Samuli Pöntinen

Elias Kuosmanen ja Arvi Savolainen ottivat toisistaan mittaa, kun Suomen MM-joukkueeseen valittiin viimeistä jäsentä.

Kuosmanen väänsi Savolaiselta kisapaikan Kazakstaniin

Merja Juva

Elias Kuosmanen täydentää Suomen maajoukkueen painin MM-kisoihin, jotka pidetään 14.–22. syyskuuta.

Kuortaneella järjestetyllä kansainvälisellä painileirillä valittiin Suomen MM-joukkueen viimeinen jäsen. Liikuntakasvatusaliupseeri, kersantti Elias Kuosmanen otti mittaa upseerikokelas Arvi Savolaisesta kreikkalais-roomalaisen painin 97 kiloisten sarjassa. Voittaja ratkaistiin paras kolmesta -periaatteella. Kuosmanen voitti kisapaikan otteluvoitoin 2-1.

– Erittäin kova lataus on nyt purkautunut ja fiilis on hyvä, Kuosmanen kertasi tuntemuksiaan ottelun ratkettua.

Savolainen vei ensimmäisen ottelun 5-3, mutta toinen ottelu oli tasaisempi ja Kuosmanen voitti 2-1. Kahden ottelun jälkeen kummallakin oli yksi voitto, joten kisapaikka ratkesi vasta kolmannessa ottelussa. Kuosmasen voitti sen pistein 5-2.

Kummallakin painijalla on mitaleita arvokisoista. Helsingin Hakaa edustava Kuosmanen on kaksinkertainen EM-pronssimitalisti sekä vuoden 2018 sotilaiden maailmanmestari. Hänet on valittu myös sotilaiden MM-kisoihin Kiinaan. Painiseura Lahden Ahkeran Savolainen on kerännyt yhteensä kahdeksan arvokisamitalia nuorten sarjoissa, parhaimpina saavutuksina EM- ja MM-kultaa 20-vuotiaiden sarjassa.

Kuosmasen MM-kisajoukkuekavereita ovat Petra Olli naisten painissa, vapaapainissa Heinon veljekset Ville ja Jere sekä kreikkalais-roomalaisessa painissa Lauri Mähönen, Niko Erkkola, Rami Hietaniemi ja Konsta Mäenpää.

Leiri alkoi sunnuntaina 25. elokuuta ja karsintaottelut olivat tänään 27. elokuuta. Suomen lisäksi Liettua karsi jäseniä maajoukkueseensa. Kaiken kaikkiaan 12 maata osallistuu leiriin.

Painin MM-kisat käydään syyskuussa Nur-Sultanissa, Kazakstanissa. Lisäksi MM-kisojen olympiasarjojen kuusi parasta saa maalleen suoran edustuspaikan Tokion olympialaisiin kesälle 2020.