Syksyinen tiistaiaamu saapuu hiipien Karjalan lennoston tukikohtaan. Tarkoituksenamme on seurata komppanian päällikön tavallista arkipäivää. 250 varusmiehen kokoinen pohjoissavolainen Suojauskomppania on käynnistänyt aamutoimensa, kun kapteeni Lauri Keinänen astuu pääovesta sisään. Varusmiehet havahtuvat nopeasti päällikön läsnäoloon, vaikka Keinänen ei ole vielä ehtinyt vaihtaa päälle edes maastopukua.
– Herra kapteeni!
Päivystäjän tehtävää hoitava alikersantti on tarkkana ja tekee ilmoituksen. Keinänen toivottaa hyvää huomenta ja kysyy heti perään komppanian kuulumiset. Varusmiehet näyttävät suhtautuvan Keinäseen luottavaisesti – päällikön ja varusmiesten välinen kommunikointi on asiallista, mutta välitöntä.
Monella varusmiehellä ja kotiutuneella reserviläisellä on muistoja oman kotikomppaniansa päälliköstä. Jos joutui kurinpitotoimien kohteeksi, päällikkö oli nuhtelemassa varusmiestä. Jos varusmiehen loma-anomukset hyväksyttiin tai hylättiin, lopullisen päätöksen teki luonnollisesti komppanian korkein esimies.
Päällikkö on oman yksikkönsä pääkouluttaja, joka johtaa komppanian henkilöstöä. Esimerkiksi Karjalan lennoston suojauskomppaniassa työskentelee noin 15 sotilashenkilöä. Normaalioloissa päällikön sotilasarvo on kapteeni – rinnassa komeilee siis kolme pientä ruusua.
– Jokainen ihminen henkilökunnasta varusmiehiin on pystyttävä kohtaaman milloin tahansa, ilmaisee Keinänen.
Kohdattavapa hyvinkin. Päivän aikana Keinäsen toimistossa käy useampikin henkilö yllättäen ja pyytämättä. Kun eräs nuori mies haluaa suorittaa velvollisuutensa sittenkin siviilipalveluksessa, Karjalan lennoston komentaja, eversti Timo Herranen pyörähtääkin vikkelästi päällikön toimistossa käsittelemässä asiaa. Välillä toimiston ovelle muodostuu jono kyselevistä varusmiehistä.
Vaikka tavallinen päivä saattaakin sisältää yllätyksiä, päällikön tehtävät ovat tarkkaan määritetty. Keinänen on läsnä vähintään suojauskomppanian suurimmissa harjoituksissa. Yksikön pääkouluttajana hän vaikuttaa varusmieskoulutukseen erityisesti henkilökunnan kautta.
– Läsnäolo joukkojen parissa on erityisen arvokasta, Keinänen vastaa.
Toisaalta päällikkö pyörittää myös hallintoa. Esimerkiksi varusmiesten kurinpitotoimista voi kertyä hyvinkin paljon paperitöitä. Jos iltavapailta palataan myöhässä tai palvelustehtäviä laiminlyödään, muut työt keskeytyvät hetkeksi. Kurinpitotoimien määrä johtuu suoraan siitä, kuinka hyvin varusmiehet noudattavat sääntöjä ja ohjeita. Siihen taitavalla komppanian päälliköllä on paljon vaikutusvaltaa.
– Suurin kysymys kuuluukin, onko päälliköllä tarpeeksi aikaa paneutua koulutuksen kehittämiseen ja henkilöstön luotsaamiseen. Näin ainakin pitäisi olla, pohtii Keinänen.
Johtotehtävissä olevilta kaivataan ennen kaikkea oman työnsä arviointia ja kykyä kehittyä paremmaksi. Keinäsen mielestä esimiehenä ei voi koskaan olla valmis ja kehittyminen edellyttää oma-aloitteista otetta.
– Olen hakenut sparrausta esimiehen tehtäviin esimerkiksi siviilissä toimivilta johtajilta. Se on auttanut oman työni kehittämisessä, luettelee Keinänen.
Keinänen suoritti oman varusmiespalveluksensa vuonna 2000 ja jatkoi sen jälkeen sopimussotilaana. Sitten tie vei opiskelemaan ammattiupseeriksi, jolloin sotilasura alkoi toden teolla avautua.
– Nuorena urheilu oli suurin intohimoni. Kiinnostuin sotilasurasta varusmiespalveluksen aikana. Ei siis voi sanoa, että sotilasuralle lähteminen olisi ollut kovin suunniteltu peliliike, vahvistaa 37-vuotias Keinänen.
Ennen suojauskomppanian päällikön tehtävän aloittamista hän ehti työskennellä 12 vuotta Kaartin jääkärirykmentissä opetusupseerina, aliupseerikoulun linjanjohtajana ja koulutusosaston sektorijohtajan työtehtävissä. Sitten vuonna 2015 kutsu kävi Kuopion kupeeseen Karjalan lennostoon.
Kyseessä oli epäilemättä paluu juurille, sillä Keinänen on kotoisin Kuopiosta.
– Suoritin oman varusmiespalvelukseni tässä samassa komppaniassa. Se toimi silloin toki eri nimellä, mutta kyseessä on tyystin sama rakennus.
Elämäntilanteen huomioon ottaen komppanian päällikön tehtävä sopii Keinäsen mukaan hänelle paremmin kuin hyvin. Hän elää Kuopiossa vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Sotilas voi kuitenkin saada siirron toiselle puolelle Suomea tai sitten kansainvälisiin tehtäviin. Töiden takia ollaan paljon poissa kotoa.
Työ vaatii uhrauksia, vaikka sotilasura herättääkin monissa läheisissä mielenkiintoa.
– Kuusivuotias poikani on tällä hetkellä erityisen kiinnostunut maastopuvuista, naurahtaa Keinänen.
Tie ammattiupseeriksi on monen ulkopuolisen silmin katsottuna täynnä mutkia. Jotta mielekkääseen tehtävään on mahdollista päästä, opinnot on suoritettava kahdessa tai kolmessa osassa. Alussa opiskellaan sotatieteiden kandidaatiksi, jonka jälkeen opiskelijaylennetään juhlallisin menoin luutnantiksi.
– Kandidaattivaiheessa opinnot sisältävät paljon käytäntöä esimerkiksi ammuntoja ja erilaisia harjoituksia. Teorian ja käytännön suhde on suurin piirtein 50/50, täsmentää Anna Puolakka. Hän työskentelee tällä hetkellä Maanpuolustuskorkeakoulun opintoasiainosastolla.
Sen jälkeen vuorossa on määräaikaisen nuoremman upseerin virka. Sitä kautta tuore sotatieteiden kandidaatti työskentelee kouluttajana vähintään viiden vuoden ajan.
– Viiden vuoden työelämäjakson jälkeen maisterivaiheessa aloittaa vanhempia ja kypsempiä upseereita, joilla on työelämän myötä kehittyneet valmiudet syventää osaamistaan maisterivaiheessa, linjaa Puolakka. Poikkeuksen tekevät lentäjät, jotka jatkavat opintoja välittömästi kandidaatin tutkinnon perään.
Tämän jälkeen luvassa on paluu Maanpuolustuskorkeakoulun penkille oppikirjojen pariin – edessä ovat maisteriopinnot. Ne suoritettuaan opiskelija ylennetään kapteeniksi.
Eikä siinä kaikki. Jotta upseerilla on tarvittava osaaminen, hänen on suoritettava suoraan työtehtävään liittyviä opintoja. Nämä tarkoittavat niin sanottuja sotilasammatillisia opintoja. Ne suoritetaan pääosin puolustushaarakouluissa, joita ovat Maasotakoulu, Ilmasotakoulu ja Merisotakoulu.
Opintojen jälkeen määräaikainen virka vaihtuu vakinaisen upseerin tehtävään. Työtehtävät voivat sijaita ulkomailla tai kotimaassa puolustusvoimien tai rajavartiolaitoksen palveluksessa.
– Ensimmäiset tehtävät ovat yleensä perusyksikön esimiestehtäviä, kuten saapumiserän johtajana, varapäällikkönä tai aliupseerikoulun linjanjohtajana työskentelyä. Maisteriopintojen jälkeen voi päätyä työskentelemään myös aselajin esikunta- tai aselajikoulun esikuntatehtäviin, valottaa Puolakka.
