Maarit Aho

Kersantti Marika Teinin (vas.) mitalikahveille osallistui muiden joukossa myös puolustusvoimien liikuntapäällikkö, everstiluutnantti Harri Koski (edessä oikealla) sekä Kaartin jääkärirykmentin komentaja, eversti Petteri Tervonen.

Urheilukoulussa iloitaan Teinin hopeamitalista

Pietu Heiskanen

Puolustusvoimien liikunta-aliupseerina työskentelevän huippusuunnistaja Marika Teinin voitokas matka suunnistuksen MM-kisoihin poiki kakkukahvit puolustusvoimien toimesta.

Elokuun alussa Latviassa käydyissä MM-kisoissa suomalainen huippusuunnistaja Marika Teini taisteli tiensä suunnistuksen keskimatkalla toiseksi. Edelle ylsi vain Venäjän Natalie Gemperle.

Tällä hetkellä suunnistuksen tuore hopeamitalisti työskentelee puolustusvoimien palveluksessa. Teini suoritti vuonna 2009 vapaaehtoisen asepalveluksen puolustusvoimien Urheilukoulussa, jonka jälkeen hänelle on avautunut mahdollisuus yhdistää urheilu ja työnteko liikunta-aliupseerin tehtävän kautta. Siitä lähtien Teini on ollut käytännössä ammattiurheilija.

– Lähdin asepalvelukseen hetken mielijohteesta, mutta siitä on seurannut paljon hyvää. Olen kotoisin Säkylästä varuskunnan kulmilta, joten moni tuttavani työskenteli puolustusvoimien palkkalistoilla, täsmentää Teini.

Huippu-urheilija aloitti suunnistusharrastuksensa jo kuusivuotiaana. Nuorempana Teini pärjäsi hyvin nuorten kisoissa, mutta menestyksen jatkuminen on vaatinut kunnianhimoista harjoittelua. Kärkikahinoihin joutuminen ei ole tullut helpolla – siirtyminen nuorten tasolta aikuisten kisoihin on vaatinut urheilijalta luonteenlujuutta.

Hopeamitalin kunniaksi Santahaminassa järjestettiin tänään mitalikahvit, johon osallistui Kaartin jääkärirykmentin ja Urheilukoulun edustajia. Aikaisemmin muun muassa kaksi EM-kultamitalia kahminut 29-vuotias Teini on suunnistuksen selkeitä kärkinimiä, jonka edesottamuksia seurataan tarkalla silmällä.

– Seurasin MM-kisoja vapaapäivänä kotona. Suunnistustaipaleen alkumetreillä osasin ottaa rennosti, mutta lopussa jännitin jo täysillä mitalin puolesta, paljastaa Kaartin jääkärirykmentin komentaja, eversti Petteri Tervonen.

Ensi vuonna maailman parhaat suunnistajat kamppailevat Norjassa. Latvian MM-kisoissa suunnistusmaastot poikkesivat Suomen harjoittelumaastoista, mutta Teinin mielestä Norjan maastot soveltuvat paremmin suunnistukseen. Hän ei turhia kursaile kisatavoitteensa kanssa.

– Tavoitteena on poistua Norjasta kirkkain mitali kaulassa, päättää Teini.