Kipinämikko nukkuu, kamina hiipuu
Kirjoittaja kirjoitti päiväkirjaa puiden juurilla, josta lähti idea kolumniin.
Istun kylmissäni poterovartiossa ja vuolen oksaa märissä hanskoissa ja paleltuneilla sormilla jossain Hollolan holleilla. Näen valveunta tuvasta ja melkein tunnen lämpimän sisäilman sieraimissa. Odotan vain sitä hetkeä, kun pääsee nauttimaan sisäilmasta viiden ulkona vietetyn päivän jälkeen. Nyt olen sisällä toimistossa kirjoittamassa tätä kolumnia, katselen ikkunasta ulos ja muistelen tuota hetkeä lämmöllä.
Tietyt perinteiksi tulleet tavat tuovat lisäarvoa palvelukseen, ehkä jopa elämään. Varsinkin inttitarinat yhdistävät asepalveluksen käyneet katsomatta ikää, sukupuolta tai muuta. Varusmiehenä on tullut tutuksi vanhemmat sedät jotka näkevät minut loma-asussa ja aloittavat kysymällä missä päin sitä palvellaan, aamujen määrää ja äkkiä sitä huomaakin istuvansa hiljaa kuuntelemassa tarinoita kasarmeista, ikuisista leireistä ja skappareista.
Moni inttimuisto on syntynyt yön pikkutunneilla metsissä, leireillä ja teltoissa. Koulutus 2020:n myötä monissa paikoissa alokasajan leirejä vähennetään ja niitä lyhennetään.
Veikkaan että moni tuleva sotilas saattaa huokaista metsässä vietettävien öiden vähenemisestä kuultuaan, ja monella reserviläisellä niskavillat nousta muistellessaan hyytäviä vartiovuoroja lumihangessa.
Vaikka jälkeenpäin leiri näyttää kovinkin helpolta, niin alokkaan tietämättömyys saattaa tehdä siitä intin haastavimpia kokemuksia.
Omalle alokasleirille lähdettiin Hälvälän metsiin Hollolan kupeessa. Bussissa ihmeteltiin maaseutua ja spekuloitiin siitä, miten hyvältä samainen matka takaisin kasarmille kuuden päivän päästä tuntuisi. Itse leiriin mahtui pitkä lista kaupunkilaisalokkaan mokia metsään mennessä.
Mukana oli pakattuna liian vähän hanskoja: osa kaapissa, muutama ympäri metsiä ja muutama varmaan telttatoverin käsissä. Tämän seurauksena keskellä talven pakkasia sormeni paleltuivat. Palelin muutenkin sillä olin ottanut liian vähän vaihtovaatteita ja väsyneenä vaatteita ei tilaisuuden tullessa jaksanut vaihtaa. Ammuin partionhyökkäyksessä löysän sysäyksenvahvistimen irti. Luutnantti löysi sen, mutta se tipahti kädestäni hankeen uudelleen ja katosi lopullisesti. Sukset lentelivät jalasta. Nämä ovat nyt päällimmäisinä muistissa.
Kuuden päivän jälkeen pääsimme vihdoin bussiin. Se taisi kollektiivisesti olla elämämme paras bussireissu. Lämmin ilma sulatti raajat, letkeä poppi hiveli korvia ja pehmeät penkit tarjosivat mahdollisuuden vaipua hellästi uneen.
Kasarmille tultua huomasi että kaverisuhteet syventyivät ja sitä oppi tuntemaan tuvan ulkopuolisiakin paljon paremmin sillä meidät jaettiin telttoihin sattumanvaraisesti, tai ainakin näin meille sanottiin silloin. Poterossa tai kiertovartiossa valvoessa ja aikaa kuluttaessa keskustelutkin syventyvät ja saattavat mennä hyvinkin abstrakteiksi tai jopa filosofisiksi.
Leirit tarjoavat myös mahdollisuuden tutustua korkea-arvoisempiin hieman paremmin sillä normaali hierarkia sekoittuu välillä metsässä. Se joka osaa sytyttää kaminan on hetken teltan kuningas, oli rinnassa sitten alikersantin tai kersantin nappulat, tai ei yhtään mitään. Saattaa sitä luutnantti eksyä sopivalla tauolla jopa pyytämään tupakkaa oppilaalta.
Maamme puolustuskyvyn näkökulmasta alokasleirit tarjoavat johtajille hyvän tilaisuuden nähdä kenessä on johtaja-ainesta tulevaisuuden valintoja varten, sillä sitä miten ihminen toimii pidemmän aikaa väsyneenä, nälissään ja mukavuusalueen ulkopuolella oltuaan on hyvin vaikea simuloida muuten kuin leireilemällä.
Katson ikkunasta ulos. Aurinko paistaa ja puiden latvat heiluvat tuulen mukana. Kipinä kirjoittaa lisää hiipuu.
