Turvallisuus ja kansainvälinen yhteistyö nostettiin pöydälle Kultarannassa
Kultaranta-keskustelut keräsivät lähes sata kutsuvierasta vaihtamaan ajatuksiaan ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisimmistä käänteistä.
Seitsemättä kertaa järjestettävät Kultaranta-keskustelut käydään 16.–17. kesäkuuta tasavallan presidentin kesäasunnolla Naantalissa. Presidentti Sauli Niinistön isännöimä ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelutapahtuma kantaa tänä vuonna teemaa "Maailma murroksessa – mihin menee Eurooppa, miten pärjää Suomi?". Tapahtuman päävieraaksi saapunut Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier kuvaili Suomea innostavaksi paikaksi keskustella Euroopan tulevaisuuteen liittyvistä asioista.
– Yhteiskuntamme ja poliittiset järjestelmämme ovat parhaillaan paineen alla, koska niissä tapahtuu nopeita ja perusteellisia muutoksia. Tulevaisuus on kuitenkin meidän muokattavissa, Steinmeier totesi sunnuntaisessa puheessaan.
Hän painotti nimekkäiden kutsuvieraiden edessä muun muassa sitä, että Euroopan monimutkaisen tilanteen eteen on työskenneltävä parhaan osaamisen mukaan.
– Meidän on parannettava yhteistyötä ja laajennettava kykyä itsenäisiin strategisiin toimiin, Steinmeier havainnollisti.
Presidentti Niinistölle esitettiin tapahtuman lehdistötilaisuudessa tiukkoja kysymyksiä esimerkiksi hallitusohjelmaan, maahanmuuttoon, Krimin tilanteeseen sekä Omaninlahden hiljattaisiin laivaiskuihin liittyen. Niinistö ilmoitti, että tapahtumassa tullaan keskustelemaan niin Suomen sisäisestä turvallisuudesta kuin suhteista "kolmeen suureen" eli Venäjään, Kiinaan ja Yhdysvaltoihin. Vastaus Suomen suurimpaan turvallisuusuhkaan tuli presidentiltä kuin apteekin hyllyltä.
– Suurin uhkamme on kiistämättä sama kuin minkä vastasin lehdistölle jo vuonna 2005: ilmastonmuutos.
Kultaranta-keskustelujen vieraslistalta löytyy tänä vuonna muun muassa puolueiden puheenjohtajia, ministereitä, toimittajia, kansanedustajia, professoreja sekä opiskelijoita. Tapahtumaan osallistuu myös puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg.