Suomen Sotilasurheiluliitto

Suomen Sotilasurheiluliiton perinteiset Kamppailupäivät kilpaillaan tänä vuonna Utin Jääkärirykmentissä.

Kamppailijat kohtaavat Utissa – lukkopaini mukana ensimmäistä kertaa

Elias Hirvikoski

Kamppailupäivät ovat Suomen Sotilasurheiluliiton vuosittainen tapahtuma, jossa kisataan useassa eri kamppailulajissa. Helsingin ja Kouvolan varuskunnan urheilijoiden povataan menestyvän kisoissa hyvin.

Suomen Sotilasurheiluliiton toiminnanjohtaja Jouni Leppäsaajo kommentoi kamppailupäivien lähteneen Utissa mahtavasti käyntiin. Pakollisten lääkärintarkastusten, punnitusten ja sääntökoulutusten jälkeen osallistujat saivat jo ensimmäisenä päivänä kamppailukoulutusta lukkopainista ja vapaaottelusta. Päästiinpä ensimmäisenä päivän jo kilpailemaankin, kun sisäsoudun eri sarjojen suoritukset tehtiin.

– Kovia tuloksia sieltä tuli, lähelle kolmen minuutin rajaa soudettiin, iloitsee Leppäsaajo tuloksia sisäsoutu-lajista.

Utin Jääkärirykmentti järjestää Suomen Sotilasurheiluliiton Kamppailupäivät 23.- 26.10.2018 Utin varuskunnassa. Kilpailussa kamppaillaan kymmenessä eri lajissa. Mukana on vapaaottelu, lukkopaini, sotilaspaini, sotilasjoukkuepaini, nyrkkeily, judo, kreikkalais-roomalainen paini, vapaapaini, sotilaspenkkipunnerrus ja 1 000 metrin sisäsoutu.

Keskiviikkoaamuna alkoivat päivien kamppailulajit, joihin tänä vuonna lukeutui ensimmäistä kertaa lukkopaini. Kilpailuun osallistuvat varusmiehet ja kantahenkilökunta eivät uutta lajia vieroksuneet, vaan tulokaslajiin oli Leppäsaajon mukaan saatu hyvin osallistujia.

Kilpailuihin osallistuu varusmiehiä ja kantahenkilökuntaa kaikkien Suomen varuskuntien urheiluseuroista.

– Etenkin positiivinen yllätys tänä vuonna on ollut, että Rajavartiolaitokselta on useampi henkilökunnan edustaja mukana kisoissa, Leppäsaajo hehkuttaa.

Kilpailuiden ollessa edelleen käynnissä käyvät arvailut voitokkaimmasta seurasta vielä kuumana. Leppäsaajo kertoo Helsingin Varuskunnan Urheilijoiden kuitenkin yleensä pärjänneen erityisen hyvin kamppailupäivillä. Kouvolan Varuskunnan Urheilijoiden hän arvelee myös pärjäävän hyvin kilpailuissa.

Sotilasurheilijat edustavat varuskuntia eivätkä varsinaisesti tiettyjä joukko-osastoja.

– Kyllä menestyvin joukko tulee olemaan urheilijat Helsingistä. Urheilukoulun urheilijat, jotka ovat samaa rykmenttiä Kaartin jääkärirykmentin kanssa ovat olleet todella vahvoilla näissä kisoissa, joten kyllä Helsingin Varuskunnan Urheilijat tulevat olemaan varmasti ihan ensimmäisenä tai toisena sijoittumisessa, povaa Leppäsaajo.

– Kouvolan Varuskunnan Urheilijat, jossa sitten urheilee Karjalan prikaatin, että Utin jääkärirykmentin kilpailijat molemmat, niin se on toinen seura, joka varmasti on kärkisijoilla, arvioi Leppäsaajo.

Kamppailulajien Leppäsaajo toteaa olevan joka sotilaalle hyväksi. Hänen mukaansa lajit antavat paljon muutakin kuin fyysistä harjaannusta ja parempaa kuntoa.

– Kamppailu-urheilu on fyysisyyden lisäksi äärimmäisen hyvää sotilaalle mentaalipuolen osalta. Se kun astut kamppailukehään ja häkissä on vastassa toinen henkilö kenet pitää voittaa, niin se on mitä parasta mentaalipuolen harjoitusta sotilaalle, summaa Leppäsaajo.