Wanha Veteraani

Wanha Veteraani avattiin viime elokuussa Haminassa. Ensi kesän näyttelyille odotetaan suursuosiota.

Lauri Törni ja SS-pataljoona esillä Haminassa

Eelis Vähätalo

Perinnekeskus Wanhassa Veteraanissa, Haminassa on esillä ensi kesänä näyttelyjä tunteita herättävistä aiheista. Museon näyttelykesän valtit ovat suomalaiset SS-sotilaat sekä Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni.

Viime elokuussa avatun rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskuksen Wanhan Veteraanin ensi kesän vetonauloina toimivat Lauri Törnistä ja Suomalaisesta Waffen-SS-vapaaehtoispataljoonasta kertovat näyttelyt.

Molemmat aiheet herättävät yhä tunteita suomalaisten keskuudessa. Wanhan Veteraanin toiminnanjohtaja, eversti evp. Vesa Kangasmäki korostaa, etteivät he ota kantaa näyttelyjen aihevalinnoillaan.

– Esittelemme tapahtunutta Suomen maanpuolustushistoriaa sellaisena, kuin se tiedossamme on, Kangasmäki toteaa.

Näyttelyt täydentävät Wanhan Veteraanin tarjontaa. Perinnekeskuksen perusnäyttely keskittyy suomalaisen rauhanturva- ja kriisinhallintatyön historiaan.

– Vahvoilla vaihtuvien näyttelyjen teemoilla vedämme väkeä kiinnostumaan myös yhdestä Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kulmakivestä, rauhanturvaamisesta. Pidämme myös sotiemme veteraanit ja lotat esillä Wanhassa Veteraanissa, Kangasmäki lisää.

Mannerheim-ristin ritari Lauri Törni palveli Suomen puolustusvoimissa, Saksan SS-joukoissa sekä Yhdysvaltain asevoimissa. Kuva: SA-kuva.

Vuonna 2019 tulee kuluneeksi sata vuotta kolmessa eri maassa palvelleesta Mannerheimin-ristin ritarin Lauri Törnin syntymästä. Näyttelyyn on kerätty yksityisten keräilijöiden ja Osasto Lauri Törnin Perinnekillan asepukuja sekä esineitä, joista osa on esillä ensimmäistä ja viimeistä kertaa.

– Vietnamin sodassa Törnin viimeisen maallisen matkan turmapaikalta löydetty helikopterin lavan osa ja miehen ruotsalainen Carl Gustav m/45 -konepistooli saadaan näyttelyyn. Esillä on tietysti paljon valokuvia Törnin elämän varrelta. Mukana on kuvia myös Törnin juhlavista hautajaisista Arlingtonin sotilashautausmaalta 26.6.2003 Yhdysvalloista, näyttelypäällikkö Ismo Flink luettelee.

Suomalaisen Waffen-SS-vapaaehtoispataljoonan näyttelyssä on esillä niin SS-upseereiden, -aliupseereiden kuin -miehistön sotilaspukuja, aseita, kunniamerkkejä ja varusteita. Näyttelyä täydentävät henkilökohtaiset esineet, valokuvat ja dokumentit. Aineistoa on saatu yksityisiltä keräilijöiltä sekä Veljesapu-Perinneyhdistykseltä.

SS-pataljoonasta valmistuu helmikuussa Valtioneuvoston kanslian Kansallisarkistolta tilaama arkistoselvitys suomalaisten osuudesta juutalaisten surmaamiseen, mikä herättänee keskustelua aiheen ympärillä entisestään. Selvitys käynnistettiin vuosi sitten juutalaisten ihmisoikeuksia ajavan Simon Wiesentahl -keskuksen otettua yhteyttä tasavallan presidentti Sauli Niinistöön.

Näyttely avataan kesäkuun ensimmäisenä päivänä, jolloin Lauri Törnin sotilasuraa ja SS-pataljoonan roolia Saksassa valotetaan myös RUK:n Maneesissa käytävässä asiantuntijaseminaarissa. Myöhemmin kesällä on luvassa Törniä sotakirjallisuuden hahmona käsittävä tapahtuma, jollon paikalla on muun muassa Törnistä teoksia kirjoittanut kirjailija Esa Sirén.

Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen ja kriisinhallinan ensimmäinen valtakunnallinen museo Suomessa. Keskus odottaa ensi kesän näyttelyille suursuosioita ja on tehnyt vierailijoille matkapaketteja, joissa tutustutaan keskuksen ja Haminan lisäksi esimerkiksi Vironlahteen, Salpalinjaan ja Vaalimaan kauppakylään.

Wanhaa Veteraania ylläpitää Rauhanturvaamisen ja Veteraanityön Perinnekeskus ry.