Urheilullisen elämän suurlähettiläs

Suunnistaminen ja luonto ovat vetäneet everstiluutnantti Reima Vanhasta puoleensa jo nuoresta asti. Aktiivinen vapaa-aika on vastapainoa työpäivälle: se rentouttaa ja saa ajatukset muualle.

KATKEAVAT OKSAT paukkuvat hiljaisuuden keskellä. Metsä rahisee juostessa. Vilkaisu karttaan ja kompassin asettaminen oikeaan suuntaan auttaa seuraavalle rastille. Everstiluutnantti Reima Vanhanen on aktiivinen ulkona ja luonnossa liikkuja, työpäivän jälkeen kengät vaihtuvatkin usein nastareihin ja suunnistusmaastot kutsuvat.

– Innostuin suunnistuksesta hieman myöhemmällä iällä. Ollessani 42-vuotias poikani alkoi suunnistamaan, jolloin kiinnostuin itsekin lajista. Koskaan en ihan tosissaan, vaikka myöhemmin aloinkin käydä kilpailuissa. Siitä sai lisää värinää harrastukseen, Vanhanen kertaa hymyillen.

Suunnistus on vahva osa Jääkäriprikaatissa koulutuspäällikkönä palvelevan Vanhasen elämää. Vanhanen on ottanut osaa useana vuonna sotilassuunnistuksen SM-kilpailuihin, ja muihin suunnistus- ja urheilutapahtumiin. Kisatavoitteena on aina itsensä voittaminen ja tunnelmasta nauttiminen.

– Suuri elämys oli ensimmäinen kerta Jukolan viestissä. Minulle oli luvattu lyhin päiväosuus, mutta lopulta löysinkin itseni toiselta osuudelta yöllä. Etelän oudot metsät asettivat haasteita pohjoisen pojalle! Tuntui hyvältä, kun juoksin metsästä pois ja selvisin siitä, Vanhanen muistelee.

Vanhanen ei kuitenkaan tyydy pelkästään suunnistamaan. Erilaisia harrastuksia hänellä on useita, lukuun mahtuu muun muassa hiihtoa, laskettelua, maastopyöräilyä, vaeltamista, moottoripyöräilyä ja marjastusta. Asuinpaikkana Lappi tarjoaa hyvät puitteet nauttia luonnosta ja harrastaa erilaisia lajeja. Luonto on usein vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä.

Työ ja vapaa-aika ovat kulkeneet 53-vuotiaan Vanhasen rinnalla koko elämän. Hän kertoo, että nuorempana kouluttajana työn puolesta oltiin paljon ulkona ja kenttäoloissa.

– Silloin oppi hyviä taitoja. Nyt vanhempana, kun on ollut toimistohommissa, antaa harrastuneisuus hyvää vastapainoa toimistotyölle.


AKTIIVISELLA elämänmenolla Vanhanen haluaa myös välittää ympäristöönsä positiivista kuhinaa. Hänen mukaansa kuntoilun pitäisi kuulua jokaisen sotilaan ja kollegan toimenkuvaan ja samalla työhyvinvointi paranee.

– Lenkille ja liikkumaan pitää lähteä, vaikka vuoden pakolliset liikuntasuoritteet olisi jo suoritettu. Liikkuminen on suotavaa ja se kuuluu meille kaikille.


SUUNNISTUKSEN lisäksi Sodankylässä varttunut Vanhanen on aktiivinen luonnossa liikkuja. Lapin metsät ja erämaat ovat tulleet tutuiksi. Kesäisin kuntopolut vetävät puoleensa, ja maastopyörän kanssa hän valloittaa uusia huippuja. Lumen tullessa sukset kilahtavat kiinni monoihin ja Lapin koskemattomat hanget saavat kyytiä. 

– Kaikessa mitä teen lähtökohtana on, että teen mahdollisimman paljon asioita puolisoni kanssa. Ainoastaan moottoripyöräily on vähän sellainen ihan oma juttu.

Vanhasen aktiivinen elämäntyyli näkyy myös sosiaalisessa mediassa. Siellä hän haluaa nostaa esille ja jakaa upseerin elämän muitakin puolia, kuin mitä siihen perinteisesti mielletään.

– Monet puolustusvoimien työntekijät ottavat kantaa turvallisuuspoliittisiin ja sotilasaiheisiin sosiaalisessa mediassa. Haluan tuoda enemmän sotilaan ja upseerin arkipäivän elämän näkökulmaa. Ei me ohjesääntöjä lueta pitkin iltaa, eikä hylsyt koko ajan lennä. Me vietämme ihan tavallista elämää, lisäksi työ antaa paljon kokemuksia ja rohkaisee liikkumaan.


LÄHESTYVÄT eläkepäivät tuntuvat Vanhasen mukaan vielä kaukaiselta ajatukselta, mutta suunnitelmia reservipäivien ratoksi on ehtinyt jo muodostua, kuten uusien harrastusten aloittaminen: golf ja perhokalastus. Välineet on jo hankittu, vain aika puuttuu.

– Meikäläisen TJ-luku alkaa olemaan aika loppusuoralla. Vuoden 2018 loppupuolella olisi tarkoitus jäädä hyväkuntoisena reserviin. Harrastaminen ei siihen lopu, sittenhän se vasta alkaa, hän naurahtaa.

Aktiivinen everstiluutnantti malttaa myös pysähtyä kaiken vipinän ohella. Hänen mukaansa elämästä on tärkeää löytää positiivisia asioita.

– Pyrin löytämään positiivisia asioita töistä ja kotoa. Ne ovat monesti todella pieniä juttuja, mutta ne täytyy vain arjesta huomioida. Sitä kautta pystyy luomaan sellaista ilmapiiriä, että kaikilla olisi hyvä olla yhdessä niin töissä kuin vapaa-ajalla.

 

Näköislehdet