Akseli Jokela

Upseerikokelas Heikkinen viettää yli puolet koko palvelusajastaan Haminassa.

Oppilaskuntakokelas toimii kahden eri reserviupseerikurssin avainpelaajana

Akseli Jokela

Reserviupseerikoulun oppilaskunnan hallituksen tukena on aina perinteisesti ollut yksi edellisen hallituksen jäsen. Tämän oppilaskuntakokelaan tehtävänä on toimia ensinnäkin suorana esimiehenä, mutta myös auttavana kätenä.

Upseerikokelas Samuli Heikkinen / Oppilaskuntakokelas /
Reserviupseerikoulu / TJ 78

”Aloitin palvelukseni tammikuussa 2018 Niinisalossa Porin prikaatissa.
Olen peruskoulutuskaudesta asti toiminut kranaatinheitinmiehenä ja
täällä RUK:ssa päätin ottaa vielä lisähaasteen vastaan hakeutumalla
oppilaskunnan hallitukseen. Hallituksessa pääsin puheenjohtamaan
ATK-jaostoa, mikä oli erinomainen ja kasvattava kokemus.

Kurssin päätyttyä palasin kokelaana Niinisaloon, jossa toimin
tavallisissa hommissa muun muassa aliupseerikurssin apulaiskouluttajana.
Minut oli kuitenkin valittu seuraavan RU-kurssin oppilaskuntakokelaaksi,
minkä johdosta palasin Haminaan noin kolme viikkoa sitten. Tällä
hetkellä toimenkuvani pitää sisällään lähinnä kurssikirjojen postittelua
kurssitovereilleni ympäri Suomen sekä seuraavan oppilaskuntakauden
valmistelua.

Kun kurssi 253 alkaa, erittäin tärkeää saada kokoon taitava ja yhteen
hiileen puhaltava hallitus. Oppilaskunnan hallitus vastaa hyvin monesta
asiasta Reserviupseerikurssilla, kuten lomakuljetuksista,
kurssituotteista, kurssikirjasta sekä kirsikkana kakun päällä
kurssijuhlasta. Tästä syystä on välttämätöntä saada kyvykäs hallitus,
sillä se määrittää pitkälti kuinka positiiviset muistot kurssista jää.

Kun aloitin oppilaskunnan hallituksen jäsenenä kurssin 252 alussa,
muutti se koko loppupalvelukseni suunnan. Tämä tarkoitti muun muassa
isoa vastuuta sekä hyvin pitkiä päiviä, sillä hallitusasiat tuli hoitaa
muun palveluksen ulkopuolella, eli silloin kuin muut ovat vapaa-ajalla.
Nyt oppilaskuntakokelaana työni muistuttaa lähinnä tavallista
siviilielämää: aamulla ennen kahdeksaa saavun oppilaskunnan toimistolle,
eli ”kanakopille”, jossa päiväni päättyy neljältä.

Tämän hetkisiä aliupseerioppilaita haluan ensinnäkin kannustaa
hakeutumaan reserviupseerikurssille. Kurssilla vallitseva ryhmähenki on
sanoinkuvailematon sekä siellä on mahdollisuus saada kokemuksia, joihin
muualla ei ole mahdollisuutta. Lisäksi toivon, että tulevista
upseerioppilaista mahdollisimman moni olisi kiinnostunut oppilaskunnan
toiminnasta. Varsinaisten hallituspestien lisäksi tarjolla on runsaasti
eri jaostojen vastuutehtäviä, joista jokainen löytää varmasti
mieleisensä.

Olkaa avoimin mielin ja uskaltakaa ottaa haasteita vastaan. Jokainen on
intissä vain kerran, joten kannattaa ottaa kaikki ilo irti tästä
ajasta!”