Reseviläisliitto

Myös viime vuonna Rovaniemen Toramon ampumaradoilla kisattiin reserviläisten ampumamestaruuksista.

Reserviläiset ampuvat kilpaa Rovaniemellä

Pietu Heiskanen

Reserviläisliiton mielestä aktiivinen ampumaharrastus ylläpitää sotilaiden taitoja myös varusmiespalveluksen jälkeen. Ensi viikonloppuna Suomen parhaat reserviläisampujat kilpailevat pohjoisella napapiirillä.

Yhteensä 120 ampujaa saapuu ensi viikonloppuna Rovaniemen Toramon ampumaradoille, kun Reserviläisliitto ja Reserviupseeriliitto järjestävät reserviläisten ampumamestaruuskilpailut 17.-19. elokuuta.

Kaikki kilpailijat ovat aktiivisia ampumaharrastajia. Reserviläisampujien mestaruuskisoissa osallistujat kilpailevat maakunnallisissa yhteisjoukkueissa, johon kilpailijat ovat päässeet esimerkiksi paikallisten karsintakilpailujen kautta.

Reserviläisliiton 38 000 jäsenestä peräti 80 prosentilla on ampumaharrastus, joten ammunnan edellytykset ovat keskeinen osa järjestön tekemää edunvalvontaa. Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin mielestä ammunta on jäsenten joukossa suosittua, koska ampumataitoa pidetään reservin suorituskyvyn kannalta tärkeänä tekijänä.

– Aktiivinen ampumaharrastus on hyväksi reservin kenttäkelpoisuudelle. Siksi se on Reserviläisliiton suosituin toimintamuoto, laukoo Nyberg.

Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, jonka organisaatio muodostuu 18 piiristä ja yhteensä 326 paikallisesta jäsenyhdistyksestä. Liiton tavoitteena on kohottaa maanpuolustustahtoa ja ylläpitää sotilaiden taitoja reservissä.

Valtakunnallisen tason ampumakisoja ei järjestetä myöskään sormia napsauttamalla. Mukana järjestelyissä on ollut monta tahoa Rovaniemen kaupungista alkaen. Esimerkiksi puolustusvoimat ja Maanpuolustuskoulutusyhdistys ovat tukeneet kisojen järjestäjiä materiaalihankintojen kohdalla. Työtä riittää myös vapaaehtoisilla reserviläisillä.

– Ampumamestaruuskisojen järjestäminen työllistää yhteensä 70 reserviläistä eri puolilta Lappia, kommentoi kisojen johtaja, Lapin reserviupseeripiirin puheenjohtaja Tero Hyttinen.