Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Nato

Sotilasliitto Nato on ollut turvaamassa ja säilyttämässä rauhaa jo 70 vuoden ajan.

70-vuotias Nato korosti turvallisuuden takaamisen ja yhteistyön merkitystä

Aleksi Olin

Naton ulkoministerikokouksessa tuotiin esiin tärkeitä asioita kuten liittolaisten taakan jakaminen, oikeudenmukaisen sotilasliiton tärkeys sekä puolustuksen ylläpitäminen.

Naton 70-vuotisseminaarin ulkoministerikokouksessa aiheina toistuivat Venäjän suhteet, Naton rooli terrorismin vastaisessa taistelussa sekä Nato-maiden yhteistyön ylläpitäminen. Nato selvitti myös kantansa Turkin asehankinnoista Venäjältä sekä Saksan haluttomuudesta nostaa puolustuksellisia menoja. Seminaarissa nousi esiin Naton päätös sijoittaa enemmän rahaa puolustukseen.

Seminaarissa Nato korosti halukkuuttaan jatkaa tehokasta ja uskottavaa puolustusta. Puolustuksen avulla Nato pyrkii ennaltaehkäisemään tulevat konfliktit ja saamaan päätöksen nykyisille ongelmille esimerkiksi Afganistanin sodalle. Puolustuksen parantamiseksi Nato tulee lisäämään joukkoja 20 000 sotilaalla Afganistanissa, Kosovossa ja Irakissa. Lisäksi kymmeniätuhansia sotilaita on mukana yhteisessä puolustuksessa. Nato myös korosti rauhanomaista päättämistä asioista.

– Kaikki Nato-maat kannattavat vahvasti yrityksiä löytää rauhanomainen ratkaisu Afganistanin konfliktiin ja sotaan, Naton pääsihteerin Jens Stoltenberg sanoo.

Uudet uhat terrorismin kannalta halutaan välttää kokonaan jo ennen uhkien syntymistä, minkä vuoksi Nato pyrkii osallistumaan parhaiden kykyjensä mukaan taisteluun terrorismia vastaan esimerkiksi kouluttamalla lisää sotilaita Irakiin. Nykyiseen tulokseen ollaan kuitenkin jo tyytyväisiä. Miljoonia on jo vapautettu Isisin sorron alta. Isis on lisäksi menettänyt kaikki aikoinaan hallinnoimat alueensa. Naton jäsenmaat ovat sitoutuneet työskentelemään yhdessä Irakin alueella Isisin paluun estämiseksi.

– Ennaltaehkäisy on parempi vaihtoehto kuin väliintulo. Meidän pitää rakentaa paikallista kykyä varmistaaksemme, ettei Isis pysty palaamaan. Paikallisten joukkojen kouluttaminen on yksi parhaista aseista, joita meillä on taistelussa terrorismia vastaan, Stoltenberg korostaa.

Naton suhteet Venäjään olivat seminaarissa suuressa osassa. Nato toi esiin Venäjän INF-sopimuksen rikkomisen ja toiminnan Mustanmeren alueella. Venäjä on rikkonut jatkuvasti INF-sopimusta sijoittamalla uusia ydintoimintaan kykeneviä ohjuksia Euroopan alueelle. Nato pitää kuitenkin mahdollisena, että Venäjä voi vielä muuttaa mielensä sopimuksen suhteen.

– Odotamme Venäjältä yhteistyötä, koska INF-sopimus on ollut niin tärkeä Euroopan turvallisuuden kannalta. Emme aio toimia niin kuin Venäjä. Toimintamme on laskelmoitua ja koordinoitua. Meillä ei ole tarkoitusta sijoittaa maasta laukaistavia ydinohjuksia Eurooppaan, Stoltenberg painottaa.

Turkin suunnitelmat ostaa ohjuksia Venäjältä ovat myös aiheuttanut kiistaa ja keskustelua Nato-maiden välillä, Stoltenberg korostaa kuitenkin tällaisten hankintojen olevan jokaisen maan omassa päätäntävallassa.