Liekkien nielemä Käkisalmi

Käkisalmi oli tärkeä kulttuurikeskus, varuskuntakaupunki ja vapaa-ajan viettopaikka. Kesällä 1944 suomalaiset asukkaat joutuivat jättämään kotinsa viimeisen kerran. Millainen oli Käkisalmi, mitä sinne jäi ja mitä tarttui mukaan?

Karjalan Liitto ja Karjalaisten Pitäjäyhdistysten liitto järjestää joka vuosi ympäri Suomea monenlaisia tapahtumia, joihin kuuluvat muun muassa perinteiset pitäjäesittelyt Karjalatalolla Helsingissä. Keskiviikkona 13. marraskuuta historioitsija ja Käkisalmi -yhdistyksen varapuheenjohtaja Marja Huovila ja Käkisalmen Kaupungin Rouvasväen yhdistyksen puheenjohtaja Leena Oikarinen pitivät luentosalin täydelle yleisölle esitelmän kulttuurillisesti, sotilaallisesti ja empaattisesti merkittävästä “kukkivien omenapuiden kaupungista”.

Käkisalmi jäi jatkosodassa luovutetun Karjalan puolelle, Neuvostoliitolle. Käkisalmi on yksi Karjalankannaksen keskuksista. Se sijaitsee Laatokan rannalla, noin 150 kilometrin päässä Pietarista. Käkisalmen naapuripitäjiä ovat Pyhäjärvi, Ävisälä, Kaukola ja Laatokka.

– Käkisalmi on vanha kaupunki, jonka historia ulottuu vähintään 1200-luvulle asti. Tarinan mukaan kaupunki perustettiin siihen, missä kuultiin käen kukkuvan. Linnaa oli yritetty perustaa jo aiemmin, mutta se oli aina sortunut veteen. Siihen kohtaan, missä käki kukkui, saatiin pysyvä kaupunki. Salmi on muodostanut tärkeän paikan kauppareittien risteämiseen, Huovila valaisee.

Tarinan mukaan Käkisalmen vanha linna rakennetiin paikalle, jossa käen kuultiin ensimmäisen kerran kukkuvan.

Kaupunki on palanut historiansa aikana monta kertaa. Puusta rakennetut kaupungit olivat varsinkin keskiajalla yleensä jatkuvan palouhan alla. Huovilan mukaan ensimmäinen maininta kaupungista on jo vuodelta 1143. Myöhemmin 1400-luvulla Käkisalmi oli Novgorodin suurruhtinaskunnan toiseksi suurin kaupunki.

– Ruotsin halu ja pyrkiminen suurvallaksi on vaikuttanut paljon Käkisalmeen, koska se oli silloin rajakaupunkina idän ja lännen välissä. Ruotsi ja Venäjä hallitsivat vuorotellen linnaa, ja siten myös kaupunkia. Kun valta vaihtui usein, kaupunki kärsi näistä taisteluista ja raakuuksista.

Liekit ovat nielleet kaupunkia monta kertaa. Palava linna on kuvattu jopa eräässä Käkisalmen kaupungin vaakunassa.

– Sama vaakuna on Aleksanteri II:n patsaassa Senaatintorilla, Oikarinen mainitsee.

Ruotsin vallan alla Käkisalmea rakennettiin paljon strategisen sijaintinsa ansiosta idän ja lännen välissä.

– Silloin valmistui monia uusia rakennuksia, kuten esimerkiksi viisi valkoista kasarmia, esikunta ja ruoturakennukset. Paikka nimettiin Uudeksi linnaksi. Uudenkaupungin rauhassa vuonna 1721 alue siirtyi venäläisille. Sotilaiden merkitys väheni ja rakennukset alkoivat rappeutua, Huovila toteaa.

– Suomen itsenäistyttyä Käkisalmen merkitys kasvoi koulutusvaruskuntana. Karjalan kannakselle perustettiin 1918 Savon jääkärirykmentti, joka 30-luvulla muutti kokonaan Käkisalmeen. Vuoteen 1939 saakka se toimi Käkisalmen jääkäripataljoonan nimellä. Myös rannikkotykistörykmentti 3 sekä joitakin ilmavoimien joukkoja toimi kaupungin läheisyydessä.

Varuskunnan rooli oli noin 5000 asukkaan Käkisalmella merkittävä 1930-luvulla. Huovinen kertoo komentajien ja vääpeleiden asuneen varuskunnan ja uuden linnan alueella.  - Muut upseerit ja aliupseerit asuivat perheineen vuokra-asunnoissa ja omakotitaloissa ympäri kaupunkia.

Kasarmialueen portti ja vartiomies.

Varuskunnan ja kaupungin välillä oli vilkasta yhteistoimintaa, joka ilmeni monipuolisen kulttuuritoiminnan, urheilun, järjestötoiminnan ja juhlatilaisuuksien muodossa. 

– Erityisen näkyvä oli Savon jääkärirykmentin soittokunta, joka piti puistokonsertteja. Paraatit, omaistenpäivät ja sotilasvalatilaisuudet värittivät kaupungin elämää, Huovila kuvailee.

– Uudet alokkaat savosta ja karjalasta saapuivat aina asemalle, jossa heitä oli vastassa aliupseeri ja rumpali. Rummun päristessä nuoret miehet marssivat kaupungin halki kasarmeille, Huovila kuvailee.

Rautatieasema on nykyäänkin pystyssä. Moni Käkisalmen jääkäripataljoonan alokas on kävellyt näistä ovista.

Tärkeimpiä paikkoja kaupungissa olivat Käkisalmen linna, tori, kirkko, urheilukenttä ja suuri teollisuuslaitos sekä kesänviettopaikkana suosittu kallio.

– Kaupunki tunnetaan parhaiten 1200-luvun lopulla rakennetusta linnasta. Linnan piha on käkisalmelaisille todella tärkeä ja muistorikas paikka. Pihalla mahtuu pitämään isojen joukkojen tilaisuuksia, kuten esimerkiksi koulujen päättäjäisiä ja markkinoita. 1900-luvun alkuvuosina pihalla pittidettiin myös laulujuhlia. Linnan pihalla järjestetään edelleen esimerkiksi keskiaikamarkkinoita, joiden yhteydessä on turnajaisviikonloppu.

Käkisalmesta muodostui myös merkittävä kulttuurikeskus. Yksi Käkisalmella syntyneistä ja siellä vahvasti vaikuttaneista kulttuuripersoonista oli säveltäjä Erkki Melartin. Melartin sävelsi kahdeksan sinfoniaa, baletin, Aino-oopperan ja monta tuttua kansansävelmää. Hän toimi myös Helsingin musiikkiopiston ensimmäisenä johtajana. Myöhemmin laitoksen nimi vaihtui Sibelius-Akatemiaksi.

Ooppera- ja iskelmälaulaja Ture Ara vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Käkisalmella, jossa hän ystävystyi Melartinin kanssa. Myös kymmenissä suomalaisissa elokuva- ja teatterirooleissa näytellyt Aku Korhonen on kotoisin Käkisalmesta.

Sota-aikana Käkisalmen kaupungista tuhoutui lähes 90%. Kaupunki oli strategisesti tärkeä sijaitessaan Vuoksen suulla ja Laatokan rannalla. Myös suuri selluloosatehdas oli pommitusten kohteena, Huovila täsmentää.

Rakennuksista on jäljellä vain savupiiput.

Neuvostoliittolaiset muuttivat luovutetun alueen paikannimiä venäläisiksi. Käkisalmen nimeksi tuli Priozjorsk eli Приозерск.

– Nykyinen Käkisalmen kaupunki toimii Käkisalmen kunnallispiirin keskuksena. Vuoden 2010 väestölaskennan mukaan kaupungissa asuu 18900 ihmistä ja koko kunnallispiirissä 62193 asukasta, Oikarinen toteaa.

Käkisalmella on edelleen paikallaan rautatieasema. Rautatie Käkisalmeen valmistui 1919 ja siitä saatiin rautatieyhteys Pietariin ja Sortavalaan. Asema on vaihtanut väriään, mutta se on edelleen pystyssä ja käytössä.
Vahtiniemen kasarmialue sijaitsee Käkisalmesta noin viisi kilometriä pohjoiseen päin. Siitä kehittyi myöhemmin Neuvostoliiton sotilaiden tukikohta, joka toimii edelleen sotilaskäytössä.

Armas Lindgrenin suunnittelema upea, luonnonkivistä muurattu kivikirkko valmistui vuonna 1930. Se kärsi vaurioita jatkosodan alussa, kun venäläiset sytyttivät kaupungin tuleen vetäytyessään pois suomalaisten tieltä. Neuvostoaikana kirkkoon asennettiin peliautomaatit ja diskovalot, ja se toimi nuoriso- ja klubitilana.

Käkisalmi kuvattuna Yhteiskoulun katolta kesällä 1941. Taustalla näkyy Armas Lindgrenin suunnittelema luterilainen kirkko.

– Käkisalmesta saatiin pelastettua paljon esineistöä. Yksi arvokkain ja tunteisiin vetoavin on vuodelta 1897 oleva Käkisalmen kirkonkello, joka soi nyt Heinolan Sinilähteen seurakuntatalossa, Oikarinen kertoo.

– Myös Käkisalmen luterilaisessa kirkossa käytössä olleet ehtoollisvälineet ja puuveistokset ovat nykyään Heinolan seurakunnan omaisuutta.

Käkisalmen perintöä vaalitaan erityisesti Heinolassa, jonne suurin osa käkisalmelaisista evakoista sijoitettiin jatkosodan jälkeen. Huovila pitää sijoitusta onnistuneena, koska molempien alueiden elinkeinorakenne on samankaltainen ja luonto on kaunista.

Heinolassa järjestetään joka kesäkuun toinen viikonloppu juhlapäivä, jossa käkisalmelaiset kokoontuvat yhteen. Ohjelmaan kuuluu yleensä konsertti ja yhteislauluja kuten aikoinaan Käkisalmen linnan pihalla.

Leena Oikarinen kuuluu Käkisalmen Kaupungin Rouvasväen Yhdistykseen, joka on perustettu Käkisalmella jo 1855. Se on Suomen vanhin toiminnassa oleva naisyhdistys. Yhdistys on tehnyt vuosien aikana monenlaista hyväntekeväisyystyötä. Käkisalmen muistojen vaaliminen on osa toimintaa.

Väinö Linnan Tuntemattomassa sotilaassa Rokka ja Suden Tassu ovat kotoisin Käkisalmesta.

Rokka nojasi kivääriinsä ja puheli. - Tuolle mie annan hiton. Käksalmi ku ois tuossa!

- Älä virka, sanoi Suden Tassu haikealla äänellä, joka ei oikeastaan ollut täysin aito kaipauksessaan, vaan oli pikemminkin vain kotipaikkaylpeyden osoitus.