Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Otto Puhakka

Mediatuotantotiimiin haetaan vielä johtajia sunnuntaina päättyvässä erityistehtävähaussa. Kaartinjääkäri Nikkilä suorittaa varusmiespalvelustaan ylläpitäjänä.

Johtajakoulutettavien erityistehtävähaku päättyy

Rasmus Helaniemi

Johtajakoulutuksen aikana haettavat erityistehtävät ovat haussa enää sunnuntaihin 18. marraskuuta saakka. Haettavissa on vielä muun muassa graafikon ja lakimieskokelaan tehtäviä.

Palveluksen aikana haettavien tehtävien hakuaika päättyy kuluvan viikon sunnuntaina. Haettavana on vielä viisi eri palvelustehtävää johtajakoulutuksessa oleville. Nykyinen mediatuotantotiimin jäsen kertoo, millaisia erityistehtävät ovat.

– Näissä hommissa pitää olla valmis oppimaan ja olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. Järkyttävää atk-osaamista ei tarvitse olla, tekemälläkin voi oppia, kertoo nykyisen mediatuotantotiimin ylläpitäjä, kaartinjääkäri Nikkilä.

– Mediatuotantoon kannattaa hakea, jos on kipinää verkkosivuihin tai graafiseen tuottamiseen. Meillä on yksi ylläpitäjä kiinnostunut digitaalisesta markkinoinnista, ja hän on esimerkiksi oppinut runsaasti muun muassa hakukoneoptimoinnista, hän jatkaa.

Ylläpitäjän tehtäviin haetaan yhtä johtajakoulutettavaa. Työnkuvaan kuuluu muun muassa puolustusvoimien verkkosivujen päivitystä, tilastojen ja kyselyiden tekemistä sekä järjestelmien käytössä neuvomista. Mediatuotantotiimiin haetaan lisäksi yhtä graafikkoa. Graafikon tehtäviin kuuluu muun muasssa kuvankäsittelyä, taittoa ja muuta graafista tuottamista sekä ajoittain myös tekstintuotantoa. Vaihtelevatahtisten tehtävien varusmiehet majoittuvat Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä.

– Päivitämme puolustusvoimien verkkosivuja sekä sisäistä verkkoa. Pidämme sivut ajan tasalla ja lisäämme uutta. Lisäksi koulutamme henkilökuntaa ja asiakaspalvelemme tarvittaessa. Puolustusvoimien sivuilla käy miljoonia ihmisiä vuodessa, ja meidän hommammekin ovat välillä aika isoja. Siitä saa aika hyvää työkokemusta, ja itseluottamus on näissä hommissa ehdottomasti kasvanut, Nikkilä sanoo.

Mediatuotannon lisäksi haettavissa on myös muita johtajien erityistehtäviä.

Tutkimusavustaja toimii osana tutkimusryhmää, joka toimii esimerkiksi koneoppimisen, mallintamisen ja kieliteknologioiden parissa. Helsingissä sijaitsevan sotatekniikan ainelaitoksen tiloissa suoritettava palvelus on muokattavissa myös hakijan omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. Tehtävään edellytetään ohjelmoinnin perustietoja sekä opintotaustaa.

Lakimieskokelaaksi voivat pyrkiä reserviupseerikoulua suorittavat oikeustieteen opiskelijat tai jo valmistuneet. Rikos- ja prosessioikeuden opinnot tulee olla suoritettuina. Koulutetut sijoitetaan erilaisiin oikeudellisiin tehtäviin eri esikuntiin tai prikaateihin.

Varusmiestoimikuntien pääsihteeriksi haetaan yhtä johtajakoulutettavaa. Hän osallistuu palvelusolosuhteita kehittävään toimintaan yhdessä Pääesikunnan sosiaalipäällikön kanssa. Hän lisäksi myös ohjaa ja seuraa varuskuntien VMTK-toimintaa ja toimii valtakunnallisen VMTK-sihteeristön puheenjohtajana.

Johtajakoulutettavien erityistehtävähaku auki sunnuntaihin 18.11. asti. Katso tarkat lisätiedot ja hakuohjeet osoitteesta www.varusmies.fi.