Vitsimies ei kotiudu koskaan

Meitä on tykkimiehiä, jääkäreitä, alikersantteja ja kokelaita. Korkein sotilasarvo on kuitenkin vitsimies, huulenheittämiseen keskittynyt erikoiskoulutuksen saanut asevelvollinen.

– Asialliset hommat suoritetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat.

Vänrikki Vilho Koskelan kuuluisaa toteamusta on siteerattu tolkuttoman monta kertaa, mutta siitä voi löytää tärkeän merkityksen. Asiallinen käytös ja hommien hoitaminen sovitusti ovat edelleen onnistumisen edellytys, mutta ne ymmärretään usein täysin väärin. Palvelusajan pitää olla välillä hauskaakin. Silloin hommat hoituvat sujuvasti motivaation pysyessä korkealla.

Loppuun kuluneiden inttivitsien toistamisella estetään varusmiehille luonteenomaista hajoamista ja luodaan voimakasta yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tuvan hierarkiassa korkealla ovat ne henkilöt, jotka pitävät huolta kavereiden jaksamisesta, kannustavat toisia ja toisaalta keventävät ryhmän tunnelmaa vaikeissa tilanteissa.

Mielenkiintoisen säväyksen inttihuumorin monipuoliseen tarjontaan tuovat sosiaaliseen mediaan jaettavat kappaleet varusmiesten arjesta. Laulujen punainen lanka on tyypillisesti sama: lannistuneet varusmiehet haaveilevat joko pääsystä viikonloppuvapaille tai matkalle reservin aurinkoon. Vitsailu on tunnetusti tehokkainta vertaistukea haastavina aikoina.

Monien mielestä komiikan tekemiseksi tarvitaan omakohtaista kokemusta varusmiespalveluksesta. Putous-televisiosarjasta tunnettu näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja Joonas Nordman pohti inttihuumorin merkitystä Ruotuväen lehdessä 8/18. Hänen mielestään varusmiespalveluksesta on lähes mahdotonta tehdä huumoria koko kansan makuun sopivaksi. Nordman on käynyt reserviupseerikurssin ja palvellut sen jälkeen Ruotuväessä.

Miksi ei kuitenkin rohkeasti kokeiltaisi universaalia huumoria varusmiespalveluksen puolista, jotka ovat koko kansalle tuttuja? Esimerkiksi yleinen asevelvollisuus on instituutiona niin traditionaalisen jähmeä, että siitä olisi syytäkin vähän vitsailla. Inttihuumoria kun on viljelty menestyksellä aikaisemminkin Vääpeli Körmyn ja Uuno Turhapuro -elokuvien tähdittämänä.

Varusmiehet, vaalikaa kepeää tunnelmaa vapaa-ajalla kasarmilla tai valitkaa keskuudestanne huulenheittäjä, toisin sanoen vitsimies, joka johdattaa palvelusta suorittavat pois synkkyyden ja melankolian ikeestä. Hän on se kuuluisa, joka ei kotiudu koskaan.