Mosia ja mokia – niistä on varusmiespalveluksen alku tehty
Kirjoittaja rauhoittelee uusia alokkaita omilla alokaskauden muistoillaan.
Alokkailla – aivan kuten rakkailla lapsillakin – on monia nimiä. Palveluksensa maanantaina aloittaneita nuoria kutsutaan ties miksi monneiksi ja mosiksi. Näitä kummallisen näköisiä, ympärilleen pälyileviä lenkkitossujen käyttäjiä on hämmästyttävä seurata. Olimmeko me heinäkuun saapumiserässä aloittaneet varusmiehet noin pihalla vielä 194 päivää sitten?
Toisena palveluspäivänä nimeltä mainitsematon Rannikkoprikaatin alokas suuntasi suihkuun määrätyssä varustuksessa: shortseissa ja sandaaleissa. Käskyä totellut alokas ei kuitenkaan tiennyt, että suihkuvarustuksen olisi saanut riisua peseytymistilaan päästyä, joten hän peseytyi ne yllään. Onhan se nimeltään suihkuvarustus.
Kyseisen alokkaan inhimillinen erehdys levisi joukko-osastosta toiseen kulovalkean tavoin. Tämä "mosamoka" on kuitenkin erinomainen esimerkki siitä, että varusmiespalveluksen ympäristö on kaikille sen suorittamattomille täysin tuntematon. Mikään ei ole itsestäänselvää uunituoreille tulokkaille, eikä kenenkään oleteta osaavan mitään, mitä ei ole koulutettu.
Aamujen edetessä tietyt asiat onneksi selkeytyvät. Outoja tapoja oppii noudattamaan rutiininomaisesti ja johtajatkin osoittautuvat vain ihmisiksi. Kun puhuttelu–esittely–asia tulee tutuksi, varusmies uskaltaa varmistaa mieltä askarruttavan asian vaikka kolmesti. Alikersantit saattavat naureskella tyhmille "Mikki Hiiri"-kysymyksille, mutta asia on paras tehdä kerralla oikein.
Haluan rauhoitella teitä viisi päivää varusmiespalveluksessa olleita kertomalla, että olemme kaikki käyneet läpi saman kuin tekin. Siitä ei ole paljoakaan aikaa, kun minä ja palvelustoverini olimme teidän tilanteessanne. Oma peruskoulutuskauden yksikköni sai huutoa esimerkiksi mentyämme iltapalalle ilmoittautumatta tai sotilaskotiin väärässä varustuksessa. Uskallan väittää, että kaikki teidän tekemänne virheet on luultavasti tehty jo muidenkin toimesta. Mokat saattavat nolottaa nyt, mutta osaatte pian nauraa omillenne aivan kuten alikersanttinne.
Tärkeintä varusmiespalveluksessa on hoitaa hommat hyvin ja säilyttää pilke silmäkulmassa. Kun kaiken tekee parhaan osaamisensa mukaan jo alokaskaudella, tekemistä voi värittää huumorilla sitten palveluksen edetessä. Järjen käyttö on toki sallittua, mutta sitäkään ei voida odottaa ilman koulutusta aiheesta. Uskokaa tai älkää, saatatte saada perinpohjaisen opastuksen jopa kengännauhojen solmimisesta – nimimerkillä kokemusta on.
Lopuksi muistutan, että intistä voi saada todella paljon irti, vaikkei kokisikaan aikuistuvansa lapsenmielisten puheenaiheiden keskellä. Siispä tutustukaa uusiin ihmisiin, tavoitelkaa teitä kiinnostavia palvelustehtäviä ja menkää rohkeasti kohti mitä päättömimpiäkin haasteita. 165, 255 tai 347 päivässä ehtii tapahtua vaikka mitä!
