Silloin kun minä olin armeijassa
Kirjoittaja kaipaisi enemmän arvostusta nykypäivän varusmiehille.
Eikös teillä ole televisiot jokaisessa tuvassa? Vieläkös aamuisin juostaan lenkkiä vai onko sekin nykyään kielletty? Siellähän on nykypäivänä mukavat oltavat. Toista se oli minun aikanani.
Jokainen varusmies törmää palveluksensa aikana tällaisiin lauseisiin, ja joka kerta niihin on yhtä vaikea suhtautua. Pitäisikö tässä nyt nöyränä poikana päivitellä entisajan meininkiä vai ehkä paheksua velttoa nuorisoa ja heidän Cooper-tuloksiaan. Niin tai näin jää tällaisen aloituksen jälkeen keskusteluun aina sellainen sivumaku, että minun palvelukseni on jonkinlainen "kevyt versio" siitä aidosta ja oikeasta.
On totta, että esimerkiksi entisaikojen "kova kouluttaminen" on osaltaan muuttunut tänä päivänä simputtamiseksi, josta seuraa rangaistus. Onko se sitten merkki veltostumisesta tai kurin puutteesta? Siis se, että lomani eivät pala, jos käteni heilahtaa muodossa tai se ettei minua saa rangaistuksena taakse poistuttaa rantaveteen. Minusta se on vain merkki kehityksestä. Mikä itseisarvo on kovalla kurilla ja rangaistuksilla, jos asia menee perille vähemmälläkin?
Myös liikunnalla rankaisemista kitketään paraikaa puolustusvoimista. Aihe herättää usein suuria tunteita vanhemmissa ikäluokissa, varsinkin kun varusmiehet ovat historiallisen huonossa kunnossa. Tyypillinen lause on tämä: Jos laitettaisiin pojat juoksemaan niin kuin minun aikanani, niin siellä ei olisi yhtään ylipainoista.
Voi olla, että vanha kunnon juoksuttaminen ja muut liikunnan muodossa toteutetut rangaistukset nostaisivat varusmiesten kuntoa palveluksen aikana nykyistä enemmän, mutta minkälaista liikuntakasvatusta se sitten olisi.
Puolustusvoimat markkinoi itseään Suomen suurimpana kuntokouluna, ja tarkoitus on nimenomaan herättää varusmiehissä liikunnan ilo, joka kantaisi läpi elämän ja joka näkyisi myöhemmin kansanterveystilastoissamme. Siihen malliin ei liikunnalla rankaiseminen sovi, mutta keskustelua voidaan tietysti käydä uuden ja vanhan lähestymistavan paremmuudesta. Yli 30-vuotiaista miehistä 71,9 prosenttia on muuten tutkimusten mukaan ylipainoisia (painoindeksi ≥25) ja jopa 26,1 prosenttia lihavia (painoindeksi ≥30). Eipä tainnut armeija-ajan kuntopiireistä tulla elämäntapaa ainakaan näille ikäpolville.
Lohdutuksena voin myös kertoa, että kyllä armeijassa edelleen liikutaan ja urheillaan. Itse asiassa armeijassa tehdään edelleen paljon muutakin tuttua ja turvallista. Kyllä minä olen palveluksessani juossut aamulenkkiä, valvonut vuorokausia, marssinut kymmeniä kilometrejä täysvarustuksessa ja nukkunut sissiteltassa 14 palvelustoverin kanssa. Varusmiehet viedään edelleen äärirajoille, ja mikä parasta, jokaisessa harjoituksessa ja koulutuksessa pyritään todella oppimaan jotain.
Toimintatavat armeijassa ovat kehittyneet, ja nyt siellä todella mietitään, miten opetettavat asiat kannattaa kouluttaa ja millä asioilla on merkitystä. Turhaa kankeutta on poistettu, ja tilalle on tullut monipuolisia opetusmetodeita, tehokasta ajankäyttöä ja palautekeskusteluja. Kaikella tällä tähdätään osaavampiin varusmiehiin, ja sen luulisi olevan tärkeintä.
Kritiikkini terävin kärki on suunnattu siihen tapaan, jolla osa ihmisistä puhuu tämän päivän varusmiespalveluksesta. Alussa esittelemäni keskustelunavaukset johtavat usein kummalliseen kilpaan siitä, kuka on kaivanut eniten poteroita tai kenen sukset luistivat huonoiten. Tässä väittelyssä nykyiset varusmiehet jäävät pahasti alakynteen, ja vaikka asian voisi nähdä nimenomaan asepalveluksen positiivisena kehittymisenä, nähdään se monesti nykyisten varusmiesten "velttoutena". Tämä nykypäivän varusmiehiä vähättelevä asenne syö nuorten itsetuntoa aivan turhaan, ja se heijastuu väkisinkin varusmiespalveluksen suosioon ja maanpuolustustahtoon. Ammumme siis itseämme jalkaan.
On totta, etten minä tiedä millaista oli olla armeijassa 70-luvun Suomessa, mutta aivan yhtä vähän sen ajan varusmiehet tietävät nykyisen asevelvollisen arjesta. Voisimmeko siis ensi kerralla käydä perinteisen inttikeskustelun tasavertaisista lähtökohdista?
Ja muuten ei, meillä ei ollut televisioita tuvissa, koska silloin kun minä olin armeijassa…
