
Mies lomakyytien takana
”Palvelen Porin prikaatissa, Säkylässä työ-, opinto- ja sosiaaliasiamiehenä eli TOS-asiamiehenä. Jokaisessa varuskunnassa ei välttämättä ole täysin samankaltaista asiamiestä, mutta joku näitä tehtäviä kuitenkin hoitaa.”
30.11.2016 | 17.43

Loppuvuoden erikoisjoukkohaut päättyvät pian
Laskuvarjojääkärikurssille hakijoiden määrässä ei odotella muutoksia.
30.11.2016 | 8.54

Tulenkäyttöä ja unettomia öitä
Rovajärven vaikuttamisharjoitus oli maavoimien vuoden suurin sotaharjoitus, johon osallistui henkilöitä ammattisotilaista siviileihin ja varusmiehistä reserviläisiin. Suuressa harjoituksessa tarvitaan tekijöitä moneen eri rooliin.
28.11.2016 | 16.09

Kaukomailta rajamaille
Afganistanin vuoristosta Lapin tuntureille. Rikostutkijana Rajavartiolaitoksella työskentelevä Heli Krupula on ehtinyt nähdä paljon, ja harva työpäivä on samanlainen kuin edellinen.
26.11.2016 | 8.00

Kansainvälisiä harjoituksia ja koulutustapahtumia ensi vuonna 84
Puolustusministeri hyväksyi suunnitelman kansainvälisiin harjoituksiin ja koulutustapahtumiin osallistumisesta vuodelle 2017.
25.11.2016 | 17.40

Uusi tykki testissä Rovajärvellä
Maavoimien vaikuttamisharjoituksessa testattiin etelä-korealaista tykkiä, jonka ostamista puolustusvoimat harkitsee. Myös Ruotsin puolustusministeri oli seuraamassa testejä Fise-yhteistyön hengessä.
25.11.2016 | 17.18

Psykologi inttimuistoista: ”Ihminen liioittelee omaa rooliaan ja ansioitaan”
Omaa asepalvelustaan muistellessa monille tulee päällimmäisenä mieleen rankimmat harjoitukset ja leirit. Minkä takia juuri raskaimmat muistot tuntuvat jälkikäteen parhaimmilta?
25.11.2016 | 8.00

Oikaisu (RV 21/16, s. 7)
Viimeisimmän Ruotuväen Tyhy-harjoitusta käsitelleessä uutisessa oli virheellistä tietoa reserviläisten osuudesta puolustusvoimien sodanajan organisaatiossa.
24.11.2016 | 15.36

Varusmiestoimikunnat kokoontuivat kehittämään varusmiespalvelusta
VMTK-päivillä varusmiestoimikuntien jäsenet kouluttautuvat ja kehittävät varusmiespalvelusta kaikkien joukko-osastojen voimin.
24.11.2016 | 15.00

Rivit tasataan tälle vuosikymmenelle
Uudistettu yleinen palvelusohjesääntö astuu voimaan ensi vuoden alussa. Ohjesääntö kumoaa aikaisemman, vuonna 2009 julkaistun yleisen palvelusohjesäännön.
24.11.2016 | 8.00

Lääkintämiesten tehokkuus säästi varusmiehen leikkaukselta
Monet elävät harhaluulossa, että lääkintämiesten tehtävä olisi vain sisätiloissa kököttämistä. Viime viikonloppuna lääkintämiesten noheva toiminta pelasti varusmiehen mahdolliselta leikkaukselta.
23.11.2016 | 16.50

Yksi viidestä vie ilmapuolustuksen 2030-luvulle
Vain taivas ei ole rajana Hornet-hävittäjän seuraajalle, sillä valinta tullaan tekemään odotetusti viiden eri vaihtoehdon kesken. Puolustusvoimien logistiikkalaitos sai 22. marraskuuta vastaukset tietopyyntöönsä viideltä hävittäjävalmistajalta.
23.11.2016 | 15.59

Reserviläiset ehkä virka-apuun ulkomaille
Puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg puhui mahdollisuudesta käyttää reserviläisiä virka-apuun ulkomaillakin. Lindbergin mielestä nykyinen lainsäädäntö ei vastaa kaikkiin kansainvälisen yhteistyön tarpeisiin.
21.11.2016 | 16.04

Intissä pelastusajoneuvon kuljettajana
“Olen pelastus- ja puhdistusajoneuvojen kuljettaja Porin prikaatissa, Säkylässä. Suojelukomppania on suojeluun keskittynyt komppania, meitä on Suomessa vain yksi komppania”
18.11.2016 | 10.06

Maavoimien vuoden suurin harjoitus testaa sotilaita
Puolustusvoimien vuoden suurin kokonaistulenkäytön ja johtamisen harjoitus alkaa tänään Rovajärven harjoitusalueella.
15.11.2016 | 15.28

Ratsumiehiä koulutettiin kuin laskuvarjojääkäreitä
Ratsuväkikoulutus oli vaativaa, vaarallista ja kunnioitettua. Vaikka Suomessa ei ole koulutettu yhtään ratsumiestä sitten 1940-luvun, pyritään ratsuväen perinteet välittämään eteenpäin.
14.11.2016 | 10.28

Suojapuvun pukeminen on millintarkkaa
Ranskalaisvalmisteinen aktiivihiilisuojapuku pitää taisteluaineiden vaikutuspiirissä olevan suojelumiehen turvassa vähintään vuorokauden ajan.
13.11.2016 | 14.44

Sotapolku kertoo, missä sukulaisesi taistelivat
Uuden Sotapolku.fi-verkkopalvelun kautta voi hakea tietoa maatamme puolustaneiden läheisten liikkeistä esimerkiksi nimihaulla.
12.11.2016 | 12.45

Mitä tahdotte?
Suomalaisten maanpuolustustahtoa mitataan vuosittain kyselytutkimuksella. Tulosten mukaan tahto on tässä maassa poikkeuksellisen korkealla. Kuka tuota myyttistä tahtoa pitää yllä ja voiko sen määrää mitata?
10.11.2016 | 12.43

Suomi vastaa Ranskan avunpyyntöön 170 sotilaalla
Suomi lähettää noin 170 sotilasta Libanoniin osaksi ranskalaista pataljoonaa. Ranska lähetti marraskuussa 2015 EU-maille avunpyynnön Pariisin terrori-iskujen jälkeen.
10.11.2016 | 12.02