Anttoni Kangastie

Jo 30 minuutin lenkki on omiaan lisäämään kestävyyskuntoa.

Lomilla saa ja pitää liikkua

Viljami Kuusisto

Kotona hyvin ansaitulla lomalla kannattaa liikkua, vaikkei salille tai lenkille pääsisikään. Lyhyillä sekä helpoilla liikesarjoilla ei kunto pääse lomilla rapistumaan ja palvelukseen on mieluisaa palata.

Nyt koronan vaikuttaessa laajasti Suomessa, on monelle varusmiehelle koitunut onni päästä viikon mittaiselle lomalle pois varuskunnan kiireestä ja kurista. Kuitenkin hyvin ansaitulla lomalla kannattaa liikkua, vaikka siltä ei aina tuntuisikaan.

Moni varmasti miettii heti sitä, ettei lenkille tai kuntosalille voi lähteä poikkeustilanteen vuoksi. Kuitenkin kotona tai kasarmilla on hyvin helppo tehdä tiettyjä perusliikkeitä, eikä niitä varten tarvitse erikoisia järjestelyjä. Jos olet epävarma mistä aloittaa, tai et halua noudattaa alla olevia liikkeitä, voit aina ladata joko Appstoresta tai Googleplay-kaupasta puolustusvoimien virallisen liikuntasovelluksen, Marsmarsin. 

Leuanveto on raskas liike, joka kehittää varsinkin ylävartalon lihaksia. Sen voi suorittaa vaikkapa ulkokuntosalilla.

Varsinkin nyt, kun pääsemme nauttimaan päivittäin maukasta pakkiruokaa, niin monen varusmiehen mieli alkaa kaipaamaan kohti sotilaskodin veden kielelle tuovia makkaraperunoita tai pitsoja. Pakista syötävä ruoka on kyllä maittavaa, mutta siitä huolimatta monen varusmiehen askel usein kääntyy kohti sotilaskotia vapaa-ajan alkaessa. Tämän vuoksi on tärkeää muistaa liikkua myös poikkeusolojen aikana sekä lomilla, että kasarmilla. 

Jokaisen varusmiehen kannattaa selvittää oman varuskuntansa liikuntamahdollisuudet koronan aikana. Jos liikuntamahdollisuuksia ei ole tai niitä on rajoitettu, niin tuvassa voi aina suorittaa pientä kuntopiiriä. Myös varuskunnista löytyviä ulkokuntosaleja kannattaa hyödyntää.  

Lankku on tehokas ja yksinkertainen liike, jota voi harjoitella tuvassakin.

Marsmars-sovelluksesta löytyvät kattavat treenikokonaisuudet, taitotasojen sekä halutun liikuntamuodon mukaan. Näin sovelluksesta löytyy haastetta myös kokeneemmallekkin kuntoilijalle. Sovelluksen opetusvideot auttavat myös, jos et ole varma kuinka jokin liike kannattaa suorittaa.

Liikuntasovelluksen ja ulkokuntosalin käyttö on loistava tapa hyödyntää ylijäänyttä aikaa. Liikkumalla edistät omaa terveyttäsi ja palveluskuntosi pysyy koholla. Sotilaskodin herkullinen munkki onkin omiaan palkitsemaan raskaan liikuntasuorituksen jälkeen.