
Hallitus ehdottaa: puolustusvoimille uusi lakisääteinen tehtävä
Hallitus haluaa nostaa kansainvälisen puolustusyhteistyön yhdeksi puolustusvoimien päätehtävistä Suomen puolustamisen, viranomaisten tukemisen ja kansainvälisen kriisinhallinnan rinnalle.
8.3.2016 | 17.53

Puolustusvoimat haluaa kättä pidempää kuljetusten suojaamiseen
Puolustusvoimat haluaa oikeuden turvata esimerkiksi ammus- ja räjähdekuljetuksiaan aseellisesti.
7.3.2016 | 13.36

Puolustusvoimat korjauttaa 16 kasarmia
Puolustusvoimat teettää peruskorjauksia 16 eri kasarmiin seuraavan viiden vuoden aikana. Korjausten arvioitu hinta on noin 90 miljoonaa euroa.
4.3.2016 | 9.06

Cold Response hioo reserviläisten taitoja
Maavoimat osallistuu parhaillaan Keski-Norjassa järjestettävään Cold Response 2016 -harjoitukseen.
3.3.2016 | 13.16

Siviilityöntekijöiden vakuutusturva heikkenee
Uusi työtapaturma- ja ammattitautilaki heikentää puolustusvoimien siviilityöntekijöiden vakuutusturvaa työpaikkaliikunnan osalta.
2.3.2016 | 16.02

Baltialaisia sotilaita koulutetaan Porissa
Yhteensä 26 sotilaan ryhmä harjoittelee Porin prikaatissa kansainvälistä sotilaskoulutusta ennen Maliin lähtemistä ja koulutusoperaation aloittamista.
24.2.2016 | 12.38

"Sotataitoharjoituksilla ei luoda turvallisuuspoliittista suuntaa"
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö painottaa, että sotataitoharjoituksilla ei luoda Suomen turvallisuuspoliittista suuntaa.
24.2.2016 | 10.49

Presidentti Niinistö: naisia tarvitaan kriisinhallinnassa
Suomella on kansainvälisellä tasolla hyvä maine kriisinhallinassa ja tasa-arvokysymyksissä. Presidentti Niinistön mukaan Suomi on onnistunut yhdistämään nämä kaksi asiaa.
11.2.2016 | 14.30

Nuoret kehittävät Ruotuväkeä
Ruotuväen alokas- ja kutsuntaliitteitä kehitettiin lauantaina 25. tammikuuta Kaartin jääkärirykmentin perinnetalolle kutsuntaikäisten voimalla.
25.1.2016 | 12.06

Ari Manniosta Vuoden sotilasurheilija
Keihäänheittäjä kersantti Ari Mannio pokkasi puolustusvoimien vuosittaisen Vuoden 2015 sotilasurheilija -palkinnon Pääesikunnassa pidetyssä liikuntavuoden 2016 avaustilaisuudessa. Kumparelaskija reservin vänrikki Topi Kanninen palkittiin puolestaan Vuoden varusmiesurheilijana.
22.1.2016 | 11.58

Suomalaisten turvattomuuden tunne kasvanut
Yhä useampi suomalainen kokee tulevaisuuden turvattomammaksi. Tämä käy ilmi Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan mielipidetutkimuksesta.
21.1.2016 | 11.54

Sotamuseon kävijämäärät kasvaneet
Sotamuseo kasvatti kävijämääriään vuonna 2015 jopa 12 000 kävijällä. Kävijämäärät ovat kasvaneet jo neljä vuotta peräkkäin.
21.1.2016 | 11.33

Varusmiehiä haetaan erityistehtäviin
Puolustusvoimat hakee jokaisesta saapumiserästä varusmiehiä erityistehtäviin.
19.1.2016 | 11.32

Niinistö: Säädöshanke poistamaan kertausten aikarajat
Puolustusministeri Jussi Niinistö on käynnistänyt säädöshankkeen, jonka tavoitteena on muokata kertausharjoituskutsujen aikarajoja.
18.1.2016 | 11.29

Peltomäki aloitti MPK:n puheenjohtajana
Juha Korkeaoja on luovuttanut Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) puheenjohtajan tehtävät Tapio Peltomäelle.
15.1.2016 | 11.19

Niinistö vierailulle Libanoniin
Puolustusministeri Jussi Niinistö vierailee Libanonissa 13.–16. tammikuuta.
13.1.2016 | 11.18

Puhuttelu, esittely, asia
Sotilaallinen ilmoittautuminen on perinteikäs tapahtuma, jonka sotilas suorittaa muun muassa ylennyksen, tehtävään määräytymisen ja reserviin siirtymisen johdosta.
13.1.2016 | 11.15

Rajavartiostolle töitä siirtolaisista
Lapin itärajalla on syntynyt mielenkiintoinen ilmiö, kun maahan pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrä on moninkertaistunut aikaisempaan verrattuna.
12.1.2016 | 11.13

Ulkoilman vaikutus täytyy huomioida koulutuksessa
Kovat pakkaset ovat muuttaneet koulutusolosuhteita joukko-osastoissa kuluneen viikon aikana. Nollassa pyörinyt lämpötila painui useita kymmeniä asteita pakkaselle ympäri Suomen.
8.1.2016 | 15.51

Dagens Nyheter: Ruotsalaiset haluavat asevelvollisuuden takaisin
Dagens Nyheterin mielipidekyselyn mukaan 72 prosenttia ruotsalaisista palauttaisi jonkinasteisen asevelvollisuuden. Kyselyyn osallistui noin 1 200 ruotsalaista.
7.1.2016 | 15.47