Viestintävarusmiehen tehtävät tuovat vastuuta ja vapauksia
Kaartinjääkäri Leevi Aroviita palvelee viestintävarusmiehenä Rajavartiolaitoksen esikunnassa Helsingissä. Tehtävässään Aroviita tekee valo- ja videokuvaamiseen liittyviä projekteja yhdessä kaartinjääkäri Elias Laukkasen kanssa.
Kaartinjääkäri Leevi Aroviita / Viestintävarusmies / Rajavartiolaitoksen esikunta / Kaartin jääkärirykmentti / TJ 55
"Tähän asti palvelus on sujunut hyvin ja tehtävät ovat olleet monipuolisia. On päässyt tekemään, näkemään ja kokemaan sekä hyvässä että pahassa. Päivät eivät siis ole olleet samanlaisia, vaan todella vaihtelevia.
Tunneskaalat puolestaan ovat välillä isoja. Ensin on vähän paineita, että pitää saada tehtyä jokin projekti ja sitä kuumottelee etukäteen, mutta kun sinne menee ja pääsee tekemään, niin tulee niitä hyviä hetkiä: "Oi vitsi saatiin tämä kuvattua hyvin!"
Se miten meidän tekemistä kuvailisin, niin on paljon vastuuta ja samalla sitä vapautta toteuttaa itseään. Jos on esimerkiksi harjoitus, niin meille kerrotaan että menette tuonne viikoksi kuvaamaan ja kehen voi ottaa yhteyttä, mutta siitä eteenpäin pitää itse selvittää ja sopia asiat.
Sanoisin, että sellaiset erikoisemmat keikat ovat kuitenkin vain osa kokonaisuutta, joka tekee tästä niin hienoa. Meillä on paljon muutakin, esimerkiksi ihan täällä Helsingissä. Äskettäin kuvasimme rajatarkastusautomaatteihin uuden ohjevideon. Se oli melko iso projekti ja se piti luonnollisesti tehdä todella hyvin. Nyt video on julkaistu Instagramissa ja pyörii pian lentokentillä.
Jo videota työstäessä tunsi, että siitä tulee todella hyvä. Juuri siitä saa niitä hyviä kokemuksia, kun näkee, että isosta projektista, jossa oli paljon vastuuta, tulee hyvä lopputulos. Näiden projektien suola on yhdessä tekeminen. Yhdessä lähdetään purkamaan isompaa projektia ja lopulta saadaan se maaliin.
Kertaakaan ei ole tullut sellainen olo, että oikeasti haluaisin olla jossain muussa palvelustehtävässä. Aina kaikki ei suju tai ei ainakaan tunnu siltä. Vaikkapa kun on ollut viikon kuvaamassa, on nukkunut vähän ja jokin homma ei onnistu. Mutta se tavallaan antaa sitä skaalaa, kun on huonoja hommia kanssa. Hyvässä porukassa ja yhdessä tekemällä näistä aina selvitään.
Viime keväänä valmistuin lukiosta ja ennen inttiä lähes vuoden tein videoprojekteja yrittäjänä. Nyt puolestaan suunnittelen intin jälkeisiä projekteja ja muutama juttu on jo sovittu syksylle. Vähän on suunnitelmat auki mutta mielessä pyörii jo nyt paljon, että mitä intin jälkeen haluan tehdä. Varmasti jatkan videoiden tekemistä!
Tämä on hyvää kokemusta ja iso plussa, että on päässyt toimimaan isossa ja arvostetussa organisaatiossa näissä tehtävissä.
Palveluksen osalta ei enää ole kovinkaan tarkkoja odotuksia. Tykkäsin tehdä videoita lentokentällä, koska se on mielenkiintoinen ympäristö ja on jännää nähdä miten ala kehittyy. Tulee kaikkea kasvoskannausta ja vastaavaa. Odotan ja toivon, että pääsen vielä tekemään projekteja vastaavien aiheiden parissa.
Intissä yllätti, miten nopeasti pystyy tutustumaan muihin. Vaikka tulen yleensäkin ihmisten kanssa hyvin toimeen. Varsinkin peruskoulutuskaudella yllätti miten nopeasti yhteishenki syntyy intissä. Ja on meillä täällä edelleen ihan superhyvä yhteishenki. Siinä on tietysti välillä itse kullakin kestämistä, kun on koko ajan ihmisiä siinä ympärillä. Mutta kyllä se yhteishenki on hyvä, ja aina muut kunnioittavat toivetta viettää aikaa omissa oloissaan. Toisaalta aina löytyy joku, jonka kanssa heittää läppää."
Rajavartiolaitoksen viestintävarusmieheksi ja moniin muihin tehtäviin voi hakea erityistehtävähaussa. Saapumiserän 2/19 erityistehtävähaku päättyy sunnuntaina 28.7.