Tarja Lappalainen

Toinen kirjan kirjoittajista Eino Murtorinne esittelemässä kirjaansa.

Talvisota 80 vuotta sitten liittyi Euroopan yleistilanteeseen

Tarja Lappalainen

Talvisodan syttyminen Suomen ja silloisen Neuvostoliiton välille marraskuun lopussa 1939 liittyi Euroopan yleistilanteeseen, käy ilmi juuri ilmestyneestä historiateoksesta.

Ostrobotnialla Helsingissä julkaistiin tiistaina 3. syyskuuta emeritusprofessoreiden Pekka Visurin ja Eino Murtorinteen uutuusteos Hitlerin ja Stalinin kaupankäynti Suomesta 1939–1940 - Kiista Suomen asemasta Saksan ja Neuvostoliiton vaikutuspiirissä (Docendo, 286 s.). Aihe näyttää herättävän runsaasti kiinnostusta, sillä iso sali täyttyi ääriään myöten kiinnostuneista kuuntelijoista.

Kirja istuu teemaltaan 80 vuoden takaisten tapahtumien muistelemiseen. Saksa hyökkäsi  Puolaan 1. syyskuuta 1939, jolloin Iso-Britannia ja Ranska julistivat sodan Saksalle. Neuvostoliitto vaati Baltian mailta tukikohtia ja Suomelta rajan siirtoa. Hyökkäys Suomeen 30. marraskuuta aloitti talvisodan.

-Taustana toisen maailmansodan alkamiselle oli Euroopassa voimistunut tyytymättömyys ensimmäisen maailmansodan rauhansopimuksiin ja vallitseviin valtioiden rajoihin. Kansallismieliset ja autoritaariset valtiot, joista voimakkain oli Saksa, vaativat takaisin maailmansodassa menettämiään alueita. Suomen kohtalo liittyi Euroopan yleistilanteen kehitykseen, eversti evp. Visuri toteaa.

Tilaisuudessa Visuri ja Murtorinne toivat uutta tietoa Suomen asemasta Saksan ja Neuvostoliiton välissä toisen maailmansodan alkuvaiheessa. Kirjassa julkaistaan myös ensimmäistä kertaa suomeksi monia dokumentteja salaisista neuvotteluista ja sopimuksista.

Kirjan tekijöiden puheiden jälkeen yleisöllä oli esittää runsaasti kysymyksiä, jotka liittyivät muun muassa Suomen asemaan suhteessa Saksaan ja Neuvostoliittoon. Näihin Visurilta ja Murtorinteeltä löytyivät myös vastaukset.

Kirjan tekijät ovat julkaisseet useita teoksia Suomen ja Saksan suhteista toisen maailmansodan aikana. Kuten Visurilta Waldemar Erfurth – sotapäiväkirja 1942 – 1943, ja Murtorinteen tuotannosta nostettakoon esiin Risti hakaristin varjossa: Saksan ja Pohjoismaiden kirkkojen suhteet Kolmannen valtakunnan aikana 1933-1940.