Lauri Parviainen

Havu-harjoitukseen Kaartin jääkärirykmentissä osallistuu Urheilukoulun tiedustelijoita.

Rasteja ja kymmeniä marssikilometrejä, palkintona himoittu Havu-merkki

Elias Hirvikoski

Kaartin jääkärirykmentin Urheilukoulun tiedustelukomppanian varusmiehillä on koitos edessään: tällä viikolla alkanut tiedusteluharjoitus päättyy paljon puhetta herättävään Havu-kokeeseen.

Helsingin Santahaminassa tiedustelijat heräävät valkoiseen aamuun. Yön aikana pääkaupunkiin on satanut vaaksan verran lunta. Puut nuokkuvat lumikuorman painosta, mutta Kaartin jääkärirykmentin tiedustelukomppanian varusmiehet eivät – he ovat jo ennen auringon nousua valmiina tiedusteluharjoituksen uuteen päivään.

Kaartin jääkärirykmentissä käynnissä on Tiedusteluharjoitus 1. Harjoitukseen osallistuu Urheilukoulun tiedustelukomppanian saapumiserän IV/18 eli kesälajien varusmiehiä ja -naisia.

– Harjoitus on kesälajien varusmiesten ensimmäinen tiedusteluharjoitus. Meidän ukot ovat astuneet palvelukseen lokakuun puolessavälissä ja heidän peruskoulutuskausi päättyi joulukuussa. Ennen tätä tiedusteluharjoitusta varusmiehillä on ollut koulutusta yksittäisen tiedustelijan perustaidoista. Vuoden palvelusta suorittavat ovat aloittaneet johtamisen opinnot aliupseerikurssilla. Tämä ensimmäinen tiedusteluharjoitus on tiedustelun perusharjoitus, selventää harjoituksen johtaja ja yksikön päällikkö, kapteeni Joonas Asunmaa.

Kaartinjääkärirykmentin tiedustelukomppanian päällikkö ja tiedusteluharjoituksen johtaja, kapteeni Joonas Asunmaa kertoo tiedusteluaselajin harjoitusten vaativan henkistä ja fyysistä kanttia.

Tiedustelukomppanian harjoituksissa Asunmaa toimii pääkouluttajana. Hän kertoo käynnissä olevan harjoituksen tavoitteena olevan muun muassa tähystysaseman perustamisen kouluttaminen.

– Tavoitteena on kouluttaa tähystysaseman perustaminen rakennukseen, ajoneuvoon ja maastoon. Tulevissa harjoituksissa ei sitten tarvitse niin paljon kouluttaa sitä. Voimme olettaa, että joukko osaa tähystystiedustelun aloittamisen. Muissa harjoituksissa voimme keskittyä tiedustelun muiden osa-alueiden kouluttamiseen, Asunmaa lisää.

Varsinainen harjoitus päättyy perjantai-iltapäivällä, jolloin alkaa tiedustelijoiden keskuudessa paljon puhuttu Havu-koe.

– Havu-kokeen tarkoituksena on testata varusmiehiä henkisesti ja fyysisesti, että he ovat kelpoja koulutettavaksi tiedustelijoiksi. Tiedusteluaselaji on semmoinen, että pitää selviytyä omillaan pitkiä aikoja, ja mahdollisesti tehdään pitkiä siirtymiä. Se vaatii henkistä ja fyysistä kanttia. Havu-koe on meidän koulutushaaramerkkikoe eli sen jälkeen meidän varusmiehet tulevat lunastamaan oikeuden käyttää tiedustelijahavu-merkkiä lomapuvussa, Asunmaa selostaa.

Tiedusteluharjoitus 1 ja Havu-koe ovat urheilukoulussa vuosittain suoritettavia tapahtumia. Ne ovat myös saavuttaneet tietyn maineen tiedustelijoiden keskuudessa.

– Tiedusteluharjoitus 1 ja Havu-koe yhdessä ovat aina olleet sellaisia harjoituksia, jotka ovat nousseet meidän varusmiesten loppukyselypalautteissa esille. Olen myös kuullut jo kotiutuneiden varusmiesten keskustelevan Havu-kokeesta ja tiedusteluharjoituksesta. Ja esimerkiksi menneistä saapumiseristä yksikköömme jääneet sopismussotilaat ovat kyllä muistaneet Havu-kokeen. Aika niin sanotusti kultaa muistot. Vaikka on raskasta ja saattaa ottaa päähän suorituksen aikana niin silti se on asia, joka jää parhaiten tiedustelijoille mieleen, Asunmaa kertoo.

Tiedusteluharjoituksessa varusmiehille koulutetaan muun muassa tähystysaseman perustaminen maastoon.

Kaartinjääkäri Samu Alanko ja aliupseerioppilas Heidi Hämäläinen ovat kaksi harjoitukseen osallistuvaa varusmiestä. Alanko on jalkapalloilija ja Hämäläinen ampuja. Sekä Alanko että Hämäläinen kertovat harjoituksen sujuneen hyvin olosuhteisiin nähden.

– Kun tätä harjoitusta vertaa aiemmin olleeseen perusharjoitukseen, niin on meillä ollut nyt kivempaa, Alanko toteaa.

– Samaa mieltä olen muutoin, mutta teltta oli vähän märkä, kun siellä satoi sisällä ja kaikki kamat on nyt märkinä, että varmaan tulee aika kylmä loppuharjoitus, Hämäläinen lisää.

Molemmat tiedustelijat uumoilevat tulevana viikonloppuna järjestettävän Havu-kokeen olevan haastava kokemus.

– Eihän tämän hetkiset olosuhteet tässä nyt vielä mitään. Katsotaan miten sitten viikonloppuna käy, Alanko toteaa.

– Hyvillä mielin jatkan harjoitusta. Havu-koe vähän jännittää. Mietityttää miten sen jaksaa ja millainen porukka siihen tulee. Ryhmä vaikuttaa aika paljon siihen suoritukseen, Hämäläinen pohtii.

– Kyllä mulla on sellainen käsitys, että Havu-kokeen jälkeen tulee olemaan tosi väsynyt ja uupunut. Kylmä ja rankkaa tulee olemaan, mutta kyllä siitäkin läpi pääsee, Alanko veistelee.

– Rankkaa tulee olemaan, se on aika varma, Hämäläinen komppaa.

Aliupseerioppilas Heidi Hämäläinen ja kaartinjääkäri Samu Alanko odottavat jännityksellä viikonloppuna koittavaa Havu-koetta.

Havu-koe ja Tiedusteluharjoitus 1 on tiedustelijoiden kesken aihe, joka tulee tutuksi jo palveluksen ensimetreillä.

– Havu-kokeesta on puhuttu varmaan ihan palveluksen alusta alkaen kun tiedetään, että tämä viikko ja Havu-koe ovat meidän palveluksen rankimpia kokemuksia, Hämäläinen kertoo.

Tiedustelijoita pidetään viikonloppuna koittavan Havu-kokeen suhteen jännityksessä. Tarkkoja tietoja ei koetta suorittamaan lähteville etukäteen kerrota. Huhuja on kuitenkin liikkeellä. Yksi suurin huhun aihe on kokeessa marssittavan matkan pituus.

– Arviot käveltävästä matkasta ovat pyörineet 30-70 kilometrissä. Jos osaa suunnistaa niin se on varmaan vähemmän, Alanko naurahtaa.