
Suomalaiset Alaskan taivaalla – ilmavoimat osallistuu kuuluisaan Red Flag -harjoitukseen
Kuusi viikkoa kestävä ilmavoimien harjoitusmatka Alaskaan alkoi syyskuussa ja jatkuu läpi lokakuun. Harjoitus on yksi maailman vaativimmista, ja se alkaa toden teolla tänään.
4.10.2018 | 12.48

Naisille halutaan kutsunnat ja varusmiehille rahaa
Eduskuntapuolueet haluavat kehittää asevelvollisuutta ja sen tasa-arvoisuutta. Valtaosa kansanedustajista halusi esimerkiksi laajentaa kutsuntoja, mutta huolenaihe oli myös varusmiesten laiha lompakko.
4.10.2018 | 8.30

Oppilaskuntakokelas toimii kahden eri reserviupseerikurssin avainpelaajana
Reserviupseerikoulun oppilaskunnan hallituksen tukena on aina perinteisesti ollut yksi edellisen hallituksen jäsen. Tämän oppilaskuntakokelaan tehtävänä on toimia ensinnäkin suorana esimiehenä, mutta myös auttavana kätenä.
3.10.2018 | 15.48

Perustuslakimuutoksen kiireellisyys puhutti eduskunnassa
Eduskunnan täysistunnossa keskusteltiin tiedustelulainsäädännön uudistamisesta – perustuslakimuutoksen kiireellisellä toteutuksella perustuslakivaliokunnan yksimielinen tuki.
2.10.2018 | 16.43

Harjoitusyhteistyö Viron kanssa edesauttaa Suomen puolustusta
Käynnissä oleva Baltic Shield 2018 on harjoitus, joka parantaa Suomen puolustusvalmiutta. Suomen ja Viron merivoimien yhteisharjoitus kehittää ja pitää yllä kahdenvälistä yhteistyötä.
1.10.2018 | 16.31

Turussa tehtiin kymmeniä huumelöytöjä – virkahuumekoirien suomenmestaruus meni Kajaaniin
Yksitoista koirakkoa kisasi paremmuudestaan virkahuumekoirien suomenmestaruuskilpailuissa. Kolme päivää kestäneiden kilpailujen päätteeksi voittajaksi selviytyi Sotilasmestari Jyrki Mustonen koiransa Indyn kanssa.
28.9.2018 | 10.54

Naisten palveluksessa kokemiin ongelmiin haetaan ratkaisuja
Varusmiespalvelusta suorittavat naiset kokevat palveluksessaan ulkupuolisuuden ja riittämättömyyden tunnetta, Kaisa-Maria Tölli kertoo.
28.9.2018 | 10.44

Kriisinhallintaveteraaneilla useammin avioeroja
Kriisinhallintatehtävistä palanneilla veteraaneilla on tilastollisesti enemmän avioeroja kuin muulla väestöllä, kertoo ruotsalaistutkimus. Muuten he voivat tilastollisesti paremmin kuin kansallinen keskiarvo.
27.9.2018 | 13.38

Cooperia kadettien kanssa
Maanpuolustuskorkeakoulun ja Reserviläisurheiluliiton yhdessä järjestämä juoksutapahtuma valtaa Eläintarhan kentän Helsingissä sunnuntaina 30. syyskuuta.
27.9.2018 | 9.47

Raaseporin onnettomuudessa ei syytettä varusmieskuljettajalle
Raaseporin viimevuoden lopulla tapahtuneessa, kolmen varusmiehen hengen vaatineessa onnettomuudessa on tultu päätökseen kuorma-auton kuljettajan syyllisyydestä. Syytteet häntä kohtaan on päätetty jättää nostamatta.
26.9.2018 | 16.23

Sotilaskotisisaret satavuotisjuhlaleirillä
Kun varusmies pitkän ja raskaan palveluksen jälkeen raahautuu kasarmialueensa sotilaskotiin, pelastaa hänen päivänsä iloinen ja avulias sotilaskotisisar. Mistä näiden vapaaehtoistyöntekijöiden auttamisen halu oikein kumpuaa?
25.9.2018 | 12.19

Hallitus esittää Jehovan todistajia koskevan asevelvollisuuden vapautuslain kumoamista
Vuonna 1987 astui voimaan poikkeuslaki, joka vapautti Jehovan todistajat asevelvollisuuden suorittamisesta. Kyseistä lakia on kritisoitu muun muassa ristiriidasta perustuslain kanssa.
24.9.2018 | 8.01

Diplomaattihaaveet täyttyivät puolustusvoimissa
Nuorena eversti Sami Nurmen ajatuksena oli alun perin pyrkiä diplomaatiksi, mutta ura puolustusvoimissa on täyttänyt ja jopa ylittänyt nämä haaveet. Elokuun alussa Nurmi aloitti puolustusvoimien viestintäjohtajana, missä tehtävässä hän on mukana operatiivisessa toiminnassa joka päivä.
23.9.2018 | 8.00

Rengas, joka kestää kriisissäkin
Raskaiden ajoneuvojen renkaiden valmistaminen kotimaassa on tärkeä huoltovarmuustekijä.
22.9.2018 | 8.00

“Tänä aamuna heräsin vähän haikein fiiliksin”
255 aamua takana - hämeenlinnalainen sotilaspoliisi, korpraali Eero Salo kotiutuu hyvin mielin ja kehottaa tulevan miehistön pitämään pilkkeen silmäkulmassa.
21.9.2018 | 12.06

Hyvät tavat eivät saa unohtua edes anonyyminaamarin takana
Hyvät tavat ovat menestystekijä ihmisten välisissä kohtaamisissa, alleviivaa vastikään vuoden käyttäytyjäksi valittu, puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg. Sosiaalisen median kanavat eivät ole tästä poikkeus.
21.9.2018 | 8.52

Miehistön erityistehtävissä palvelleet kotiutuivat
255 päivää palvelleiden varusmiesten kotiutumispäivä koitti tänään. Ruotuväki pääsi seuraamaan matkaa reservin aurinkoon Parolan Panssariprikaatin erityismiesten mukana.
19.9.2018 | 15.49

Luentosarja tarjoaa maanpuolustustietoutta kaikelle kansalle
Maanpuolustuskorkeakoulun syksyllä 2018 järjestettävä kaikille avoin luentosarja Vuosisata maanpuolustuksen ytimessä avaa suomalaisen maanpuolustuksen historiaa.
18.9.2018 | 17.08

Askelmerkit parempaan palvelukseen
Miltä kuulostaisi, jos tulevaisuudessa kaikki asepalvelustaan suorittavat nukkuisivat sekatuvissa sukupuolesta huolimatta? Jatkossa tämä, kuten myös seitsemän muuta Varusmiesliiton viime perjantaina julkaistussa pamfletissa ehdotettua uudistusta voivat muuttua todeksi.
17.9.2018 | 15.56

Suojassa kranaattisateelta ja tulimyrskyltä
Kaivinkone kouraisee kauhan täydeltä mäntymetsän soramaata ja kaataa sen rakenteilla olevan korsun suojaksi. Puurakenteet ja niiden päälle kasattu maaperä pitävät huolen siitä, että epäsuoran tulen yllättäessä on paikka, minne suojautua.
13.9.2018 | 14.41
— 20 Merkintöjä per sivu
21.3.2025
"Tämä porukka on ehdottomasti se paras juttu" – Vielä ehtii hakea Maanpuolustuskorkeakouluun
13.3.2025
"Kestääkö Kollaa?" – Olivier Norekin koskettava teos talvisodasta nousi jättihitiksi Ranskassa