Lauri Parviainen

–Varsinkin pohjanmaalaisten murretta oli aluksi vaikea ymmärtää, kun niillä on välillä sellaisia erikoisia sanaväännöksiä. Uudeltamaalta kotoisin olevat puhuvat minusta paljon selkeämmin, Tukka Kainulainen naurahtaa.

Kielikylvyssä Dragsvikissa

Henrik Ruska

Tuukka Kainulaiselle jää varusmiespalveluksesta käteen muutakin kuin lämpimiä muistoja. Hän ottaa nimittäin parhaillaan haltuun ruotsin kieltä varusmiestoimikunnan toimittajana Uudenmaan prikaatissa.

Mitä tekee suomenkielinen helsinkiläispoika Dragsvikin varuskunnassa? Jääkäri Tuukka Kainulainen suorittaa tammikuussa alkanutta palvelustaan varusmiestoimikunnan toimittajan tehtävissä, mutta pientä lisähaastetta tehtävään tuo työskentely ruotsin kielellä. Innostus ruotsin kieltä kohtaan alkoi jo koulussa, mutta alkuperäinen ajatus palveluksesta ruotsinkielisessä varuskunnassa tuli lähipiiristä.

– Meillä oli yläasteella todella motivoiva ruotsin opettaja, joka sai minut innostumaan kielen opiskelusta. Äiti sitten puhui minulle joskus lukioaikana, että pitäisikö sinun hakea palvelukseen Dragsvikiin, kun kuitenkin tykkäät siitä ruotsin kielestä, Kainulainen muistelee.

Kutsuntojen lähestyessä idea piti ottaa vakavampaan pohdintaan.

– Aluksi ajattelin, että suoritan kyllä varusmiespalveluksen ihan omalla äidinkielellä, mutta idea Dragsvikiin hakemisesta juurtui mieleen. Myöhemmin aloin sitten pohtia, että miksi en samalla ottaisi palveluksesta kaikkea hyötyä irti ja kehittäisi suullista kielitaitoani.

Myös lukion jälkeen saatu opiskelupaikka Helsingin yliopiston Svenska social- och kommunalhögskolanista vaikutti päätökseen.

– Tietysti mietin myös, että kun minulla on koulupaikka ruotsinkielisessä koulussa, niin nyt ei tarvitse ihan kylmiltään mennä syksyllä sinne.

Tammikuun alussa päätöksen realiteetit valkenivat tuoreelle alokkaalle, kun ympärillä kuului pelkkää ruotsia. Ensimmäiset päivät eivät olleet helppoja, mutta toisaalta harvoin ne ovat sitä muillekaan.

– Ensimmäiset päivät olivat pienimuotoinen shokki. Ehdin jo ajatella, että miten tulen selviämään kolmesta opiskeluvuodesta ruotsiksi, jos en selviä edes täällä. Mutta onneksi se pahin vaihe meni aika nopeasti ohi, hän kertaa.

Kommunikointi vieraalla kielellä alkoi sujua lopulta melko nopeasti.

– Aluksi oli vaikeaa osallistua keskusteluihin tuvassa, ja kaikki sellainen spontaani puhuminen oli haastavaa. Siitä se kuitenkin lähti pikkuhiljaa paranemaan, kun sain varmuutta ja rutiinia puhumiseen. Nyt ruotsia tulee jo ihan itsestään, mutta joitakin viikkoja siinä meni.

Varuskunnan arki pyörii pitkälti ruotsiksi, vaikka muitakin suomenkielisiä prikaatista löytyy. Henkilökunta ja varusmiehet vaihtavat tarvittaessa kieltä tilanteen mukaan.

– Käskyt on suomeksi, mutta oikeastaan kaikki muu tapahtuu ruotsiksi. Kavereiden kanssa puhumme sitten suomea ja ruotsia sekaisin vähän fiiliksen mukaan, Kainulainen avaa.

Lomilla Kainulainen on törmännyt erityisesti sanastollisiin eroavaisuuksiin suomenkielisten ja ruotsinkielisten varuskuntien välillä.

– Sen olen huomannut, että kun vaihtaa kuulumisia muualla palvelevien kavereiden kanssa, niin tietyt termit ja inttislangi ovat täällä vähän erilaisia. Joudun välillä kysymään, että mikä on esimerkiksi majohajo.

Tällä hetkellä Kainulainen toimii Uudenmaan prikaatin varusmiestoimikunnan toimittajana. Tehtäviin kuuluu muun muassa artikkelien kirjoittaminen prikaatissa julkaistavaan Fanbäraren-lehteen ruotsin kielellä.

– Onhan se hitaampaa kuin suomeksi kirjoittaminen, ja joitain sanoja joutuu vähän enemmän miettimään. Aina voi kuitenkin kysellä apua kavereilta.

Kainulaisella oli jo ennestään kokemusta toimittajan työstä, mutta valinta tehtävään oli silti pienimuotoinen yllätys.

– Kyllähän sitä mietti, että voiko varusmiestoikunnan toimittajaksi päästä suomenkielisenä, kun hakukriteereinä on esimerkiksi sujuva ruotsin kielen taito. Minusta tämä valinta osoittaa sen, että kaikki on mahdollista.

Dragsvikiin tähtääviä suomenkielisiä varusmiehiä Kainulainen haluaa rohkaista. Alkushokista huolimatta kokemus on ollut hänelle positiivinen.

– Ehdottomasti kannattaa hakea, jos vaan on kiinnostusta. Ei tarvitse olla mikään kielimestari tänne tullessaan. Kyllä täällä väkisinkin oppii, hän kertoo.

– Meilläkin oli peruskoulutuskaudella sellaisia kavereita yksikössä, jotka eivät osanneet melkein yhtään ruotsia, mutta kyllä niistäkin vaan moni lähti aliupseerikouluun.Tärkeää on, ettei pelkää sitä puhumista ja virheiden tekemistä.

Kainulaisella on myös jakaa muutama vinkki suomenkielisen varusmiehen elämää helpottamaan.

– Alussa voi tuntua helpolta mennä juttelemaan suomea suomenkielisille, mutta sitten se kielitaito ei kyllä kehity, hän painottaa.

Toisesta näkökulmasta katsottuna suomenkieliset varusmiehet voivat varsinkin alkuvaiheessa olla toisilleen myös hyödyksi ruotsinkielisessä ympäristössä.

– Toisaalta muut suomenkieliset tarjoavat välillä hyvää vertaistukea. Muistan, että jaoimme alussa kokemuksia siitä, miten on vaikea osallistua keskusteluihin tuvassa, kun ei ymmärrä mistä siellä puhutaan. On hyvä, että niistä asioista pystyi silloin keskustelemaan, Kainulainen iloitsee.