Lilli Hatinen

Merikadetit lähdössä koulutuspurjehdukselle toukokuussa.

Pohjoismaiden merikadetit samoilla vesillä

Niko Nordström

Suomalaiset, ruotsalaiset, norjalaiset sekä tanskalaiset merikadetit vetivät köyttä, kävivät seminaareissa ja tutustuivat toisiinsa Ruotsin Kalmarissa.

Pohjoismaiden merikadettipäiville osallistui noin 60-80 merikadettia jokaisesta mukana olleesta maasta. Tapahtuma pidettiin 7.-11. elokuuta. Merikadettien päiväohjelmaan kuului urheilua ja hyvähenkistä kilpailua lajeissa kuten jalkapallo ja köydenveto, yhdessäoloa sekä erilaisia seminaareja. Ohjelman tarkoitus on edistää yhteistyötä sekä -henkeä Pohjoismaiden merivoimien välillä.

– Tapahtuma sujui oikein hyvin. Norja vei voiton urheilullisella puolella, mutta kilpailut olivat tasaisia, summaa Merisotakoulun tiedottaja Helmi Saarela.

Osallistujamaat eli Suomi, Norja, Tanska sekä järjestäjämaa Ruotsi ottivat toisistaan mittaa eri urheilulajeissa päivien mittaan ja suoritukset pisteytettiin. Norja vei voiton kotiin 20 pisteellä, toiseksi sijoittui Ruotsi, jonka jälkeen tulivat Tanska ja Suomi, jonka merikadetit joutuivat tyytymään viimeiseen sijaan tällä kertaa.

– Vähän jäi kyllä hampaankoloon, ensi vuonna pitää yrittää vähän kovemmin, toteaa tapahtumaan osallistunut merikadetti Kiira Kiikeri.

Kisoihin valmistautuminen ei ole helppoa sillä harjoittelun on tapahduttava Merisotakoulun ohjelman ja koulutuksen ohella.

Urheilu ei tosin ole pääasia, vaan tapahtuman seminaareissa keskustellaan myös muun muassa maiden eroavista intresseistä ja ryhmäkeskusteluissa merikadetit pääsevät vertaamaan omia näkökantojaan muiden kanssa.

Merikadettipäivät (Nordic Cadet Meeting) on tapahtumana perinteikäs, sillä ensimmäistä kertaa ne järjestettiin jo vuonna 1948 Ruotsissa. Suomesta merikadetit ovat seilanneet tapahtumiin vuodesta 1967. Viime vuonna päivät järjestettiin Turussa. Vaikka vuodet ovat vierineet, on tapahtuma pysynyt suhteellisen samanlaisena.

– Peruspohja on pysynyt samana, ohjelma on melko urheilupainotteista, Saarela vastaa kysyttäessä onko tapahtuma muuttunut historian myötä.

Ensi vuonna tapahtuma järjestetään Norjan Bergenissä. Suomeen merikadettipäivät saapuvat jälleen vuonna 2022. Ohjelmaan kuuluu laivojen avoimet ovet, joten yleisö pääsee tapahtuman aikana tutustumaan paikalle saapuneeseen laivastoon.