Antti Virtanen

Seminaari järjestettiin Maanpuolustuskorkeakoulun Santahamina-talolla.

Sodan tulevaisuus tapetilla

Teemu Erho

Puolustusvoimien tuktimuksen juhlaseminaarissa pohdittiin yhtenä teemana sitä, miltä sodankäynnin tulevaisuus näyttää.

Puolustusvoimien tutkimuksen 100-vuotisjuhlaseminaari järjestettiin 10. joulukuuta Maanpuolustuskorkeakoulun tiloissa Santahaminassa. Seminaari koostui kolmesta paneelista, joita jokaista edelsi lyhyt alustus.

Yksi paneeleista käsitteli sotateknologian murrosta ja sen vaikutusta puolustukselle. Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen tutkijan pitämässä alustuksessa hän esitteli muutamia esimerkkejä sotateknologian uusien tuulien osa-alueista.

Muun muassa monipuolistuva sensoridata, tekoälysovellukset, autonomiset miehittämättömät ase- ja tiedustelujärjestelmät sekä kvanttiteknologia ovat sodankäynnille uusia, mutta operatiivisen potentiaalin omaavia kehityskohteita. Monia jo siviilipuolella käytössä olevia teknologioita ollaan kuitenkin vasta sovittamassa sotilaskäyttöön.

– Yhteiskunnan teknologinen kehitys on varmaa. Koska kehitykseen sisältyy aina epävarmuustekijöitä, täytyy olla varovainen, kun arvioi tämän edistyksen ja sen sovellusten siirtymistä sodankäyntiin, yksi panelisteista, Maanpuolustuskorkeakoulun sotilasprofessori, everstiluutnantti Janne Mäkitalo toteaa.

Alustuksen jälkeen pidetyssä paneelikeskustelussa kaikki panelistit olivat kuitenkin yhtä mieltä siitä, että tutkajärjestelmiin liittyvät sovellukset voivat tarjota tiedustelutoiminnalle uudenlaisia suorituskykyjä. Kyseiset teknologiat kehittäisivät sotilastiedustelua suuntaan, jossa esimerkiksi tarkoin varjeltujen johtamisjärjestelmäkeskusten tai varastojen paljastumista olisi todella vaikeaa estää.

SAR-kuvausmenetelmää käytetään usein satelliiteissa, koska sen avulla pystytään taltioimaan niin valaistuksen vähäisyydestä kuin pilvipeitteen paksuudestakin huolimatta jo nyt suhteellisen tarkkaa kuvaa maanpinnasta. Satelliittitiedustelu vaikeuttaa myös sotilaallisten instituutioiden toimintaa, sillä tiedusteltavan osapuolen on käytännössä mahdotonta estää sitä.

LIDAR puolestaan tunnetaan Suomessa paremmin laserkeilausmenetelmänä, jolla pystytään mallintamaan hyvin tarkasti maaston kolmiulotteisia muotoja.  Jopa mikrolentokoneeseen eli droneen sijoitettu laserkeilain kykenee kartoittamaan esimerkiksi suomalaisille sodankäynnin kannalta tärkeän ympäristön eli metsän pinnanmuotoja niin tarkasti, etteivät kasvillisuus tai naamioverkotkaan estä sotilaallisesti merkittävien objektien erottumista maastosta.

– Suomella on resursseihinsa nähden todella suuri maa-alue, jonka valvontaan esimerkiksi automaattisista sensoreista ja vastaavista järjestelmistä olisi hyötyä, Mäkitalo pohtii.

Paneelissa todettiin myös, että tiedustelun kehittymisen lisäksi erilaiset miehittämättömät asejärjestelmät tulevat nopeuttamaan ja tehostamaan sodankäyntiä. Tällaisiin kuuluvat täysin autonomiset järjestelmät eivät tee virheitä, mutta niiden eettisyydestä voidaan kuitenkin esittää kysymyksiä. Ne eivät vielä kykene käsittelemään monimutkaisia päätöksentekotilanteita, joissa esimerkiksi sallittu sotilaskohde ja kielletty kohde, kuten siviilihenkilöitä tai suojeltu kulttuurikohde, ovat samalla maalialueella.

Esimerkiksi EU on pohtinut taistelurobottien kieltämistä. Suurimmat autonomisten järjestelmien kehittäjät eivät kuitenkaan kuulu unioniin ja vastustavat taistelurobottien kieltämistä, jolloin alueeseen rajoittuvalla kiellolla ei saavutettaisi minkäänlaista yleissitovuutta.

– Suomi ei itse suoraan pyri ottamaan autonomisia asejärjestelmiä käyttöön. Aihetta täytyy kuitenkin tutkia ja seurata tarkasti, jotta pystyttäisiin varautumaan siihen, että jokin muu toimija tällaisia järjestelmiä käyttää, Mäkitalo tiivistää.