Petteri Keskikuru

Virka-apuun osallistui enimmillään noin 800 varusmiestä ja 50 palkattuun henkilökuntaan kuuluvaa sotilasta.

Uudenmaan sulku päättyi, poliisi kiittää Puolustusvoimia virka-avusta

Elias Tuominen

Hallitus päätti purkaa maan sisäiset liikkumisrajoitukset Uudenmaan ja muun maan välillä keskiviikkona. Poliisi antoi kiitoksensa Puolustusvoimien rajavalvonnassa antamalle virka-avulle.

Uudenmaan eristys päättyi pikavauhtia, kun hallitus kertoi keskiviikkoisessa tiedotustilaisuudessa lopettavansa Uuttamaata koskevan sulun jo saman päivän aikana. Uudenmaan raja avattiin tämän johdosta iltapäivällä. 

Uudenmaan rajojen valvominen oli myös suuri virka-aputehtävä Puolustusvoimille. Sadat varusmiehet toimivat valvontaviikkojen ajan poliisin apuna. Varusmiehet ovat toimineet muun muassa liikenteen laskentatehtävissä. Sulkupaikkojen läpi kulki poliisikomentaja Lasse Aapion mukaan yli 530 000 ajoneuvoa ja noin 4000 ajoneuvoa käännytettiin.

– Kaikki meni minusta hienosti. Sulut alkoivat toimia sekunnilleen oikealla ajallaan ja henkilökunta toimi niin eduskunnan kuin valtioneuvostonkin tahdon mukaisesti. Kiitos varusmiehille, kantahenkilökunnalle ja Rajavartiolaitokselle, jotka kaikki ovat olleet mukana, Aapio kiteytti

Aapio ja Maavoimien valmiuspäällikkö, eversti Pasi Hirvonen olivat sulun purkamisen aikaan Hyvinkään pohjoisen kehätien ja kolmostien risteyksessä seuraamassa, miten asiat etenevät.

Eversti Hirvosen mukaan rajavalvontapisteiden purkutoimet aloitettiin pian päätösten voimaanastumisen jälkeen, kuitenkin turvallisesti ja hallitusti. Tämän jälkeen varusmiehet palaavat varuskuntiinsa ja varuskunta-arjen pariin.

Yhteistyö poliisin kanssa onnistui valmiuspäällikön mukaan erinomaisen hyvin ja hänellä on asiasta vain hyvää sanottavaa. Virka-apua ollaan aina valmiina antamaan tarpeen vaatiessa ja muut virka-aputehtävät jatkuvat kuten ennenkin.

– Muiden viranomaisten tukeminen on yksi Puolustusvoimien tehtävistä. Pitkäkestoisesta virka-avusta voidaan ottaa myös paljon oppia tulevaisuuteen ja operaation päättymisen jälkeen kokemuksia aiotaan myös kerätä ja tehdään muutoksia, jos se koetaan tarpeelliseksi, Hirvonen arvioi.

Myös poliisin puolelta yhteistyötä kuvataan onnistuneeksi. Hyvinkään rajavalvontapaikalla haastateltujen poliisien mukaan varusmiehet ovat olleet tehtävän kannalta suuri apu. Varusmiehet saavat kehuja: yhteistyöstä ei ole mitään huonoa sanottavaa. Poliisimiehet lähettävätkin varusmiehille tervehdyksensä ja kiitoksensa myös kenttämiesten puolelta.

– Kyllä tästä jo munkkikahvit tarjoaisi, yhteistyötä varusmiesten kanssa tehnyt poliisimies sanailee.

Virka-apuun osallistui varusmiehiä ja henkilökuntaa Maavoimien ja Merivoimien joukko-osastoista Kaartin jääkärirykmentistä, Karjalan prikaatista, Maasotakoulusta, Porin prikaatista, Panssariprikaatista sekä Rannikkoprikaatista ja Uudenmaan prikaatista. Virka-apuun osallistui enimmillään noin 800 varusmiestä ja 50 palkattuun henkilökuntaan kuuluvaa sotilasta 31 kulunvalvontapaikalla.