Santeri Väänänen

Nuuskaamisen sekä muiden tupakkatuotteiden käyttöön liittyy paljon terveydellisiä, mutta myös hygieenisiä riskejä.

Tupakointi ja nuuskaminen saattavat lisätä riskiä koronavirustartunnalle

Christa Rauma

Päivittäin tupakoivat henkilöt on määritelty riskiryhmiin kuuluviksi THL:n toimesta. Nuuskaa käyttävät henkilöt altistuvat virukselle helpommin, sillä käsiä viedään suuhun monta kertaa päivässä, mikä nostaa tartunnan mahdollisuutta.

Monet nuoret, myös osa palveluksessa olevista varusmiehistä, nuuskaavat ja tupakoivat. Nikotiinituotteiden käyttämiseen liittyy vaaroja ja haittoja, joista ajankohtaisimpana esiin nousee koronavirustartuntaan liittyvät riskit.

Tupakointi on tunnetusti virusinfektioiden riskitekijä, myös uuden koronaviruksen. Se lisää riskiä sairastua, hidastaa taudista paranemista ja todennäköisesti lisää myös pysyvien jälkien muodostumista. Tupakoinnin haitallisten aineiden lisäksi tupakoija vie kätensä suun tuntumaan useita kertoja päivässä, mitä tulisi epidemiatilanteessa välttää.

On paljon tutkimusnäyttöä siitä, että tupakointi on keuhkojen virusinfektioiden riskitekijä. Koronaviruksen aiheuttamasta COVID-19 -infektiosta on vielä vähän tutkimusnäyttöä, mutta keuhkojen virusinfektiona tupakointi oletettavasti lisää riskiä sairastua COVID-19-infektioon. Sähkösavukkeiden käyttö saattaa myös altistaa herkemmin tartunnalle.

Erityisen haastava on tilanne silloin, kun seuraavat kolme ehtoa täyttyvät: 1) päivittäinen tupakointi; 2) keuhkoissa on jo tupakoinnin aiheuttamia vaurioita; ja 3) altistus koronavirukselle. Tässä tilanteessa olisi tärkeää lopettaa tupakointi ja huolehtia keuhkosairauden/sairauksien lääkityksestä ja lääkityksen mahdollisesta tehostamisesta. 

– Keuhkosairaudet, kuten astma ja keuhkoahtaumatauti, yhdessä tupakoinnin kanssa ovat merkittäviä riskitekijöitä. Tupakointi kannattaa todellakin lopettaa ja pitää huolta astmalääkkeiden säännöllisestä käytöstä, toteaa keuhkoterveysjärjestö Filhan pääsihteeri, keuhkosairauksien erikoislääkäri Tuula Vasankari. 

Lisää tietoa asiasta löydät: www.filha.fi/aiheet/koronavirus/.

THL on listannut tärkeimmät riskiryhmät ja yhtenä niistä ovat päivittäin tupakoivat. Italia on juuri analysoinut COVID-19 -viruksen aiheuttamaan tautiin kuolleita ja tässä analyysissä tupakoijat ovat yksi riskiryhmistä.

Nuuskaaminen aiheuttaa myös turhia riskejä käyttäjälle koronavirusepidemian aikana. Nuuskaaja vie sormet suuhun useita kertoja päivässä nuuskapussia suuhun laittaessaan ja suusta pois ottaessaan. Paras tapa suojautua koronavirukselta on lopettaa nuuskan käyttö. Jos tämä ei tunnu mahdolliselta, huolehdi käsihygieniasta aina kun laitat nuuskapussia suuhun tai otat sen pois.

Koronavirustartuntaa ehkäistäessä on tärkeää muistaa aktiivinen käsihygieniasta huolehtiminen, johon kuuluu käsien saippuapesu ja desinfiointi. Vältä koskemasta nenääsi, suutasi tai silmiäsi, ellet ole juuri pessyt käsiäsi. Kättelyä ja muuta lähikontaktia tulee myös välttää. Yksi ja aivasta suojaamalla suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla. Mikäli tämä ei ole mahdollista, yski ja aivasta hihasi yläosaan, älä käsiisi. Käytetyt nenäliinat tulee laittaa välittömästi roskiin.