Yhdessä eteenpäin myös tulevaisuudessa
Kirjoittaja kommunikoi paljon puhelinta näpytellen mutta ihailee unhoon jäänyttä kyläilykulttuuria.
Eilen vietettiin kansallista veteraanipäivää ja siniristit nousivat salkoon ympäri maatamme. Tällä kertaa juhlaa vietettiin teemalla Yhdessä eteenpäin.
Puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg totesi puheessaan kansallisen veteraanipäivän pääjuhlassa, että päivän teema kuvaa osuvasti sitä henkeä, jonka siivittämänä kansamme on selvinnyt isänmaamme historian vaikeimmista hetkistä. Onkin totta, että kykymme toimia yhdessä on ollut – ja toivottavasti tulee olemaan – suuri vahvuutemme. Ei ole itsestäänselvyys, että saamme elää nykyisenlaisessa Suomessa – maassa, joka on monilla mittareilla yksi maailman parhaista. Siitä saamme kiittää sotiemme veteraaneja ja sitä sukupolvea, joka kantoi vastuunsa maamme jälleenrakentamisessa viime sotien jälkeen.
Tulevaisuudessa yhteistyö näyttelee varmasti aivan yhtä suurta roolia yhteiskuntamme kehittämisessä kuin tähänkin asti. Vastuu vain siirtyy meille tulevaisuuden päättäjille. Yhteistyötaidot kehittyvät lapsuudesta aikuisuuteen jatkuvasti. Koulu, harrastukset, työ ja varusmiespalvelus ovat paikkoja, joissa toimintaansa muiden kanssa voi kehittää. On tärkeää, ettemme jää pelkästään omiin piireihimme, vaan lähdemme myös paikkoihin ja seuraan, jossa emme ole omimmillamme. Mitä paremmin osaamme toimia eri mieltä olevien henkilöiden kanssa sitä paremmin asioiden hoitaminen sujuu.
Varusmiespalvelus vaatii luottamusta. Valtavasti enemmän luottamusta vaadittiin yli 70 vuotta sitten rintamalla. Mielenkiintoista on miettiä, millä tavalla oman sukupolveni yhteistyö toimisi, jos ajautuisimme kriisiin. Varmasti yhä edelleenkin olisimme valmiita toimimaan, jos ystäviämme uhattaisiin. Varusmiespalveluksen aikana harjoittelemme useissa eri kokoisissa joukoissa. Sotilastoiminta ei olisi harjoittelunkaan osalta mahdollista, mikäli yhteistyöosaaminen puuttuisi. Ehkäpä some-sukupolven mahdollisuus olla yhteydessä laajaan kirjoon erilaisia ihmisiä on jopa luonut jonkinlaista osaamista. Käytännössä vastaus kysymykseen saataisiin kuitenkin vasta tositilanteessa.
Ihminen itsessään ei ole muuttunut, mutta ympäristömme on kokenut valtavan mullistuksen kuluneiden vuosikymmenien aikana. Onko ympäristön muutos vaikuttanut vuorovaikutustaitoihimme: ainakin yhteisöllisyys on siirtynyt digitaaliseen maailmaan. Omat verkostot voivat olla laajojakin, mutta yhteistoiminta tapahtuu tekstin, äänen tai videokuvan välityksellä. Sotilaskoulutuksessa vaaditaan kuitenkin edelleen sosiaalista kanssakäymistä kasvokkain, mikä onkin tärkeää, sillä Whatsapp ei välttämättä ole kriisin ajan kommunikaatioväline. Fyysisesti läsnä olemalla ihmiset myös sitoutuvat ja ystävystyvät tehokkaammin kuin digitaalisten alustojen kautta.
Veljeys ei katoa, kunhan kasvokkain keskustelua ei unohdeta.