Koulutus 2020 näkyy reserviupseerikurssilla
Koulutus 2020 -ohjelmaan liittyvät uudistukset tulevat näkymään lauantaina alkaneen 255. reserviupseerikurssin sisällössä.
Vaikka Reserviupseerikoulu kohtaakin ensi vuonna jo sadan ikävuoden merkkipaalun, on sen tarjoaman koulutuksen sisältöä uudistettu perinpohjaisesti. Koulutus 2020 -ohjelma näkyy myös vahvasti juuri alkaneen 255. reserviupseerikurssin arjessa.
– Me toteutimme kokonaisvaltaisen reserviupseerikurssin uudistuksen viime kurssilta alkaen ja kehittäminen jatkuu edelleen. Meillä on yhdeksän kehittämisaluetta, joiden perusteella teimme analyysin onnistumisesta. Sitä kautta löysimme asiat, jotka menivät hyvin sekä ne, joissa on vielä kehitettävää, tähdentää reserviupseerikurssin johtaja, everstiluutnantti Timo Hänninen.
Kurssien kehittämistä tullaan hänen mukaansa jatkamaan myös tulevaisuudessa. Joka kerralla opitaan jotain uutta, mitä voidaan hyödyntää tulevilla kursseilla.
– Olemme tehneet kehittämisuunnitelman, jossa on nostettu kehitettävät seikat esille. Niiden toimeenpanoon keskitymme parhaillaan, Hänninen jatkaa.
Eilen oli kurssin oppilaiden ensimmäinen arkipäivä. He sitoutuivat reserviupseeriston yhteisiin arvoihin juhlallisessa tilaisuudessa isänpäivän iltana sunnuntaina 10. marraskuuta, jolloin suoritettiin myös ryhmäytymismarssi sekä seppeleen lasku kaatuneiden upseerien muistomerkille.
– Kurssin alku on sujunut erinomaisesti. Kurssilaiset kiinnittivät sunnuntai-iltana upseerioppilaan arvomerkit rintaansa. He ovat hieno ja hyvähenkinen porukka. Olemme kaiken kaikkiaan tyytyväisiä siihen keiden kanssa saamme työskennellä, Hänninen kehuu.
Sunnuntaina suoritettu ryhmäytymismarssi on yksi uusista kehityksen kohteista. Kyseessä oli koko päivän kestävä koulutustapahtuma, johon sisältyi ryhmäytymistä tukevaa ohjelmaa.
– Ensimmäisen kerran kokeilimme ryhmäytymismarssia kurssilla 253. Sitä seuraavalla kurssilla se oli kehittynyt jo nykyiseen muotoonsa, mutta 255. kurssilla toimme sinne runsaasti uusia harjoituksia, Hänninen selventää.
– Oppilaat menivät rinkan kanssa esteradalla, selvittivät tiensä ulos ”pakoteltasta”, kunnioittivat sotiemme veteraaneja sankarihaudoilla ja tekivät lukuisia muita ryhmäytymistä edistäviä harjoitteita. Oikeastaan emme tässä hakeneet fyysistä haastetta, vaan nimenomaan ryhmähenkeä ja loimme alustan tulevien reserviupseereiden arvo- ja asenneperustalle. On tärkeää, että oppilaat alkavat ymmärtämään ryhmän olevan tärkeämpi kuin yksilö. Sitä kautta alamme rakentamaan johtajaidentiteettiä. Upseerioppilaat ovat niitä, jotka rakentavat ryhmähengen omaan joukkoonsa.
Reserviupseerikurssin käytyään upseerioppilaista tulee upseerikokelaita. Kotiutuessaan heistä tulee reservin vänrikkejä.
Reserviupseerikurssilla varusmiehistä koulutetaan upseerikokelaita. Reilusti alle kymmenen prosenttia varusmiehistä käy RUK:n. Heidät valitaan aliupseerikurssin ensimmäisen osan jälkeen kyvykkyytensä ja sopivuutensa perusteella.
Tiedustelutulenjohtolinjan upseerioppilas Ilari Kauhanen siirtyi Reserviupseerikouluun suoritettuaan P-kauden ja aliupseerikurssin ensimmäisen osion rajajääkärikomppaniassa Onttolassa.
– Kurssin ensimmäinen arkipäivä oli melkoinen kulttuurishokki. Rajan käytännöt eroavat jonkin verran puolustusvoimien tavoista, Kauhanen valaisee.
Hän odottaa kuitenkin kurssin tarjoamia haasteita ja kokemuksia innolla.
– Odotan kurssilta hyvää ryhmähenkeä, rankkoja harjoituksia sekä omien rajojeni koettelemista. Eniten odotan tulenjohtamista. Tavoittelen kurssilta kiitettävän papereita.
Kauhanen kehottaa pistämään parastaan jo alusta alkaen, jos haluaa kuulua siihen pieneen prosenttiin, joka valitaan reserviupseerikurssille.
– RUK:hon haluavan kannattaa tehdä P-kauden ensimmäisestä päivästä lähtien kaikki täysillä. Etenkään aliupseerikurssilla ei kannata vältellä niin sanottuja nakkihommia, eli osaston vanhimpana oloa ja muuta sellaista. Niistä saa hyvää johtamiskokemusta, hän korostaa.