
Moottoreita, maanviljelystä ja merellisiä maisemia
Uudenmaan Prikaatin konemiehet tekevät monipuolisesti niin mekaanikon kuin kansimiehenkin tehtäviä venekaluston parissa. Jääkäri Kevin Ginman kuuluu harvaan joukkoon varusmiehiä, jotka pääsevät työskentelemään Jehu-luokan maihinnousuveneiden kanssa.
31.8.2020 | 16.49

Poikkeusolot eivät vieneet kadettien ylentämistilaisuuden arvokkuutta
Kadetit ylennettiin luutnanteiksi poikkeuksellisessa ylentämistilaisuudessa Maanpuolustuskorkeakoululla.
28.8.2020 | 15.01

Apumekaanikkokaksikko tähtää lentotekniikan ammattilaisiksi
Erikoisjoukkohaun kautta Ilmavoimien palvelukseen hakeutuneet Miro Tammi ja Daniel Prokki lähtivät kesäkuussa Tikkakoskelta saatujen oppien kanssa vartiolentolaivueen helikopteriapumekaanikoiksi kohti Helsinkiä.
27.8.2020 | 10.00
.jpg/95eb9e5d-b6e1-55d9-1f05-de5ebd3cc094?version=1.0&t=1598261487050)
Syvyyksiemme saalistajat
Sukellusveneet osana Suomen merivoimia saattaa vaikuttaa kaukaiselta ajatukselta. Viisi sukellusvenettämme toimivat kuitenkin ansiokkaasti toisessa maailmansodassa osana puolustustamme.
26.8.2020 | 10.00

Puolustusvoimain komentaja avasi Reservin ampumamestaruuskilpailut
Reservin ampumamestaruuskisat avattiin lauantaina 22.8. Puolustusvoimain komentajan puheella Hälvälässä. Hälvälän lisäksi kilpailusarjoja järjestettiin tänä vuonna Kouvolan Tyrrissä.
24.8.2020 | 16.25

Torpedot tekivät paluun
Vuosikymmenien odotus sai päätöksen, kun Merivoimat ampui keskiviikkona 19.8. ensimmäisen torpedon lähes 40 vuoteen. Ammunta toteutettiin Hamina-luokan ohjusveneeltä.
24.8.2020 | 10.59
.jpg/c2c671e6-9293-4940-e124-6f6dea335a0c?version=1.0&t=1598253872862)
Uusilla naamareilla haetaan ergonomiaa ja huoltovarmuutta
Suomen ja Norjan puolustusvoimat ovat yhdessä päättäneet hankkia uudet suojanaamarinsa Isosta-Britanniasta. Samasta hankinnasta ovat kiinnostuneita myös useat muut maat Natosta ja sen ulkopuolelta.
24.8.2020 | 10.29

Tiivis koulutus hioo polun johtajakoulutukseen
Tiiviissä koulutustahdissa taistelijan perusoppeja keräävä tykkimies Riia Seppälä tähtää palveluksessaan johtajatehtäviin. Vapaaehtoisen asepalveluksen suorittaminen ja osallistuminen siten maanpuolustustyöhön oli itsestäänselvyys isosiskon jalanjäljissä.
24.8.2020 | 9.11
.jpg/96d40fbe-d316-16db-b1dc-40a2d44bdf17?version=1.0&t=1597843125664)
Vanha kalusto päivittyy uudeksi kustannustehokkaasti
Jurmo-luokan joukkojenkuljetusveneitä on peruskorjausten jälkeen otettu käyttöön kuluvan vuoden aikana. Mittava projekti tuo 2000-luvun alussa valmistuneet veneet tälle vuosikymmenelle ja pitää ne ajanmukaisina 2030-luvulle asti.
22.8.2020 | 10.00

Lapin sodan synkkä perintö
Puolustusvoimien kantahenkilökunnasta koostuva ryhmä raivaa tänäkin päivänä räjähteitä, joita saksalaiset jättivät jälkeensä Lapin sodassa. Raivaamista tehtiin muun muassa Jääkäriprikaatissa Rovaniemen varuskunnan Takakappaleen alueella heinäkuussa.
21.8.2020 | 10.00
.jpg/cd4cf16c-95e3-d88d-4067-3db99c882ae5?version=1.0&t=1597921605452)
Leijona Catering nostaa kotimaisuusastettaan
Toimitusjohtaja Ritva Paavonsalon mukaan Leijona Catering pyrkii nostamaan ruokansa kotimaisuusastetta vastuullisuuskriteereitä apuna käyttäen. Uuden hankintasopimuksen myötä kotimaisuusaste saadaan nostettua edellisvuotta korkeammalle.
20.8.2020 | 14.23

Vapaaehtoinen maanpuolustus elää ajassa
Koronan sävyttämä alkuvuosi on ollut vapaaehtoiselle maanpuolustukselle digiloikan nopeuttaja sekä muutosprosessin alku, sillä vuodenvaihteen lainmuutos toi kentälle uusia tehtäviä.
20.8.2020 | 10.00

Puolustusvoimat otti kasvomaskit käyttöön
Jatkossa varuskuntien ulkopuolella liikkuvilla varusmiehillä kasvomaskit ovat samanlainen varuste kuin baretti tai maiharit, sillä Puolustusvoimat mukautui nopealla aikataululla THL:n suosituksiin muun yhteiskunnan tavoin.
19.8.2020 | 9.42
.jpg/c226e207-8f61-5787-7bd0-139dc4e528f4?version=1.0&t=1597742029397)
Sotainvalidien Veljesliitto täyttää 80 vuotta
Sotainvalidien Veljesliitto täyttää 18. elokuuta kunnioitettavat 80 vuotta. Liiton arvokas työ jatkuu edelleen sotainvalidien ja heidän puolisoidensa ja leskiensä tukemiseksi.
18.8.2020 | 12.14

Veneenkuljettaja viihtyy merellä, ei metsässä
Alikersantti Markus Sutista voidaan hyvällä omallatunnolla kutsua vesipedoksi. Ennen inttiä hän pelasi vesipalloa huipputasolla, ja palveluksensa jälkeen hän on myös sotilaskoulutettu veneenkuljettaja.
17.8.2020 | 16.30
.jpg/f6cef7ad-4961-028b-26a9-f87443648604?version=1.0&t=1597417612538)
Kesän ensimmäisessä MIL-Espa -konsertissa soi Ilmavoimien blues
Ilmavoimien Big Band esiintyi Esplanadin puiston lavalla solistinaan viihdetaiteilija Heikki Silvennoinen. Konsertti oli Ilmavoimien soittokunnan ensimmäinen yleisökonsertti maaliskuun jälkeen.
14.8.2020 | 17.56
.jpg/07b0f8a3-fc01-61bf-0112-38d1ef2cca46?version=1.0&t=1597238541388)
Merivoimat mukana öljynpoisto-operaatiossa Saaristomerellä
Merivoimat osallistuu Suomen ympäristökeskuksen johtamaan hylkyjen saneeraukseen, jossa tavoitteena on tyhjentää kahden hylyn polttoainetankit.
12.8.2020 | 16.23

Kokenut kilpa-ampuja ottaa ensiaskeleita apumekaanikkona
Ilmasotakoulussa alokasjaksoa käyvä Riku Koskela on kilpaillut ampumisessa jo yhdenksänvuotiaasta asti, joten rynnäkkökiväärin pauke ei juuri pelästytä. Apumekaanikon tehtäviin valittu Koskela aikoo ottaa palveluksestaan alusta asti kaiken irti.
11.8.2020 | 16.02

Historiallisia valatilaisuuksia järjestetään ympäri Suomea
Puolustusvoimat on päättänyt vallitsevan koronatilanteen vuoksi järjestää kaikki valatilaisuudet ilman yleisöä ja virtuaalisesti esimerkiksi livestriimauksen kautta. Kyseessä on historiallinen hetki, sillä sotilasvaloja- ja vakuutuksia ei ole järjestetty näin ainakaan 30 vuoteen.
10.8.2020 | 14.20
.jpg/de4375b0-5f1b-c2c8-1f97-a5b79d864814?version=1.0&t=1596884223511)
Uusinta läpivalaisutekniikkaa itärajalle
Pääosin EU:n ulkorajayhteistyöohjelmasta rahoitettavat läpivalaisulaitteet tulevat käyttöön Vainikkalassa, Vaalimaalla ja Imatralla vuoden 2021 lopulla. Laitteet tuovat merkittäviä parannuksia Tullin suorituskykyyn varsinkin tarkastusten sujuvuuden osalta.
8.8.2020 | 14.01
10.4.2025
Maavoimien kevään harjoitukset julkaistu – Iso-Britanniasta tulossa kolme helikopterilentuetta
9.4.2025
"Jos ette osta meiltä koneita, niin ette saa miinoja" – Idänkauppa ohjasi asehankintoja 60-luvulla
1.4.2025
Ammattisotilaat oppivat varusmiehiltä – USA:n merijalkaväkeä on ollut Upinniemessä yli kuukauden