Tommy Koponen

Varusmiessoittokunnan Showband otti lavan tottuneesti haltuun ja sai yleisön taputtamaan mukana.

Showband kiertää keikoilla koko kesän

Pietu Heiskanen

Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan Showband esiintyi tänään aurinkoisella Helsingin Senaatintorilla. Menevää tanssimusiikkia soittanut kokoonpano valmistautuu nyt kesän keikkaruuhkaan.

Showbandin kesän aikataulu on tupaten täynnä: luvassa on soittokeikkoja, tapahtumia ja paljon matkustettavia kilometrejä.

– Kovin monessa siviilitehtävässä ei ole näin hienoa mahdollisuutta päästä keräämään näin paljon kokemusta esiintymisen kautta. Meidän kesään ei kovin montaa lomapäivää mahdu, naurahtaa Showbandin solisti Hanna Lehmonen.

Soittokunnan arkeen mahtuu myös muuta upeiden konserttien lisäksi. Soittokeikat edellyttävät paljon harjoittelua, joka nappaa ison osan myös soittokuntalaisten vapaa-ajasta. Sen lisäksi Puolustusvoimien varusmiessoittokunta harjoittelee kuviomarssia varten, joka on yksi soittokunnan tärkeimmistä tehtävistä. Monien varusmiehien tehtävänä on pyörittää näyttäviä kromisia rynnäkkökivääreitä osana kuviomarssia.

– Jos kuviomarssiharjoituksen aikana pudottaa rynnäkkökiväärin, joutuu punnertamaan kymmenen kertaa. Jos aseen pudottaa tosipaikassa, joutuu punnertamaan neljäkymmentä kertaa, Lehmonen virnuilee.

Varusmiehet soittavat vuosittain konsertteja monien ammattimuusikoiden kanssa. Tänään Senaatintorilla Showband esiintyi laulaja Diandra Floresin tähdittämänä. Aikaisempina vuosina bändin solistina on toiminut muun muassa Pete Parkkonen ja Sami Saari.

Varusmiessoittokunnan kesän ohjelmassa on muun muassa sotilasmusiikkifestivaali Hamina Tattoo heinä-elokuun vaihteessa. Siellä yleisö saa nauttia musiikista läpi vilkkaan tapahtumaviikon. Showband kiertää Suomea keikkabussilla.

– Soittokuntalaiset vitsailevat paljon keskenään, mutta yleensä keikkarupeaman jälkeen meininki bussissa on väsyneempi, valottaa Showbandin kitaristi Antti Honkanen.

Kaikki soittotehtäviin päässeet sotilaat ovat käyneet läpi tiukan seulan pääsykokeet, joissa pääsee hyödyntämään siviilielämässä kerrytettyä osaamista.

– Ratkaisevana tekijänä sisäänpääsyssä on luonnollisesti käytännön soittotaito, selventää Honkanen.

Honkanen päätyi hakemaan Puolustusvoimien varusmiessoittokuntaan ystäviensä suosittelemana. Kaikki soittokunnan varusmiehet eivät ole kuitenkaan soittimen tai mikrofonin ääressä. Muusikoiden lisäksi mukana kiertävät ääni- ja valotekniikasta vastaavat henkilöt sekä soittokunnan viestinnästä vastaava mediatiimi.

Puolustusvoimien varusmieskunnan Showbandin esiintyminenn Senaatintorilla oli osa Puolustusvoimat 100 -juhlaviikon ohjelmaa.