Samuli Pöntinen

Konferenssin osallistujat esittivät pitkiäkin kysymyksiä keskustelupaneelille.

Kolmion muotoista geopolitiikkaa?

Niko Nordström

Kansallisten parlamenttien konferenssissa puhuttiin monesta asiasta, mutta yhteistyötä painotettiin kaikissa puheissa. Keskusteluissa otettiin huomioon muuttuva epävakaa maailma sekä sen aiheuttamat uhat.

Helsingin Kalastajatorpalla järjestettiin 4.-6. syyskuuta kansallisten parlamenttien ulko- ja turvallisuuspoliittinen ja turvallisuus- ja puolustuspoliittinen konferenssi. Konferenssissa keskusteltiin monesta aiheesta, muun muassa EU:n muuttuneesta roolista maailmalla, sen yhtenäisestä politiikasta ja kansalaisten turvallisuudesta.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nosti esiin puheessaan turvallisuuden roolin Euroopan unionin menneisyydessä ja tulevaisuudessa, yhteistyön tärkeyden sekä muuttuvan geopoliittisen tilanteen.
– Maailman geopoliittinen muoto on alkanut muistuttamaan kolmiota. Washington, Peking sekä Moskova ovat sen kulmia, Niinistö kuvitti puheessaan.
Niinistö toivoisi että EU pystyisi kapuamaan jälleen suurvaltojen rinnalle.

Puheen jälkeen presidentti osallistui keskustelutilaisuuteen Itämeren sekä Arktisen alueen turvallisuustilanteesta. Hän totesi, että rajattu sota Itämeren alueella olisi hyvin absurdi ajatus. Mikäli niin kävisi, koskisi se koko maailmaa.

Tilaisuudessa nostettiin esille erimielisyydet EU:n sisällä ja korostettiin dialogin tärkeyttä.
– Mikäli me keskitymme ainoastaan erimielisyyksiin kun keskustelemme EU:sta, heikentää se meitä sisäisesti sekä ulkoisesti, Niinistö toteaa.

EU:n jäsenmaiden puolustuspolitiikka oli toinen kuuma aihe. Puolustuspolitiikan osiossa käsiteltiin niin EU:n mahdollista yhteistä armeijaa, Natoa kuin kansallisia armeijoita.
– Niinistö peräänkuulutti puheenvuorossaan myös maanpuolustuksen tärkeyttä, niin Suomessa kuin muuallakin. Viesti menee varmasti perille myös muille Baltian maille, kommentoi eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Mika Niikko.

EU:n sotilasesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Esa Pulkkinen oli mukana paneelikeskustelussa EU:n yhteisestä puolustuksesta ja sen roolista.
– Konferenssissa uutta on ollut keskustelu siitä, mitä lisäarvoa Euroopan unioni voi tuoda maalle, joka ei ole Naton jäsen, Pulkkinen kertaa päivän antia.

Konferenssin keskusteluaiheisiin kuului puolustuspolitiikan ohessa muun muassa ilmastonmuutos, transatlanttiset suhteet sekä hybridiuhat.