Käsi kädessä kasarmille
Myös varuskunnan porttien sisäpuolella, varusmiesten keskuudessa, on pariskuntia. Kolme pariskuntaa kertoo, miten parisuhde vaikuttaa palvelukseen ja palvelus parisuhteeseen, kun molemmat osapuolet kantavat harteillaan sotilaan velvollisuuksia.
8.3.2019 | 8.00
Raaseporin turma-auton kuljettaja joutuu sittenkin syytteeseen
Valtakunnansyyttäjävirasto on päättänyt nostaa syytteen turma-auton kuljettajaa kohtaan, vaikka kihlakunnansyyttäjävirasto totesi hänet viime vuonna syyttömäksi.
7.3.2019 | 17.34
Kovakuntoiset hiihtäjät Savonlinnassa
Kainuun prikaatin joukkue voitti selvällä erolla 74. Oltermanni-hiihdon Savonlinnassa. Puolustusvoimien vanhin urheilukilpailu keräsi odotetusti osallistujia ympäri Suomen.
7.3.2019 | 16.05
Varusmiehet kantelevat vain harvoin
Kanteleminen eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle on keino puuttua puolustusvoimissa havaittaviin epäkohtiin, mutta varusmiesten ja henkilökunnan keskuudessa turvautuminen ulkopuoliseen valvojaan on harvinaista.
7.3.2019 | 8.00
Koulutus 2020 -ohjelma etenee – Varusmiesliitto tyytyväinen
Puolustusvoimien Koulutus 2020 -ohjelma on etenemässä aikataulun mukaan. Varusmiesliitto suhtautuu ohjelman tuomiin uudistuksiin positiivisesti.
6.3.2019 | 11.47
Kenraali Lindberg: "Olemme takomassa miekat taloiksi"
229. maanpuolustuskurssin avajaisissa puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg ja puolustusministeri Jussi Niinistö nostivat esille muun muassa puolustusvoimien kasvavat kiinteistömenot sekä tarvittavat henkilöstöresurssit.
4.3.2019 | 16.05
Jussi Niinistön ministerikauden keskiarvo muilta puolueilta 7,65
MTS:n turvallisuuspolitiikkaan keskittyneessä vaalitentissä keskiviikkona 27. helmikuuta arvioitiin muun muassa puolustusministeri Jussi Niinistön ministerikautta. Eduskuntapuolueiden edustajat päätyivät kouluarvosana-asteikolla keskiarvoon 7,65.
28.2.2019 | 12.40
Tiedustelupäällikkö Ohra-aho: Sotilastiedustelun lähteet ja suorituskyky pidettävä salassa
Sotilastiedustelulaissa on pidettävä huoli siitä, että sotilastiedustelun lähteet ja suorituskyky pysyvät salassa, sanoo puolustusvoimien tiedustelupäällikkö, kenraalimajuri Harri Ohra-aho Radio Kipinän podcast-haastattelussa.
27.2.2019 | 15.45
Lisää Liikettä -hanke käynnistettiin
Vain puolet reserviläisistä saavuttaa sotilaan tehtäviin vaadittavan fyysisen tavoitetason. Uusi hanke tähtää paitsi kuntojen kohoamiseen, myös sodanajan sijoitusten suunnittelemisen tehostumiseen.
27.2.2019 | 9.54
Yli 200 suomalaista mukana Ruotsin ilmaoperaatioharjoituksessa
Runsaat 200 suomalaista sotilasta sekä useita ilmavoimien lentokoneita harjoittelee Pohjois-Ruotsin ja Suomen ilmatilassa toukokuun lopussa. Ruotsin ilmavoimat järjestää harjoituksen samanaikaisesti Ruotsin maavoimien johtaman Northern Wind 19 -harjoituksen kanssa.
26.2.2019 | 16.01
Bold Questissa kehitetään kansainvälistä yhteensopivuutta
Keväällä Suomessa järjestettävä Bold Quest -todentamistapahtuma tuo noin 1 500 ulkomaalaista sotilasta eri puolille Suomea. Tapahtumassa kehitetään johtamisjärjestelmien, valvonnan ja yhteisen tulenkäytön teknistä yhteensopivuutta.
25.2.2019 | 11.35
Diplomaatin tulevaisuuskatsaus
Ministeri Jaakko Iloniemen katse pysyy yhä suunnattuna tulevaisuuteen. Siitäkin huolimatta, että takana on jo yli viisi vuosikymmentä kansainvälisen politiikan seuraamista ja tekemistä.
24.2.2019 | 8.00
Kaljut ja nutturapäät ystävystyvät maastokuvioissa
Varusmiespalveluksen aloittaa jokaisessa saapumiserässä maastokuvioinen joukko erilaisia persoonallisuuksia. Palvelus onkin ainutlaatuinen mahdollisuus ystävystyä eri taustoista tulevien nuorten kanssa.
23.2.2019 | 8.00
Tiilikainen amiraalin virkaan
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nimitti merivoimien esikunnan esikuntapäällikön, kommodori Tuomas Tiilikaisen amiraalin virkaan.
22.2.2019 | 15.08
Mies maskin takana – ylikersantti Kuivalainen
“Noni, töttöröö, joukkue!” Näillä sanoilla alkaa lähes miljoona katselukertaa suoratoistopalvelu YouTubessa kerännyt humoristinen kappale Ylikersantti Kuivalainen. Mutta kuka on ylikersantti Kuivalainen?
22.2.2019 | 12.17
Ruotsalaiskenraali: Puolustusyhteistyö Suomen kanssa mahdollista myös kriisien ja sodan aikana
Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö on mahdollista myös kriisien ja sodan aikana, sanoo Ruotsin puolustusvoimien strategiapäällikkö, kenraalimajuri Michael Claesson. Konfliktitilanteissa yhteistyö edellyttää kuitenkin molempien maiden hallitusten poliittista suostumusta.
22.2.2019 | 8.00
Varusmiehet kokoontuvat työnhakuun Parolannummen sotilaskotiin
Panssariprikaatissa Parolannumella yritykset ovat saapuneet sotilaskotiin hakemaan varusmiehiä palveluksen jälkeisiin työtehtäviin. Puolustusvoimissa saa sellaista työkokemusta, mitä siviilissä ei voi hankkia.
20.2.2019 | 16.25
Kenttäpostia on veteraaniliittojen uusi lehti
Keskiviikkona 20. helmikuuta ilmestyy ensimmäistä kertaa Suomen Sotaveteraaniliiton ja Rintamaveteraaniliiton yhteinen lehti.
20.2.2019 | 11.15
Haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy pian
Varusmiespalvelukseen hakee joka vuosi yhä suurempi joukko naisia – vuonna 2018 naishakijoita oli jo yli 1 500. Vuoden 2019 haku naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen päättyy 1. maaliskuuta.
19.2.2019 | 16.13
Laki Jehovan todistajien erityisaseman purkamiseksi etenee vauhdilla
Puolustusvaliokunta osoitti mietinnössään tukensa Jehovan todistajien vapautuslain purkamiselle.
18.2.2019 | 17.07
— 20 Merkintöjä per sivu
14.11.2025
Kenraalikunnassa muutoksia – Kainuun prikaatin komentaja ja apulaiskomentaja uusiin tehtäviin
13.11.2025
"Elävöitämme uutisvideoilla esikunnan harjoituksia" – Kuvapalveluyksikkö täyttää sata vuotta
4.11.2025
Presidenttipari juhlistaa Suomen itsenäisyyttä veteraanien ja lottien kanssa Presidentinlinnassa
3.11.2025
Tasavallan presidentti Alexander Stubb: "Nostalgia ei ole strategia eikä paluuta menneeseen ole"