”Nyt väännetään rautakangesta”

Toimittaja Markus Liimatainen kertoo, että suorissa uutislähetyksissä tarvittava paineensietokyky kehittyi, kun hän joutui tiedotusupseerina tiukkaan paikkaan maaliskuussa 2004 Kosovon kriisinhallintaoperaatiossa.

Yleisradion koronakevään erikoisuutislähetyksiä katsoneille tulivat tutuiksi toimittaja Markus Liimataisen kasvot. Hän ankkuroi lähes ”non-stoppina” koronakriisin erikoisuutislähetyksiä.

Liimatainen on Yleisradion ”erikoismies”. Hänet vedetään erikoislähetysten ankkuriksi, kun jotain isoa tapahtuu. Liimatainen ankkuroi Turun puukotusiskun erikoisuutislähetykset pari vuotta sitten. Hän on  juontanut myös Pariisin terrori-iskuja käsitelleet lähetykset. 

Nyt koronavirusepidemian myötä tuli toisinto erikoislähetyksen ankkurina. Rupeama jatkui päivästä toiseen.

– Kun koronaviruksesta alettiin Suomessa ja maailmalla uutisoida, niin minua pyydettiin alustavasti mukaan, jos tilanne menee vakavammaksi ja aletaan tarvita uutistoimitukseen vahvistuksia. Olin jo itse asiassa unohtanut, että näin oli sovittu, kun perjantaina 13.3. olin hakemassa lasta esikoulusta ja olimme aikeissa lähteä mökille viikonlopuksi. 

Sitten puhelin pärähti soimaan. 

– Yleltä soitettiin, että tuletko juontamaan näitä erikoislähetyksiä. Kysyin sitten esimieheltäni ja vaimoltani, että onko ok. Sitten olin valmiina niin kuin partiopoika, Liimatainen kertoo.

Liimataisella on kokemusta myös Puolustusvoimien viestintätehtävistä. Hän oli tiedotusupseerina Suomen ja Irlannin yhteisessä taisteluosastossa Kosovossa maaliskuussa 2004, kun tilanne operaatiossa muuttui yllättäen kuumaksi.

– Serbian ja Kosovon rajalla alkoi tuolloin levitä huhu, että jollekin albaanilapselle olisi serbit tehneet pahaa. Todennäköisesti kyse oli valeuutisesta. Albaanit alkoivat heti tämän tiedon jälkeen hyökätä serbivähemmistön kimppuun. Tuli mellakoita ja tuhopolttoja. Tämä kesti noin viikon päivät, ja sen jälkeen tilanne saatiin rauhoittumaan. Siitäkin selvittiin sitten.

Liimatainen on reservin sotilasarvoltaan yliluutnantti.

Liimataisen ohjenuorana on pitää viesti aina mahdollisimman selkeänä. Pitää vastata kysymyksiin, jotka ihmisiä eniten askarruttavat. Asiat pitää tarvittaessa vääntää rautalangasta.

Katsojat huomasivat tämän ohjenuoran, kun muutaman päivän erikoislähetysrupeaman jälkeen Liimataisen puhe alkoi muuttua yhä selkokielisemmäksi. Ulosanti alkoi muistuttaa tapaa, jolla reservinupseeri pitäisi puhuttelua lopen uupuneille sotilailleen, joille asiat eivät enää mene jakeluun.

Liimatainen ei enää vain vääntänyt asioita rautalangasta katsojille, vaan puhui tv-lähetyksessä jo rautakangesta vääntämisestä. Katsojalle saattoi jäädä jopa vaikutelma turhautumisesta.

– Turhautumisesta ei ollut kyse, mutta koska katsojilla oli mahdollisuus lähettää kysymyksiä chat-palvelun kautta lähetykseen, niin aloin huomata, kuinka samat ja samat asiat toistuivat kysymyksissä, vaikka olimme ne jo hyvin moneen kertaan selittäneet. 

Liimatainen tajusi, että pitää vaan toistaa lisää ja selittää selvemmin.

–  Niinpä aloin vääntää rautakangesta. Ihmisillä oli selvästi tarvetta, että kerrotaan asioita ja käydään ne useamman kerran läpi yksinkertaistavien esimerkkien avulla. Eli kun alkaa huomata, että ihmiset alkavat paniikinomaisesti olla syvästi huolissaan, niin silloin täytyy toimittajan omalla tekemisellään auttaa heitä olemalla hyvin selkeä ja selkokielinen. Kun huoli lisääntyy, kyky vastaanottaa tietoa heikentyy.

Liimatainen kertoo, että jälkikäteen tästä tyylimuutoksesta tuli toimitukseen runsaasti kiitosta. Ylen erikoislähetykset keräsivät myös ennätysyleisöjä tv:n ääreen. Myös ihmiset, jotka eivät normaalisti tv-uutisia tai muita perinteisiä uutismedioita seuraa, kerääntyivät koronakriisissä niiden ääreen.

 

Tie toimittajaksi kulki Liimataisella paikallisradion kautta. 

– Kun olin Raahessa lukiolainen, niin sain kaverin kanssa idean, että teemme uuden ja oman musiikkiohjelman Raahessa toimineeseen paikallisradioon. Teimme omasta mielestämme mahtavan konseptiluonnoksen ruutupaperille, ja menimme sen kanssa paikallisradion toimitukseen. Hehän ottivat sen idean vastaan ja hyväksyivät sen. Sitten saimme mainostajat ja sponsorit mukaan. Siitä se homma lähti, ja homma puraisi heti.

Näin Liimatainen päätyi paikallisradion toimittajaksi. Hän alkoi myös opiskella media-alaa. 

– Kun Yleisradio aloitti alueelliset tv-uutislähetykset, niin pääsin niitä tekemään Ylen Oulun aluetoimitukseen. Jossain vaiheessa tuli tunne, että haluan Helsinkiin pääkallopaikalle Pasilaan töihin. Tein harjoittelujaksoja ja kesätuurauksia Pasilassa.

Lopulta reitti Pasilaan aukesi Kosovon rauhanturvakeikan myötä. Työkokemusta tiedotusupseerin tehtävistä arvostettiin työnhaussa.

– Sain vakipaikan Yleltä Kosovo-reissun jälkeen. Olin uutispäällikkönä, uutisankkurina ja uutistoimittajana. Sitten minua pyydettiin A-studion toimittajaksi. Tämän jälkeen aloin myös tuottaa A-studion lähetyksiä. Vähän reilu vuosi sitten siirryin uuteen tuottajan hommaan Ylen Tapahtumat-yksikössä. Vuoden alusta alkaen olen tuottanut Ylen isompia yhteiskunnallisia tapahtumia. Muun muassa Linnan juhlien tuottaminen on minun vastuullani.

Reservinupseerina Liimatainen on katsonut ilolla sitä, kuinka hyvin puolustusvoimien ja poliisin yhteistyö sujui Uudenmaan sulussa koronakriisin akuuteimmassa vaiheessa. Myös asiasta tiedottaminen sujui hyvin, eikä puolustusvoimien yksiköiden ilmestyminen tiesuluille aiheuttanut kansalaisissa vastarintaa.

– Uudenmaan sulku osoitti, kuinka hyvin viranomaiset pystyvät toisiaan tukemaan Suomessa. Se osoitti myös, kuinka hyvin suomalaiset viranomaisiin suhtautuvat.

Koronakriisi oli jälleen yksi osoitus yleisen asevelvollisuuden toimivuudesta.

Liimatainen huomauttaa, että koronarajoitukset menivät hyvin läpi kansalaisille osin ehkä siksi, että niin iso osa maan väestöstä on suorittanut varusmiespalveluksen. Se tuo kriisinsietokykyä paitsi varusmiespalveluksen suorittaneille, myös koko kansakunnalle. 

– Suomessa on paljon väkeä, jotka ovat varusmiespalveluksen suorittaneet. Mielestäni tämä näkyy siinä, kuinka hyvin Suomi on yhteiskuntana noudattanut näitä poikkeusoloissa annettuja sääntöjä ja ohjeita, Liimatainen pohtii.

Suomi onnistui koronakriisissä hidastamaan epidemian etenemistä merkittävästi rajoitustoimilla, jotka olivat kuitenkin huomattavasti kevyemmät kuin muualla Euroopassa keskimäärin. Suomessa ei esimerkiksi jouduttu määräämään ulkonaliikkumiskieltoja.

Liimataisen mielestä kriisiuutisoinnissa ei pidä keskittyä vain negatiiviseen. 

– On tärkeää tuoda esille valopilkahduksiakin kriisin keskellä. Lisäksi pitää tuoda inhimillisiä asioita mukaan. Pitää muistaa, että mikään kriisi ei ole vain kylmää faktaa ja statistiikkaa, vaan siellä on ihmistarinoita mukana. Halusin esimerkiksi tuoda esille sitä, miten lapsille pitäisi kotona koronaviruksesta kertoa.

Liimataisen mielestä kriiseistä kuitenkin selvitään aina, vaikka se voikin viedä aikaa.

– Haluan korostaa sitä, että kyllä erilaisista kriiseistä aina selvitään. Se vaatii venymistä eri aloilla ja eri ihmisiltä. Venyminen ei tunnu aina hyvältä tai mukavalta, mutta tässä tarvitaan mentaliteettia, että yhdessä tekemällä ja yhteisiä pelisääntöjä noudattamalla päästään kyllä eteenpäin, Liimatainen summaa.