
Tehtäväkohtaiset vaatimukset selkeyttäisivät kuntotestausta
Sotilas tietää jatkossa entistä tarkemmin, mitä häneltä edellytetään. Fyysisen toimintakyvyn vaatimukset olisivat ikä- ja sukupuolineutraalit.
12.7.2018 | 8.40

Viestimies ei halunnut kuskiksi
Terho Partti ei hakenut kuljettajaksi, mutta silti hän palvelee 347 päivää auton ratissa. Partin mielestä varusmiesten yhteishenki on kasarmilla viihtymisen edellytys.
11.7.2018 | 13.06

Entiset johtajat alokkaille: "Intissä parasta on ihmiset"
Uusi saapumiserä on aloittanut palveluksessa eilen maanantaina. Tapasimme viime viikonloppuna Ruisrockissa kaksi tuoretta alokasta sekä joukon vasta kotiutuneita varusmiehiä.
10.7.2018 | 15.56

Uudet alokkaat aloittivat palveluksensa
Palveluksensa aloittaa saapumiserässä II/18 noin 12 200 alokasta. Porin prikaatissa uudet alokkaat pääsevät ensimmäisenä saapumiseränä mukaan Koulutus 2020-ohjelman kokeiluun.
9.7.2018 | 16.37

Palvelustehtävinä kirjan tekoa ja mm-kisoja
Luukas Salin on päässyt palveluksensa aikana työstämään muun muassa merivoimien juhlajulkaisua. Varusmiesgraafikon tehtävät yllättävät monipuolisuudellaan.
5.7.2018 | 16.25

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen turhaa byrokratiaa puretaan
Hinta-hyöty-suhdetta parantavan kehittämismallin vaatimat lakiuudistukset saatiin valmiiksi Puolustusministeriön työryhmässä.
4.7.2018 | 16.04

Jehovan todistajien erityisasemaa ehdotetaan purettavaksi
Puolustusministeriön työryhmä ehdottaa vapautuslain kumoamista. Aseettomat vaihtoehdot suorittaa maanpuolustusvelvollisuus ovat kehittyneet pitkälle.
3.7.2018 | 15.53

Tuuli ei estänyt miinalautan rantautumista
Paikkakunnan kummialukseksi tituleerattu miinalautta vieraili Pyhärannassa ja vei mukanaan historiallisen suojeluskuntalipun.
3.7.2018 | 15.35

Heinäkuun alku toi joukko-osastoihin uusia komentajia
Puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg on määrännyt heinäkuun alusta alkaen muun muassa Porin prikaatiin ja Kaartin jääkärirykmenttiin uudet komentajat.
2.7.2018 | 16.31

Laivastopalvelus on ainutlaatuinen kokemus
Joona Koski aloittaa syksyllä tuotantotalouden opinnot. Sitä ennen hän ehti kerätä unohtumattomia palvelusmuistoja vuoden ajalta ja kotiutua reservin aliluutnanttina.
29.6.2018 | 14.43

JEF-joukkojen yhteistyö sai sinetin Lontoossa
Eurooppalainen puolustusyhteistyö syvenee, kun Iso-Britannian perustamia JEF-joukkoja koskeva yhteisymmärryspöytäkirja allekirjoitettiin yhdeksän puolustusministerin voimin.
28.6.2018 | 16.27

Kinnuset vaan ei veljekset
Alikersantit Miika ja Miska Kinnunen palvelevat apumekaanikkoina Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivueessa Helsinki-Vantaalla.
27.6.2018 | 17.33

Siltojen kantavuus ja raideleveyksien erot esillä Euroopan puolustusyhteistyössä
Yksi keskeinen osa EU:n puolustusyhteistyötä on sotilaallinen liikkuvuus. Siitä huolehtiminen on jäänyt kylmän sodan jälkeen paitsioon.
26.6.2018 | 16.23

Kaikki riippuu säästä
Puolustusvoimien toiminta on monen muun asian tapaan todella riippuvainen säästä. Suomessa ilmastosta tuottaa tietoa Ilmatieteen laitos. Ruotuväki kävi selvittämässä, minkälainen kaveri johtaa kyseistä laitosta.
24.6.2018 | 7.00

Erotuomari on kesän kisojen kärkitaistelija
Erotuomarit muistetaan isoista tuomioista – erityisesti silloin, kun ne menevät väärin. Nyt kovakuntoisten oikeudenjakajien tukena on modernia teknologiaa.
23.6.2018 | 7.00

Humisevat nelikopterit keräävät tutkimusdataa
Droneja, eli kauko-ohjattavia nelikoptereita, hyödynnetään Puolustusvoimien tutkimuslaitoksessa tällä hetkellä lähinnä tutkimuskäytössä. Uusimpana tulokkaana puolustusvoimien drone-perheessä ovat Threod Systemsin suurikokoiset dronet, jotka pystyvät kuljettamaan kuusi kiloa hyötykuormaa.
22.6.2018 | 7.00

Johtajat astuivat reserviin jo viikko sitten – puoli vuotta palvelleet tänään
Vekaranjärven varusvarastoilla riitti tänään vilskettä, kun viime tammikuussa palveluksen aloittaneet sotilaat päättivät palveluksensa.
21.6.2018 | 13.55

Varusmies siirtyy pian mobiiliin
Puolustusvoimia digitalisoidaan kovaa vauhtia. Suunnitteilla on muun muassa varusmiesten palveluiden siirto mobiiliin.
21.6.2018 | 9.01

Suomi jäi neljänneksi sotilaspurjehduksen MM-kisoissa
Kisat olivat mollivoittoisesta lopusta huolimatta menestys.
20.6.2018 | 18.56

Suomi taistelee palkintosijoista sotilaspurjehduksen MM-kisoissa
Suomen joukkue eteni neljän parhaan joukkoon Helsingissä Kruunuvuoren selällä järjestettävissä sotilaspurjehduksen maailmanmestaruuskisoissa. Keskiviikkona päivällä käytävässä kilpailussa ovat vielä mukana isäntämaan lisäksi myös Brasilia, Puola ja Venäjä.
20.6.2018 | 12.52
— 20 Merkintöjä per sivu