Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Samuli Pöntinen

Kaartinjääkäri Jonni Kuortti valittiin peruskoulutuskaudella erityistehtäviin Ruotuväki-lehden levikkisihteeriksi.

Levikkisihteeri on lehden monitaituri

Kirmo Liukko

Ruotuväessä palveleva kaartinjääkäri Jonni Kuortti kokee, että on voinut hyödyntää siviiliosaamistaan hyvin palvelustehtävässään. Pääesikunnan viestintäosastolla työskentely on lisännyt kiinnostusta viestintä- ja media-alaa kohtaan.

Kaartinjääkäri Jonni Kuortti / Levikkisihteeri / Kaartin jääkärirykmentti / TJ 85

”Suoritan palvelustani Ruotuväessä levikkisihteerinä. Tehtävinäni on muun muassa vastata Ruotuväen asiakaspalvelusta ja markkinoinnista sekä tilauksista ja tilausjärjestelmästä. Päivitän myös Ruotuväen nettisivuja ja minulla on vakio-osuudet lehteen. Tehtävässä etuna on, että vakiotehtävien lisäksi voi vaikkapa kirjoittaa juttuja lehteen tai tarvittaessa toimia valokuvaajien tuuraajana. Lisäksi voin ottaa omia projekteja esimerkiksi edistääkseni Ruotuväen levikkiä. Tehtävänkuva on siis hyvin monipuolinen.

Palveleminen pääesikunnan viestintäosastolla on ollut mielenkiintoista ja täällä pysyy hyvin kärryillä puolustusvoimien ja maanpuolustuksen ajankohtaisista asioista. Yhtenä mielekkäänä kokemuksena on ollut saada Ruotuväki ensimmäistä kertaa mukaan kunnolla Puolustusvoimien kesäkiertueelle oman pisteen kera. Kierrämme seitsemällä paikkakunnalla ympäri Suomen.

Toimituksessamme on hyvä yhteishenki ja palvelustovereiden kanssa aika viestintäosastolla on ollut varsin hauskaa. Olemme usein keskustelleet Ruotuväen lehden, nettisivujen ja sosiaalisen median kehittämisestä ja ideoineet niitä. Yhteistyöllä syntyy mielestäni paras tulos.

Ennen palvelusta olin töissä kaupan alalla myyntitehtävissä. Puolustusvoimat onkin erilainen, mutta hyvin mielenkiintoinen ympäristö työpaikkoihini verrattuna ja on ollut mielekästä suorittaa palvelus tehtävässä, jossa on hyötyä siviiliosaamisesta. Viestintäosastolla kiinnostukseni viestintää ja mediaa kohtaan on syventynyt, joten tässäkin suhteessa palveluspaikasta on hyötyä jatkoa varten. Kannustan ehdottomasti hakemaan erityistehtäviin mikäli siviiliosaamisen hyödyntäminen intissä kiinnostaa!”