230. valtakunnallinen maanpuolustuskurssi alkoi tänään 23.9. Kurssin avajaistilaisuus pidettiin Säätytalolla. Tilaisuudessa puhui puolustusvoimain komentaja ja puolustusministeri. Yhteistyö ja puolustukseen liittyvät kehitykset olivat tilaisuudessa keskiössä.
Sotiemme veteraanien työtä rauhan puolesta kunnioitettiin Oulunkylän Itsenäisyyden puistossa järjestetyssä veteraanikävelyssä.
Laiton maahantulo ulkorajoilla, suuronnettomuus merialueella, terrorismin torjunta ja kriisivalmiuden ylläpito ovat Rajavartiolaitoksen haasteita, kertoo Rajavartiolaitoksen uusi päällikkö kenraalimajuri Pasi Kostamovaara.
Pohjanmaa-luokan uudet alukset turvaavat Suomen puolustusta tulevaisuudessa.
Kansainvälinen puolustusteknologian mahdollisuuksiin keskittyvä seminaari kokoaa 17.–19. syyskuuta Kajaaniin alan asiantuntijoita ja vaikuttajia.
Maanantaista 16.9. alkaen Ilmasotakoulun harjoitus valtaa Tikkakosken ja Rissalan tukikohdat.
EU:n valtiovarainministereiden kokouksessa keskiöön nousi hybridiuhkiin varautuminen ja talouspoliittisten keinojen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa. Suomi toi puheenjohtajana täysin uusia keskustelunavauksia.
Kohtaamisissa sotasokeiden kanssa nykyään eläkkeellä olevaa ja Helsingin Malminkartanossa asuvaa Ari Suutarlaa auttoi hänen oma näkövammataustansa. Suutarla syntyi näkevänä, mutta sokeutui tapaturmaisesti kymmenvuotiaana.
Ilmavoimien ensimmäinen suihkuhävittäjä, de Havilland Vampire, on suosittu esiintyjä lentonäytöksissä ja tarjoaa edelleen myös lentäjälleen unohtumattomia hetkiä.
Ruotsi haluaa rakentaa puolustusvoimansa vastaamaan voimassa olevassa puolustuspäätöksessä asetettuja tavoitteita. Asevelvollisuuden kehittäminen on siinä keskeisessä asemassa.
Merikadettikurssin priimuksena vastavalmistunut luutnantti Veera Nuolioja tähtäsi merivartiostoon Maanpuolustuskorkeakoulun kautta. Nyt vartiolaiva Turvalla aloittanut Nuolioja on myös valottanut kadetin elämää somekadettina Instagramissa.
Ympäri Suomea järjestettävät paikallispuolustusharjoitukset tuovat puolustusvoimat yhteen lukuisten viranomaisten kanssa. Harjoitusten tavoitteena on yhteistoiminnan kehittäminen koko paikallispuolustuksen tehtäväkentän läpi.
Digitalisaatio ja tekoäly mullistavat niin sotilasorganisaatioiden kuin yritystenkin pelikentän. Risto Siilasmaa herättelee reagoimaan muutokseen ja tunnustamaan puutteet omassa ymmärryksessä tekoälyn luonteesta ja perusperiaatteista.
Ilmavoimien Baana 19 -harjoitus tuo Lusin kylälle niin sotilaita kuin ilmailuturisteja.
EU:n sotilaskomiteassa oli esillä sotilaiden koulutusoperaatioiden tulevaisuus osana kehittyvää puolustusyhteistyötä. Kokouksen yhteydessä järjestettiin seminaari digitalisaation ja tekoälyn roolista puolustuksessa.
Yli tuhannesta koulutetusta rannikkojääkäristä reilu 600 osallistui juhlintaan.
Kansallisten parlamenttien konferenssissa puhuttiin monesta asiasta, mutta yhteistyötä painotettiin kaikissa puheissa. Keskusteluissa otettiin huomioon muuttuva epävakaa maailma sekä sen aiheuttamat uhat.
Talvisodan syttyminen Suomen ja silloisen Neuvostoliiton välille marraskuun lopussa 1939 liittyi Euroopan yleistilanteeseen, käy ilmi juuri ilmestyneestä historiateoksesta.
Panssariprikaati järjesti suunnistuksen sotilas-SM-kilpailut 2.-5. syyskuuta.
JOINTSORA 2019 mahdollistaa kehittyneessä uhkaympäristössä harjoittelemisen ilma- ja maavoimien osalta.