Rami Peiponen

Uudistus toi Kivilompolon tulliaseman nykypäivään.

Suomen ja Norjan rajan tulliasema uudistettiin

Janne Jussila

Kivilompolon tulliasema ja liikennealue on uudistettu. Varsinkin aseman valvontatekniikkaa sekä työskentely- ja liikenneolosuhteita on kehitetty huomattavasti. Norjan rajan tulliasemien uudistus tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa.

Kivilompolon uudistettu tulliasema ja liikennealue Suomen ja Norjan rajalla ottaa merkittävän harppauksen työskentelyn olosuhteiden ja valvontatekniikan tasolla. Kivilompolon uudistus jatkaa aiempaa Norjan rajalla käytyä tullin kehitystä. Kilpisjärven tulliasema uudistettiin syyskuussa 2017.

Lokakuun 8. päivä käyttöön otetun tulliaseman uudistus maksoi noin 2,7 miljoonaa euroa. Tämän lisäksi tie- ja liikennealueiden rakentaminen maksoi 2,4 miljoonaa. Rakennustöissä panostettiin tilatehokkuuteen: noin 380 neliömetrin asema on tarkoitukseensa katsottuna poikkeuksellisen pieni rakennus.

Kivilompolon edellinen 50 vuotta vanha rakennus oli eliniänsä lopussa. Aseman valvontatekniikka hyppää uudistuksessa 1960-luvulta nykypäivään. Uudistuksen suunnittelu alkoi keväällä 2017. Rakennustöihin päästiin kesällä 2018.

– Kivilompolon uudistuksen ratkaisu perustui jo aikaisemmin tehtyyn Kilpisjärven rakennukseen. Silloin luotiin sellainen konsepti, jota käytettiin hyväksi Kivilompolon suunnittelussa, mikä säästi paljon aikaa. Aseman rakentamisessa meni noin vuosi, avaa Tullin materiaalijohtaja Pirkko Paavola-Häggblom.

Myös Norja aikoo uudistaa Neidenin ja Polmakin tulliasemansa omalla puolellaan rajaa. Kahden maan tullit tekivät läheistä yhteistyötä jo Kivilompolan uudistuksessa.

– Yhteistyö Norjan kanssa aloitettiin jo Kilpisjärvellä, ja se on ollut käsitykseni mukaan hyvin hedelmällistä. Meillä on ollut hyvin samanlaiset ajatukset tilaratkaisuista.

Uudistuksella on varauduttu tavaraliikenteen tulevaan kasvuun. Lukuiset uudistukset parantavat liikenteen, asiakkaiden ja Tullin henkilöstön turvallisuutta.

Tullin tavoitteena on uudistaa tulevaisuudessa myös Karigasniemen ja Utsjoen tulliasemat. Selkeitä suunnitelmia ei ole kuitenkaan vielä saatu kasaan.

– Neuvottelemme Norjan tullin kanssa, ja toivottavasti päästään etenemään. Tarkoituksena on tietysti koko ajan kehittää konseptia paremmaksi. Se on aina pitkä tie, mihin liittyy ELY-keskuksen liikennesuunnitelmat ja Suomen sekä Norjan tullin suunnitelmat, Paavola-Häggblom toteaa.

– Vielä ei tiedetä missä järjestyksessä edetään, mutta neuvottelut ilman muuta jatkuvat.