Me-hengen luvattu maa
Kirjoittaja on entinen VMTK-pääsihteeri ja vänrikki reservissä.
Varusmiespalveluksen aikana tulee vahva tunne oman porukan erityisyydestä: kaikki muistavat oman peruskoulutuskauden tuvan omalaatuisen meiningin ja ihan uuden yhteisöllisyyden tunteen. Myöhemmin palveluksen aikana jokainen varusmies osaa nimetä kaikista yhteisönsä tasoista juuri niitä pieniä erityispiirteitä, jotka tekevät siitä yhdestä porukasta reilusti muita paremman, oli se oma tupa, joukkue, yksikkö, joukkoyksikkö tai -osasto. Omasta porukasta ollaan ylpeitä.
Puolustusvoimissa osataan rakentaa hyvä ryhmähenki, ja se on asia, mistä todella moni yhteisö voisi oppia. Erityisesti siksi, että yllättävän usein oman yhteisön takana ei kuitenkaan ole mitään erityislaatuista oman ryhmähengen lisäksi.
Olen itse saanut huomata tämän, kun sain oman varusmiespalvelukseni loppupuolikkaalla vierailla kolmessatoista varuskunnassa tehtävissäni varusmiestoimikuntien pääsihteerinä. Eri paikoissa vaihtelee toki tyypillinen ilmasto, käytetty kieli ja toimintatavat yleisen palvelusohjesäännön raameissa. Ei pidä kuitenkaan yhtään väheksyä sitä, kuinka lähes kaikkialla kokemuksesta muodostuu todella samanlainen.
Rankassa harjoituksessa ei ole väliä, onko se aamuinen vai dägä, sillä tunne on sama. Ikätoverien johtaminen on aina vaikeaa, oli se laivalla, metsässä, rakennetulla alueella, rannikolla tai vaikka Pääesikunnassa. Varusmiespalveluskokemuksen kannalta palveluspaikka ei myöskään muuta toiminnan ydintä – me olemme täällä harjoittelemassa ja oppimassa taitoja, joilla pystymme täyttämään meille annetun tehtävän tinkimättömästi.
Kattavan valtakunnallisen katsauksen pohjaksi sain myös kunnian isännöidä kollegoitani Tanskasta ja Norjasta muutaman päivän ajan Suomessa. Vertailtaessa skandinaavisiin maihin meidän palvelusjärjestelmämme eroavat jo suuresti, mutta henki siellä pohjalla on sama. Voisimme myös oppia toisiltamme: norjalaisilla on hyvä fraasi, dimme læll. Vapaasti suomennettuna: kohta kotiutuminen – ihan sama. Me Suomessa voisimme hyötyä vastaavasta fraasista, sillä tuo tunne on tähän vuodenaikaan monille tuttu.
Tänään koitti minun kotiutumiseni, ja on aika katsoa, miltä tämä yhteisöllisyys näyttää reservissä. Yhteiskunnassa tarvitaan enemmän toistemme kohtaamista ja ymmärtämistä. Kaikista koitoksista aamuisin on kuitenkin jokaisen oma elämä, ja siinä me olemme kaikki samassa veneessä.
