Komentajan talosta kajahtelee musiikki
Ihmiset ovat löytäneet tiensä Apulandiaan, ja se ilahduttaa Sipe Santapukkia. Tiiliseinien sisälle kätkeytyy pala arvokasta historiaa ja rokkimaailman vivahteita.
15.6.2021 | 15.50

Viihtyvyyttä varusmiehille ja henkilökunnalle
Kasarmialueita uudistetaan ja peruskorjataan tulevien vuosien aikana. Rakennustyömailta valmistuu varusmiehiä ja henkilökuntaa palvelevia terveitä ja viihtyisiä rakennuksia. Projektit etenevät niin Rissalassa, Rovaniemellä kuin Immolassakin.
14.6.2021 | 10.56

Hyvillä mielin reserviin
Komppanian vääpelinä toimineen kersantti Aleksi Ahosen aamut ovat ohi. Ahoselle palvelus opetti itsenäistymistä ja oma-aloitteisuutta, ja hänen mukaansa pienessä varuskunnassa oppii hyvin tuntemaan toisensa.
14.6.2021 | 9.00
.jpeg/5c108316-aa6b-1a80-9426-cf1303b7e6b4?version=1.0&t=1623495703178)
Reserviupseerikoulu juhlistaa vihdoin satavuotista taivaltaan
Reserviupseerikoulun satavuotisjuhlat järjestetään tänään verkossa. Koulun johtaja, eversti Vesa Helminen sanoo, että myös tuhansien reserviupseerien juhlaan Haminassa oli ehditty varautua.
12.6.2021 | 14.25

Komentajien vuosittainen vuoropuhelu
Kokous Pohjoismaiden ja Baltian maiden puolustusvoimien komentajien välillä oli onnistunut. Yhteistyö vaatii säännöllistä kanssakäymistä, joka tällä kertaa mahdollistettiin etäyhteyden avulla.
11.6.2021 | 14.50
.jpg/6737d9d3-0b63-3791-6fe3-a1e1e1b9ac04?version=1.0&t=1623333804152)
Viidennen sukupolven hävittäjät mukana lentotoimintaharjoituksessa
Ilmavoimien kansainvälinen ACE-harjoitus huipentaa pitkän suunnittelutyön. Harjoitukseen osallistuu isäntämaiden Suomen, Ruotsin ja Norjan lisäksi useita muitakin valtioita, mutta koronapandemian vaikutukset on pystytty harjoituksessa huomioimaan.
10.6.2021 | 16.48

Liittolaiset vakoilevat toisiaan iloisesti
Tiedustelu elää omaa elämäänsä ihmisten keskellä. Se ei tarkoita aina nurkan taakse vilahtavaa agenttia tai salakuuntelua. Tiedustelu koskettaa meistä jokaista.
10.6.2021 | 10.38

Kaikille varusmiehille mahdollisuus koronarokotukseen heinäkuussa
Heinäkuussa palveluksessa oleville varusmiehille tarjottava vapaaehtoinen koronarokote voi ennen pitkää mahdollistaa koronan tuomista erityisjärjestelyistä luopumisen. Pääesikunnan hallintoylilääkäri, lääkintäkapteeni Taija Lahtinen luottaa, että tarpeeksi moni varusmies päätyy ottamaan rokotteen.
9.6.2021 | 12.07

Maavoimien liikkuvuushanke vakuutti latvialaiset
Maavoimien pyöräpanssariajoneuvohanke etenee hankintoihin mahdollisesti jo tämän vuoden aikana. Suomen ja Latvian lisäksi hanke on herättänyt mielenkiintoa muuallakin. Toukokuun demokiertue onnistui tavoitteissaan.
9.6.2021 | 11.36
21.3.2025
"Tämä porukka on ehdottomasti se paras juttu" – Vielä ehtii hakea Maanpuolustuskorkeakouluun
13.3.2025
"Kestääkö Kollaa?" – Olivier Norekin koskettava teos talvisodasta nousi jättihitiksi Ranskassa