
Hornetit harjoittelevat yliäänilentoja osana Vihuri 2019 -harjoitusta
Karjalan lennoston Vihuri 2019 -harjoitus jatkuu perjantaihin saakka. Kokkolan edustan merialueilla lennettävien yliäänilentojen aiheuttamat pamaukset saattavat kuulua mantereelle saakka.
14.3.2019 | 7.30

Talvisodan päättymisen muistopäivä Helsingin Kasarmitorilla
Tänään 79 vuotta sitten päättyi 105 päivää kestänyt koettelemus
13.3.2019 | 15.45

Uusi Venäjä-raportti: Suomen on pidettävä yllä hyvää naapuruutta
Kymmenien asiantuntijoiden laatima raportti toteaa Venäjän ja Suomen suhteiden olevan hyvät mutta haasteelliset. Tekijät arvioivat, että Venäjä tulee todennäköisimmin jatkamaan nykyistä kehityskulkuaan.
13.3.2019 | 12.27

Uuden puolustusvoimain komentajan nimitys lykkääntyy
Puolustusvoimain uuden komentajan nimittäminen lykkääntyy hallituksen eron takia. Puolustusvoimain nykyinen komentaja, kenraali Jarmo Lindberg siirtyy reserviin 1. elokuuta 2019.
12.3.2019 | 17.44

Kanerva haluaisi kansalaispalveluksen, Arhinmäki ei
Paasikivi-seura järjesti vaalipaneelin, jonka aiheena oli ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Keskustelu maanpuolustustahdosta johti myös varusmies- ja kansalaispalveluksen pohtimiseen.
12.3.2019 | 12.11

Eduskunta hyväksyi tiedustelulait
Ilman hallitusta viimeisen istuntoviikkonsa aloittanut eduskunta hyväksyi siviili- ja sotilastiedustelulait. Uudet lait antavat luvan toteuttaa uudenlaisia operaatioita kansallisen turvallisuuden nimissä.
11.3.2019 | 16.06

Tieteen, koulutuksen ja kansainvälisyyden sotilasmestari
Vaasan yliopiston vararehtori, Suomen ensimmäinen naissotilasmestari ja neljän lapsen äiti. Annukka Jokipii vaikuttaa niin tutkimus- ja koulutusalalla kuin kansainvälisessä reserviläistoiminnassa.
10.3.2019 | 8.00

Jokamiehen panssaritorjunta-ase
Kevyet kertasingot ollaan korvaamassa uusilla 66 KES 12 -malleilla, joissa on merkittävästi parempi läpäisykyky, ampumateknisesti paremmat laukaisu ja tähtäimet sekä mahdollisuus liittää pimeätähtäin.
9.3.2019 | 8.00

Paikallispuolustusharjoitukset tuovat viranomaiset yhteen
Kuusi harjoitusta. 3 400 osallistujaa. 20 panssaroitua ajoneuvoa. Puolustusvoimat yhdessä muiden viranomaisten kanssa ovat olleet esillä ympäri Suomen.
8.3.2019 | 14.55

Käsi kädessä kasarmille
Myös varuskunnan porttien sisäpuolella, varusmiesten keskuudessa, on pariskuntia. Kolme pariskuntaa kertoo, miten parisuhde vaikuttaa palvelukseen ja palvelus parisuhteeseen, kun molemmat osapuolet kantavat harteillaan sotilaan velvollisuuksia.
8.3.2019 | 8.00

Raaseporin turma-auton kuljettaja joutuu sittenkin syytteeseen
Valtakunnansyyttäjävirasto on päättänyt nostaa syytteen turma-auton kuljettajaa kohtaan, vaikka kihlakunnansyyttäjävirasto totesi hänet viime vuonna syyttömäksi.
7.3.2019 | 17.34

Kovakuntoiset hiihtäjät Savonlinnassa
Kainuun prikaatin joukkue voitti selvällä erolla 74. Oltermanni-hiihdon Savonlinnassa. Puolustusvoimien vanhin urheilukilpailu keräsi odotetusti osallistujia ympäri Suomen.
7.3.2019 | 16.05

Varusmiehet kantelevat vain harvoin
Kanteleminen eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle on keino puuttua puolustusvoimissa havaittaviin epäkohtiin, mutta varusmiesten ja henkilökunnan keskuudessa turvautuminen ulkopuoliseen valvojaan on harvinaista.
7.3.2019 | 8.00

Koulutus 2020 -ohjelma etenee – Varusmiesliitto tyytyväinen
Puolustusvoimien Koulutus 2020 -ohjelma on etenemässä aikataulun mukaan. Varusmiesliitto suhtautuu ohjelman tuomiin uudistuksiin positiivisesti.
6.3.2019 | 11.47

Kenraali Lindberg: "Olemme takomassa miekat taloiksi"
229. maanpuolustuskurssin avajaisissa puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg ja puolustusministeri Jussi Niinistö nostivat esille muun muassa puolustusvoimien kasvavat kiinteistömenot sekä tarvittavat henkilöstöresurssit.
4.3.2019 | 16.05

Jussi Niinistön ministerikauden keskiarvo muilta puolueilta 7,65
MTS:n turvallisuuspolitiikkaan keskittyneessä vaalitentissä keskiviikkona 27. helmikuuta arvioitiin muun muassa puolustusministeri Jussi Niinistön ministerikautta. Eduskuntapuolueiden edustajat päätyivät kouluarvosana-asteikolla keskiarvoon 7,65.
28.2.2019 | 12.40

Tiedustelupäällikkö Ohra-aho: Sotilastiedustelun lähteet ja suorituskyky pidettävä salassa
Sotilastiedustelulaissa on pidettävä huoli siitä, että sotilastiedustelun lähteet ja suorituskyky pysyvät salassa, sanoo puolustusvoimien tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri Harri Ohra-aho Radio Kipinän podcast-haastattelussa.
27.2.2019 | 15.45

Lisää Liikettä -hanke käynnistettiin
Vain puolet reserviläisistä saavuttaa sotilaan tehtäviin vaadittavan fyysisen tavoitetason. Uusi hanke tähtää paitsi kuntojen kohoamiseen, myös sodanajan sijoitusten suunnittelemisen tehostumiseen.
27.2.2019 | 9.54

Yli 200 suomalaista mukana Ruotsin ilmaoperaatioharjoituksessa
Runsaat 200 suomalaista sotilasta sekä useita ilmavoimien lentokoneita harjoittelee Pohjois-Ruotsin ja Suomen ilmatilassa toukokuun lopussa. Ruotsin ilmavoimat järjestää harjoituksen samanaikaisesti Ruotsin maavoimien johtaman Northern Wind 19 -harjoituksen kanssa.
26.2.2019 | 16.01
.jpg/e0c03ea8-d085-207a-4e4b-ad1e5634d873?version=1.0&t=1551086557000)
Bold Questissa kehitetään kansainvälistä yhteensopivuutta
Keväällä Suomessa järjestettävä Bold Quest -todentamistapahtuma tuo noin 1 500 ulkomaalaista sotilasta eri puolille Suomea. Tapahtumassa kehitetään johtamisjärjestelmien, valvonnan ja yhteisen tulenkäytön teknistä yhteensopivuutta.
25.2.2019 | 11.35