Henkilö pitelee kunniamerkkirasiaa kädessään.

Ansioituneita suomalaisia muistettiin kunniamerkeillä

3 740 henkilöä painaa rintaansa kunniamerkin itsenäisyyspäivänä.
Kuvassa Lisa Forss ja Sanna-Mari Rissanen

"Uskon suomalaisen musiikin merkityksen olevan suurin hädän hetkellä" – Laivaston soittokunnassa joka päivä on suomalaisen musiikin päivä

Musiikki ylläpitää perinteitä, mutta edistää myös maamme kulttuuri-identiteetin kehittymistä.
Kuvassa MTS:n puheenjohtaja, kokoomuslainen kansanedustaja Jarno Limnéll.

Tuoreen kyselyn mukaan hieman yli puolet suomalaisista korottaisi puolustusmäärärahoja

MTS:n kyselystä selviää, että suomalaisten maanpuolustustahto pysyy korkealla tasolla, mutta luottamus ulkopolitiikan hoitoon on laskenut.
Kuvassa itsenäisyyspäivän paraati

Jopa 1 200 henkeä osallistuu itsenäisyyspäivän juhlalliseen paraatiin

Perinteisen paraatin teema on tänä vuonna Maanpuolustusta sukupolvesta toiseen.
Kuvassa varusmies pelaamassa koripalloa.

Liike on lääke

Liikuntakerhojen suosio on vahvassa kasvussa varusmiesten keskuudessa. Kerhot mahdollistavat pään tyhjentämisen keskellä hektistä arkea palveluksessa.
Kuvassa Minna Laajava

Naton ulkoministerit tapaavat Brysselissä – käsittelyssä Naton kumppanuudet ja tuki Ukrainalle

On erittäin tärkeää, että Nato antaa vahvan viestin avusta Ukrainalle tämän hetkisessä tilanteessa, kommentoi Minna Laajava ulkoministeriöstä.
Kuvassa Riikka Purra

Riikka Purra: "Suomen pitää jatkossakin rohkeasti lähestyä Yhdysvaltoja bilateraalisilla aloitteilla eikä tyytyä suhteiden hoitoon pääosin Euroopan kautta"

Valtiovarainministeri varoittaa myös, että Venäjälle annettu oikeus miehittää naapurimaitaan leviäisi muihinkin maanosiin.
Ilmavoimien väistyvä komentaja, tuleva komentaja sekä Puolustusvoimain komentaja Ilmasotakoulun edessä.

Ilmavoimien komentaja vaihtui juhlallisin menoin – uusi komentaja: "Edelleen se päätyökalu on monitoimihävittäjä"

Prikaatikenraali Timo Herranen pitää tärkeimpinä tehtävinään kansainvälisen yhteistyön vahvistamista ja uusien asejärjestelmien käyttöönottoa.
Kuvituskuva, jossa kaksi ensimmäistä joulukalenterin luukkua ja taustalla kuva suomalaisesta aluksesta Freezing Winds 2024 -harjoituksesta.

Vuoden sotilaallisin joulukalenteri on julki!

Ruotuväen Facebookissa ja Instagramissa julkaistava joulukalenteri tarjoaa tehtäviä joka päivä.
Jutta Urpilainen

Jutta Urpilainen: "EU:n tulee tehdä investointeja puolustukseen ja vahvistaa yhteistyötä Naton kanssa"

Väistyvä komissaari näkee, että uuden Euroopan komission pöydällä ovat turvallisuus, kilpailukyky ja laajentuminen.
Kuva Jussi Palmenista.

Suomi ei ole niin paljon esillä kuin luulemme – näin Venäjällä ajatellaan Suomesta

Venäläisten suhtautuminen Suomeen on heikentynyt merkittävästi viime vuosina, ilmenee suurlähetystön tilaamasta tutkimuksesta.
Kuva Puolustusvoimien ständiltä Messukeskuksessa.

"Pärjäisinkö minä intissä?" – Nuoret pääsivät testaamaan simulaattoriampumista ja taisteluvarustuksen pukemista Puolustusvoimien ständillä

Varusmiesten arki, vapaa-aika ja aamutoimet askarruttivat opiskelijoita Studia-messuilla.
Maastopukuinen mies kumartuneena droonin ylle.

Suomeen perustetaan pikavauhtia salainen tehdas, jossa valmistetaan drooneja Ukrainalle

Summa Defence Oy pitää mahdollisena, että Puolustusvoimien kanssa voitaisiin tehdä yhteistyötä.
Robert Dalsjö kuvattuna Ruotsin puolustusministeriön sekä Kustaa II Aadolfin patsaan edessä Tukholmassa.

"Nousemme underdogin asemasta top dogien laumaan" – Luleå-luokan korvetit heijastavat uutta aikaa Ruotsin merivoimissa

Mullistus on strategisesti merkittävä, ja tulevat vuodet voivat ruotsalaistutkijan mukaan osoittautua haasteelliseksi.
Varusmiessoittokunta jammailemassa lämpimän sinisen valon ympäröimällä lavalla.

Varusmiessoittokunta villitsee yleisöä progressiivisen rockin tahtiin

Konsertteihin on myyty yhteensä jo satoja lippuja.
Kontakti-sarjan päänäyttelijät seisomassa seläkkäin Lintulahdenkujan sisäpihalla.

”Suomessa ei ole ikinä tehty mitään tämän kaltaista” – Uutuussarjassa sota tulee Suomen rannoille

Neljän päivän pikakoulutus kouli ummikoista uskottavat varusmiehet viikonloppuna ensi-iltansa saavaan Aku Louhimiehen Konfliktiin.
Sotilaskodin työntekijä pitelee kädessään leivonnaistarjotinta.

Coffee, meat pastry, frankfurters ja donut – Rovajärvellä saa tuttua lohturuokaa monella kielellä

Sotilaskotisisaret pitävät etenkin amerikkalaisista, jotka ovat aina hyvällä tuulella ja osaavat arvostaa tuoreita leivonnaisia.
Sotilaat ja toimittajat tutkivat karttaa

Tutkija: "Ei ole sattumaa, että Mainilan laukaukset on kielletty tai ne tulkitaan Venäjälle myönteisellä tavalla"

Neuvostoliiton tasan 85 vuotta sitten järjestämä valehyökkäys kertoo laajemminkin itänaapurimme strategisesta voimankäytöstä.
Yhdysvaltain merijalkaväen tiedustelija

"Täällä on mahtavaa, pidän lumesta!" – Yhdysvaltain merijalkaväen sotilaat saivat päälleen kunnon myräkän Porvoon saaristossa

Freezing Winds 24 -harjoitus huipentaa yhdysvaltalaisten harjoitusrupeaman ennen paluuta kotimaahan.
Näyttelijä Joonas Saartamo pukeutuneena kapteenin palveluspukuun.

Ennennäkemätöntä materiaalia jatkosodasta - näyttelijä Joonas Saartamo tutustuu uutuuselokuvassa isoisänsä kaukopartiotoimintaan

Ari Matikaisen uudessa Tiedustelijat-dokumenttielokuvassa paneudutaan tiedustelutoiminnan lisäksi mielenterveydellisiin aiheisiin.