Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Tom Mustajärvi

Oulun poliisi antamassa palautetta sotilaspoliisien toiminnasta. Myös reservipoliisit toimisivat ammattipoliisien välittömässä ohjauksessa.

Reservipoliisi vastaa uudenlaisiin uhkakuviin

Niko Ylä-Poikelus

Poliisille suunnitellaan vapaaehtoisista koostuvaa reserviä turvaamaan suorituskyky yllättävissä tilanteissa. Sisäministeriön mukaan järjestelmällä ei ole tarkoitus paikata poliisin resursseja.

Tulevaisuudessa ammattipoliisit voivat tarpeen tullen keskittyä vaativampiin tehtäviinsä, kun valmiina on koulutetuista vapaaehtoisista koostuva reservi. Reservipoliisien tarkoitus on toimia poliisin tukitehtävissä, ja siten turvata toimintakyky poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa.

– Taustalla on toimintaympäristön nopea muutos ja uudet uhkakuvat, kertoo sisäministeriön lainsäädäntöjohtaja Katriina Laitinen.

Laitisen mukaan reservipoliisihankkeen työryhmässä oli laaja asiantuntijaedustus.

– Saimme kattavasti oikeudellisia ja toiminnallisia arvioita. Tavoitteenamme oli saavuttaa lainsäädännöllinen kehikko, jonka ympärillä reservipoliisijärjestelmä voisi aidosti toimia, Laitinen taustoittaa.

Reservipoliisit löytyisivät ensisijaisesti puolustusvoimien yli 35-vuotiaista, toimintaan halukkaista reserviläisistä. Käyttöönoton yhteydessä heidät nimettäisiin tilapäiseen palkalliseen virkasuhteeseen. Reservissä toiminnasta ja kouluttautumisesta maksettaisiin vain päivärahat ja matkakorvaukset.

Sisäministeri Kai Mykkäsen mukaan järjestelmällä ei ole tarkoitus paikata poliisin resurssipulaa.

– Ei tällä voi korvata vaikkapa sitä, jos jää hälytystehtäviä ajamatta, Mykkänen huomauttaa.

Järjestelmä otettaisiin käyttöön valtioneuvoston päätöksellä, kun tapahtuu jotain, johon vaaditaan huomattava määrä resursseja äkillisesti.

– Varaudumme tilanteisiin, joissa esimerkiksi tarvittaisiin järjestystä ylläpitämään enemmän ihmisiä. Näin vapautettaisiin poliiseja tehtäviin, joita voivat suorittaa vain poliisiammattilaiset, Mykkänen täsmentää.

Ministeriö on käynnistänyt myös hankkeen, jonka tavoitteena on päivittää puolustusvoimien poliisille antamaa virka-apua koskeva lainsäädäntö nykypäivään.

­– Siinä tarkastelemme myös valmiutta ja varautumista, mutta eri näkökulmasta, lainsäädäntöjohtaja Laitinen avaa.

Poliisihallituksen tehtäväksi on tulossa järjestelmän hallinnointi ja vastuu koulutuksen järjestämisestä. Reserviä koordinoitaisiin valtakunnallisesti, jotta kokonaiskuva reservipoliisien taidoista ja alueellisesta sijoittumisesta pysyisi selkeänä.

Tavoitteena on kouluttaa ensimmäiset reservipoliisit jo vuonna 2018. Poliisihallitus on käynnistänyt hankkeen, jonka tarkoituksena on valmistella reservin käytännön toteutusta.

­– Laki on kuitenkin säädettävä ensin, vasta sen jälkeen voimme rakentaa järjestelmän, muistuttaa poliisitarkastaja Sami Kalliomaa.

Alustavista pohdinnoista käy selväksi, millaisten haasteiden kanssa suunnitelman osalta painitaan.

– Koska reservipoliisit koulutettaisiin oman arkityönsä ohella, ei pitkä jakso perinteistä lähiopetusta toimi kovin hyvin. Ratkaisuja voisi löytää esimerkiksi moduulimuotoisesta koulutuksesta ja verkko-opinnoista, Kalliomaa visioi.

Moduulimuotoisuudella tarkoitetaan useista pienemmistä kokonaisuuksista koostuvaa koulutusta, jota voi tarpeen tullen joustavasti täydentää lisämoduleilla. Puolustusministeri Jussi Niinistö on nostanut esiin (Ruotuväki 15/17) sotilaspoliisikoulutuksen saaneiden hyödyntämisen reservipoliiseina, ja toivonut puolustusvoimilta ja poliisilta yhteistyötä reserviä muodostettaessa.

– Sotilaspoliisikoulutus on ehdottomasti yksi esimerkki, jota tarkastelemme, kun pyrimme määrittelemään reservipoliisille hyödyllistä aiempaa osaamista, Kalliomaa vahvistaa.