Tj on isompi kuin luulet

Torstai 15. joulukuuta vuonna 2016 oli yksi historian lukuisista tj 0 -päivistä. Tuolloin varusmiehiä astui reserviin 8 370 taistelijan verran.

Minä en ollut yksi heistä, vaikka aloitin oman palvelukseni heinäkuussa ja haluan suoriutua siitä mahdollisimman lyhyesti. Tehtävät, joihin hakeuduin ja joihin tämänkin tekstin naputtelu kuuluu, vaativat kypsyäkseen ja minut kypsyttääkseen 255 vuorokautta. Minulle palvelus on siis ohi vasta maaliskuussa.

Tj eli tänään jäljellä on varusmiesten keskuudessa kosolti viljelty termi. Kirjoitushetkellä oma tj-lukuni on 89. Tuon verran saan siis aikaisia aamuherätyksiä ja rajoitettua kasarmielämää arkipäivisin kestää.

Tj on kuin aineeton varusmiehen joulukalenteri, joka ei palkitse suklaapaloilla. Vähintään saman verran iloa saa, kun tietää aamuja olevan jälleen yhden vähemmän. Aineen tasolla tj esiintyy ainakin aamukampoina, joista napsaistaan piikkejä pois sitä mukaa, kun palveluksen loppu lähenee.

Viimeisen piikin irrottua koittaa pääpotti eli tj 0. Se ei ole vain loppu, vaan uuden elämänvaiheen alku. Joillekin välivaiheen riittinä on hauskanpitoa mökeillä ja risteilyillä, yliannostuksen ottaminen siitä vapaudesta, jota palvelus on rajoittanut. Kohtuuden rajoissa se on täysin ansaittua.

Juhlimista tuskin varjostaa tieto siitä, että vielä raskaammat aamut voivat odottaa tulevaisuudessa. Epäuskottava voi käydä todeksi ja kaikkea intissä opittua saattaa oikeasti tarvita.

 

Palveluksen keskellä on hiukan vaikea ajatella sitä seikkaa, että elämä todella jatkuu intin jälkeen.

Reservissä elämä on rutkasti vapaampaa, mutta tiettyjen rajojen puitteissa sielläkin toimitaan. Syntymästä alkanut palvelus ihmisenä maapallolla ei päivittäin hajota samalla tapaa kuin kurinalainen käskyjen tottelu intissä, mutta onpa palvelusaikakin paljon pidempi.

Kotiutumisen jälkeen alkava taistelu on paljon monimutkaisempaa kuin rynkyllä räiskiminen kohti maalitauluja. Se on henkistä taistoa ennen kaikkea itseään vastaan. Intissä taka-alalle jääneet asiat, kuten työ, opiskelu, ihmissuhteet, raha, ja niiden ajoittainen puute jyräävät päälle.

Samalla ahkeroimme luodessamme oman näköistä poteroa, josta huutelemme muille ja jossa yritämme kestää naapuripoteroista kantautuvan kritiikin. Tiedostamatta tai tietoisesti ajattelemme usein, mitä poteron lopullisesti tuhoutuessa ja elämän tj:n näyttäessä nollaa jätämme jälkeemme.

Oman elämän "tänään jäljellä" -numero on kaikille enemmän tai vähemmän tuntematon, mutta me useimmat toki toivomme sen olevan mahdollisimman suuri. On erilaisia näkemyksiä, mitä tapahtuu kun palvelus tässä maailmassa päättyy ja siirrytään reserviin.

Jos täydellinen pimeys ei koita, niin pilven päällä harppua soitellessa, tulenlieskojen korventaessa takamusta alakerrassa tai tähän maailmaan väkähampaiseksi rotaksi uudelleensynnyttyäni haluan katsella mennyttä palvelustani ihmisenä ylpeydellä. Haluan yhtyä vastaukseen, jonka tavallinen Ville Varusmies antaa turhan uteliaan toimittajan udellessa kotiutumisfiilistä. Lähtiessä tunnelma on haikea ja palvelus on antanut paljon, mutta kattavan koulutuksen saatuaan ja kaiken annettuaan voi reserviin siirtyä hyvillä mielin.

Rajan taakse hypättyäni aion myös toivottaa kosmisia puhelinlankoja pitkin lämminhenkiset aamujen toivotukset uusille elämän alokkaille kansallisuudesta riippumatta. Koko maailmassa heitä astuu päivittäin porteista sisään noin 350 000.