Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Nea Holopainen

Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Petri Hulkko oli tyytyväinen eri puolustushaarojen tähänastiseen yhteistyöhön Kaakko 19 -harjoituksessa.

Kaakko 19 testaa taistelijaa olosuhteillaan

Leila Kauppila

Puolustusvoimien pääsotaharjoitus Kaakko 19 jatkuu haastavissa olosuhteissa yhteistoiminnan merkeissä.

Puolustusvoimien vuoden pääharjoitus Kaakko 19 käynnistyi keskiviikkona. Tänään järjestettiin mediapäivä, jossa käytiin läpi harjoituksen keskeisiä elementtejä ja alkupuoliskon onnistuneisuutta.

– Harjoituksen tarkoituksena on kehittää puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen yhteistä operaatiokykyä. Harjoituksen skenaariossa keltainen ja sininen valtio ottavat yhteen nopeasti kehittyvässä tilanteessa, taisteluharjohtaja eversti Kari Pietiläinen valotti harjoituksen etenemistä.

– Tuon esiin aidosti tyytyväisyyteni ja iloni siitä, että kollegani meri- ja ilmavoimista joukkoineen ja Rajavartiolaitoksen päällikkö joukkoineen osallistuvat todella vahvasti tähän harjoitukseen. Tarvitsemme enemmän ja vahvempaa yhteistä operoinnin harjoittelua, maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Petri Hulkko pohjusti harjoituksen lähtökohtia.

Tähän mennessä harjoitus on Hulkon mukaan kulkenut käsikirjoituksen mukaan, haastavasta sääolosuhteesta huolimatta tulokset ovat olleet erinomaisia.

– Kaikkia osatekijöitä tarvitaan, maavoimat ei missään tilanteessa pärjää yksin. On keskeistä, että Rajavartiolaitos ja muut puolustushaarat, logistiikka ja siviiliviranomaisten tuki on saumattomasti yhdistetty tähän käynnissä olevaan operaatioon, Hulkko muistutti yhteistoiminnan tärkeydestä.

Merivoimien osalta harjoitustoimintaa on Etelä- ja Kaakkois-Suomen rannikkoalueilla sekä Saaristomerellä ja Suomenlahdella. Yhteinen tehtävä liittyy merellisen hyökkäyksen torjuntaan ja kehittää meripuolustuksen toimeenpanokykyä sekä valmiutta.

– Täytyy todeta, että sääolosuhteet eivät ole parhaat mahdolliset, eli toimimme tällä hetkellä merellä varsin vaativissa olosuhteissa. Harjoittelemme pääsääntöisesti poikkeusolojen tehtäväämme näillä merioperaatioilla ja yhteensovitamme ne maavoimien taisteluun ja sitä kautta muiden toimijoiden taisteluun, kertoi merivoimien komentaja, lippueamiraali Jori Harju.

Ilmapuolustuksen tulenkäytön johtaminen, ilmatilanhallinta yhteisoperaatioissa ja puolustusvoimien yhteisen tulenkäytön ketjun toiminta ovat ilmavoimien teemoja Kaakko 19:ssa. Oman toimintansa lisäksi ilmavoimat tukee maa- ja merivoimien joukkojen harjoittelua maalilentotoiminnalla.

– Vaikka harjoitusalue näyttää kartalla suurelta, aluetta rajaa niin Helsinki-Vantaan alue kuin Viro ja Venäjäkin. Isot ilmataistelut eivät Kaakko 19 -harjoituksessa ole alueen käytön kannalta mahdollisia. Tänne sovitetaan sekä maa- ja merivoimien tukemiseen että maalitoimintaan tarkoitettuja lentoja, ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Pasi Jokinen pui harjoitusaluetta.

– Suunnittelemme lentoja niin, että mahdollisimman moni harjoituksen tavoitteista täyttyy yhdellä lennolla, jolloin harjoitus pysyy myös kustannustehokkaana. Kaiken tämän yhteensovittaminen on Kaakko 19 kannalta haastavinta, Jokinen summasi.

–Rajavartiolaitos on isosti mukana tässä harjoituksessa. On normaali tapamme toimia osana puolustusjärjestelmää. Käytännössä jokaisesta meidän hallintoyksiköstä on edustajia täällä mukana, Rajavartiolaitoksen päällikkö, kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara kuvaili Rajavartiolaitoksen ja puolustusvoimien välistä yhteistyötä.

Seuraa harjoitusta osoitteessa: maavoimat.fi/kaakko-19 tai aihetunnisteilla  #kaakko19 #PVPSH19 #maavoimat #merivoimat #ilmavoimat