Suomen rauhaa rakastavin joukko
Kirjoittaja on huolissaan kantahenkilökunnan suhtautumisesta sotaan
Alokasaikana kantahenkilökunta tuntuu usein todella etäiseltä ja alkuvaikutelma saattaa olla tympeä. Hymyä huulilla ei näy, ja puhutaan vain silloin kun on asiaa. Allekirjoittanut taas on äänessä miltei aina kun ei sukella tai nuku. Jälkimmäisestäkin on tupakavereiden mukaan poikkeuksia. Se on siis selvää, että alokaskaudella itsehillintä on koetuksella.
Siirryttäessä kotoa äidin käskyvallasta puolustusvoimien hierarkiaan, on ylempiarvoisten herroittelu ja teitittely aluksi hankalaa. Samalla tulee miettineeksi, että minkälaisia ihmisiä nämä palkkalistoille kuuluvat ja herroittelua vaativat upseerikokardilliset ovat?
Asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että kuumana kesäpäivänä työpäivän jälkeen, he grillaavat kabanossia lainarahalla hankitun omakotitalonsa terassilla perheensä ympäröimänä. Ajatuksissa eivät pyöri telamiinojen sijoittelu tai talvisodan taistelut. Siis tavallista suomalaisperheen elämää ilman M05-kuvioita ja asennossa seisomista ennen keittiöön ruokailemaan siirtymistä.
Poikkeuksia toki on. Minkään ammattiryhmän edustajat eivät mahdu samaan muottiin henkilökohtaisen ideologiansa osalta. Edes maanpuolustusasioiden muotti ei ole heidän kokoontumispaikkansa, joiden lompakosta upseeriliiton kortti löytyy.
Intissä liikkuvia huhuja, eli tornihuhuja on kuultu myös henkilökunnasta sekä heidän henkilökohtaisesta elämästään. Olen päässyt todistamaan vääpelin kertovan kotiin rakentamistaan juoksuhaudoista, sekä hänen elämäntyönsä menemisestä hukkaan, mikäli sota ei synny hänen elinaikanaan. Kun ajatusta rintamalle lähdöstä työnnetään jo valmiiksi jännittävän ja hermostuneen alokkaan korvista sisään, en ihmettele miksi palveluksen keskeyttäneistä 75 prosenttia tekee sen kahden ensimmäisen kuukauden aikana.
Kiihkoutuneiden ja sotaa ihannoivien puheenvuorojen jälkeen on ymmärrettävää, että varusmiesten keskuudessa puhutaan puolustusvoimien sotilastyöntekijöistä sotahulluina. Uskon kuitenkin että 12 000 henkilöä työllistävässä organisaatiossa tällaiset henkilöt ovat harvassa ja määrä myös jatkuvassa laskussa.
Onneksi huonot kokemukset puolustusvoimien työntekijöistä ovat vain pisaroita meressä. Sen todistaa myös edellisen Ruotuväen pääuutisessa kerrotusta varusmiesten antamasta hyvästä palautteesta kantahenkilökuntaa kohtaan. Ei virkoihin pääseminen missään nimessä helppoa olekaan, ei fyysisillä, eikä psykologisillakaan kokeilla. Ei pidäkään olla, sillä yhteen hiileen puhaltaminen on puolustusvoimissa erittäin tärkeää – niin rauhan aikana kuin kriisissäkin. Samassa auditoriossa jossa sotafantasiaa lueteltiin, olen kuullut myös täysin päinvastaisia kommentteja. Toteamus "me ollaan Suomen rauhaa rakastavin joukko ja sen takia töissä puolustusvoimilla" on herättänyt jälleen toivoa sodanajan johtajia kohtaan.